Tekstit

4. Varjojen Soturit (Zone8) luku 4.

9.10.2024 4. Shylvie Mandor Pakkasimme Cecjian kanssa varusteita Tähtiportin matkaa varten ja kannoimme niitä Cecjian alukseen, Melodyyn. Miehet Kalym ja TooJee auttoivat painavimpien tavaroiden ja reppujen kanssa. He kertoivat tulevansa myös mukaan matkalle avustamaan Tähtiportinkin päässä meitä. Odotin matkaa jännityksellä. Mitenköhän Shylvie osaisi auttaa minua? Tellus ja sen ongelmat olivat aiemmin masentaneet minut täysin, mutta aika Sidya Sawalla ja ryhmämme Varjojen Soturit olivat vieneet ajatukseni toisaalle. Olin toipumassa. Minulla oli myös ollut omaa aikaa. Olin käsitellyt yksin tunteitani ja mennyttä elämääni. Olin tehnyt taidetta ja kirjoittanut. Ollut kivaa tekemistä pitkän, todella stressaavan ja ahdistavan ajan jälkeen. Olin silti ollut suossa. On unohdettava S.F. lopullisesti. Aika. Enää ei ollut viime vuoden alku. Olin ihastunut ja otin Cecjian ehdottaman riskin. Minua ei kuitenkaan tämä sattunut. Lovely Drug. S.F. oli ollut minulle kuin huume, josta olin nyt kolmen k

3. Varjojen Soturit (Zone8) luku 3.

8.10.2024   3. Sota planeettojen välillä Koko tuntemamme maailmankaikkeus on loputtomassa sodassa. The Boss lentää kuitenkin Sidya Sawaa suojaan ja turvalliseen paikkaan, jossa voimme koota meidän Varjojen Sotureiden ryhmää sekä pukeutua varusteisiimme.  Crystal Anchorissakin riittää töitä. Joka planeetalla on haavoittuneita ja kuoleviakin. Autamme mahdollisimman montaa olentoa, joita tässä tilanteessa pystymme. Olemme tavanneet Sirre-9:n. Hänellä on vastaava koulutus taisteluagenttina, kuin meillä Zone8:ssakin oli ollut. Hän on nyt uutena meillä, koeajalla. Tämä ei ole enää koulutusta eikä harjoitusta. Nyt me olemme oikeasti sodassa. Sidya Sawalla on täydet suojat päällä ja taistelu- sekä naamiointi-varusteet valmiudessa. The Boss on laittanut näkymättömyys-asetukset päälle ja hän ohjaa alustamme katveessa.  Lizanetella on kiire ryhmämme kanssa. Silti hän menee joka päivä kahvitauolle The Bossin seuraksi ja he keskustelevat selviytymisstrategioista. Myös Crystal Anchorin SOS-aseman ky

2. Varjojen Soturit (Zone8) luku 2.

 2. Lizanette 27.7.2024 Lizanette ja minä istuimme Sidya Sawan puutarhahuoneessa pöydän ääressä. Liz katseli minua hellästi silmiin. Tunsin taas kuinka kyyneleet olivat lähellä ja sitten ne valuivat pitkin poskiani. - Liz, huokaisin niin väsyneesti. - Miksi menneisyyteni oli sellaista kuin oli ja nytkin elämä on? - Ei ole ollut kunnollista pohjaa elämässä, niin siksi ahdistaa, masentaa ja on paniikkikohtauksia jatkuvasti. Minä en jaksa enää... 13.-14.8.2024 Lizanette ojensi kätensä minulle pöydän yli. Edessämme oli höyryävät kahvijuomat mukeissa. - Mire, tartu minun käsiini. Minä annan sinulle voimaa jatkaa. - Mire, sinä tulet saamaan unelmasi ja toiveesi takaisin, mutta et Tellukselta, etkä ihmisten maailmasta. - Menkää myöhemmin pakkaamaan Cecjian kanssa. Minä annan teille tehtävän lähteä Melodylla yhdessä takaisin Suolammen Tähtiportille ja Shylvie Mandor tulee auttamaan sinua pysyvästi. Ja sinä ja todellinen rakkautesi tulette kohtaamaan vielä toisessa todellisuudessa. Mire, rakas,

1. Varjojen Soturit (Zone8) luku 1.

 1. Sidya Sawa 30.8.2024 Sidya Sawa, The Bossin ja Lizanetten avaruusalus lipui verkalleen eteenpäin tähtisumujen läpi. Olimme suunnitelleet Cecjian kanssa uutta matkaa Tähtiportille, Suolammella ja haltianaisen Shylvie Mandorin luokse. Toistaiseksi kuitenkin meidän nykyinen ryhmä, Varjojen Soturit, on hankkinut ja huoltanut aseita ja varusteita. Mietin piilotettua Tellusta. Järjestelmä oli eristänyt sen palomuurilla, mutta - olimme onnistuneet häivyttämään koko planeetan pois ja siirtämään sen muualle. Nyt sen paikalla oli valeplaneetta. Olin tehnyt rajun päätöksen Zak-11 jälkeen. (Muistin miehen nimeltä, mutta en aiempia tapahtumia.) Pelastaisin millä hyvänsä hinnalla, ainakin Maassa elävät ystäväni. Olimme saaneet Maan turvaan ilman, että kukaan edes ymmärsi mitä oli tapahtunut. Maassa tapahtuu hirveitä asioita, (siksi olen vihannut koko planeettaa), mutta elintärkeät ystäväni elävät siellä. Kiillotin juuri rintapanssariani ja istuin Rawdacen vieressä eräässä aluksen oleskelutiloist

Intesivismiä 2023-2024

Kuva
Luonnos: Hurjilla tähtien välisillä matkoilla  Akryylit  50 cm × 70 cm                                      A4 Saying to Goodbye forever  Reunion A4 Veden kimallus Puulevy, akryylit  Fireheart Luonnos, kuvankäsittelyä Soturinainen Piirustus, kuvankäsittelyä

Zone8 Comics

Kuva