Ged Cae

 

Luku 1.

Pergamentin palaset

Zoja, kaunis velhotar, istui mietteissään tummansinisessä, koristeellisesti kirjaillussa ja korkeaselkäisessä tuolissa Täyden Kuun tornissa.

Hän katseli edessään pöydällä olevaa kahta toisistaan irronnutta, kellastunutta pergamentin palasta. Niissä on voimakkaalla käsialalla, kaunolla, kirjoitettuja runon osia.

”Ken tietäjänoidan tuhota aikoo

ja maailmat pelastaa

Ged Cae haltijaansa auttaa

Tietää saat sen sijainnin

lausumalla tämän loitsun

ja heittämällä takkatuleen kimpun:

Ota viisi ruusun terälehteä,

kaksi nokkosen lehteä,

kolme kissan -,

yksi hiir – na,

lusikallinen lä – e -tä

Näytä -i -i, tämä Ged Cae

Tah- torj – tietäjänoi- mahdin

Tah – valoksi muuttaa pimeyden

Kurjuus on tuhottava,

iloksi, onneksi muututtava

Näytä Ged Cae

Ja sen sijainti”

Zoja on hyvin hämmentynyt lukemastaan.

”Ged Cae on siis sittenkin totta...”

”Missään ei ole kuitenkaan lukenut mikä mahtiesine se on. Olen lukenut paljon vanhoja taruja, mutta missään ei kerrota, onko se sauva, sormus, kirja, rannerengas, kristallipallo, kuutio tai kenties kaulakoru.”

”Mistä nämä pergamentit ovat peräisin?”

”Mikä on tämä tarujen Ged Cae? Miksi nimi on esiintynyt joka paikassa, mutta ei ole tietoa mikä se on?”

”Mutta tämä runo on silti jotain uskomattoman hienoa, jonka löytyminen on nyt tapahtunut.”

”Miksiköhän osa on repeytynyt pois? Vai onko sitä peräti revitty?”

”Mistäköhän Feo on tämän löytänyt?”

Zojalla oli hyvin monia kysymyksiä, joita hän pohdiskeli. Saadakseen edes vastauksen mistä pergamentit olivat löytyneet, hän lähti etsimään ystäväänsä velho Feodoria, jonka hän tiesi viettävän nykyisin aikaa Tähtitornissa.

Pergamentit olivat olleet hänen työpöydällään Täyden Kuun Tornissa. Hän oli huomannut ne siinä aamupäivällä, ennen lounasta.

Liikkumisesta ja tilanteen nostattamana puna kohosi Zojan poskille, hänen kiiruhtaessaan linnassa. Hän hyppeli portaita alas pitkin käytäviä ja saleja kohti Kuunvalon linnan toista päätä. Sitten hän kiipesi jyrkkiä portaita ylös korkealle Tähtitorniin.

Zoja avasi vanhalla, antiikkisella kulta-avaimellaan puisen, tummanruskean kaarioven ja astui sisään.

Tähtitorni on pieni, mutta avaruus, joka kaartui kristallinkirkkaan kupolikaton yllä sai tornin tuntumaan avaralta. Joka yö taivaan tähdet tuikkivat kimaltavina pisteinä. Iso hopeinen kuu loisti aina tummansinisellä taivaalla, joka vaihtui myöhemmin mustaksi. Violetit ja oranssit pilvet kimmelsivät kultaista hohdetta.

”Miten kaunista!” Zoja aina ajatteli.

Nyt naisen katse siirtyi hahmoon, joka teki tutkimustyötä kaukoputken avulla. Tässä on velho, Feodor, Zojan ystävä.

- Feo, Zoja kuiskasi.

Feodor hätkähti ja kääntyi ympäri.

- Zoja, säikäytit minut!, hän sitten huudahti.

- Anteeksi, ei ollut tarkoitus häiritä, mutta olisi tärkeää asiaa.

Feodor katsoi Zojaa odottavasti. - Kerro, mies sanoi rauhallisella äänellä.

- Feo, mistä sinä löysit tämän pergamentin, joka on pahoin repeytynyt ja kahdessa osassa? Zoja kysyi innostuneena ystävältään Feodorilta.

- Mitä tarkoittaa tämä tietäjänoita? Pramudanin historia ei ainakaan tunne tällaista tietäjää…

- Onko tämä jokin legenda, jota me emme ole vielä löytäneet? Miksi Ged Cae nimi on joka paikassa, mutta missään ei sanota mikä taikaesine se on? Miksi toit juuri tämän pöydälleni? Tämä on jo pitkään ollut liian vaikea arvoitus. Tässä on niin paljon selvitettävää. Mikä on Ged Cae? Sen saisi selville, kun tietäisi etsiä sitä, mutta tämäkin vihje näyttää vaikealta…

- Tässä on joutunut jo niin pitkään yrittämään aina uudelleen, mutta sitten kuitenkin taas luovuttamaan. Minä en enää jaksaisi.

- Täytyy opettaa noviisejakin, että he tulevat velhottariksi. Kädet ovat täynnä töitä. Lohikäärmeratsuja koulutettavana, kirjoittamista, lukemista, loitsujen opettelua ja valmistamista, maagisten voimien käyttämistä ja suojauksien ylläpitämistä, jotta Kuunvalon linna pysyy suojattuna vihollisilta.

- Feodor, minä en ehdi tätä juuri nyt. Tai kaikki vie lisää aikaa.

Zoja janosi vastauksia. Hän nojasi sauvaansa estääkseen itseään vapisemasta. Zojaa jännitti.

Ged Caen salaisuus kuitenkin kiehtoi häntä hyvin paljon. Feodor myös tietää, että hän rakastaa seikkailuja ja ratkaisee mielellään salaperäisiä arvoituksia.

Aiemmasta seikkailusta, joka oli portaali isossa maalauksessa, olikin jo aikaa. Portaali oli ollut kuin vaatekaappi, joka johti C.S. Lewisin kirjasarjassa Narniaan. Zojaa ihan värisytti, kun hän muisteli kaikkea tapahtunutta. Unohtumatonta matkaa tähtien tuolle puolen.

Zoja onkin jo pidemmän aikaa ikävöinyt työn oheen jännitystä. Hän kaipasi matkalle lähtemistä.

Kun raikas merituuli puhaltaa kasvoihin, hänen ratsastaessaan lohikäärmeratsullaan pilvien korkeudella, allaan mahtavat ja jylhät maisemat; vuoristot, järvet, joet ja kaukaiset villit, kesyttömät metsät. Hurjat liidot lohikäärmeillä saivat hänet onnelliseksi. Zoja kaipasi sydämessään olevansa villi ja vapaa ja olevansa vielä se huoleton teinityttö, mutta nyt painoivat aikuisuuden ja naiseuden haasteet ja suuret vastuut. Hänen teki mieli huokaista, mutta koska Feodor oli tuossa… hän ei voinut.

Tästä huolimatta Kuunvalon linna on kuitenkin rakas ja kaunis paikka Cosmosan-meren rannalla ja ylhäällä kallion jyrkänteellä. Cosmosanin aallot kimaltavat kuin tähtipöly. Usvataivas heijastuu kristallinkirkkaaseen veteen. Tyynellä säällä se on kuin läpikuultava peili.

Tämä paikka on lumottu hyvin vahvoilla suojauksilla, että ulkopuoliset viholliset eivät löytäisi reittiä Cosmosanin sydämeen, Kuunvalon linnaan. Vain hyvin voimakas mustan magian velho voisi murtaa koko lumouksen ja langettaa kirouksen koko Pramudanin maailman ylle.

Zojan ajatukset keskeytyvät, kun Feodor totesi hymyillen ilkikurisesti:

- Ja Zoja taas vauhdissa!

- Ajattelin, että tuo voisi kiinnostaa sinua.Tämä Ged Caen arvoitus onkin vain jumittanut pitkän aikaa paikoillaan, kunnes minä löysin nuo pergamentin palaset. Siinä sinulle tekemistä jatkaa sen selvittämistä. Oletkin näyttänyt välillä hyvin ikävystyneeltä, Zoja, Feodor sanoi vakavoituen.

Hän katsoi Zojaa hellällä tavalla silmiin.

- Minulla ei ole valitettavasti vastauksia kysymyksiisi. Pitää saada loitsu selville ensin ja se tarkoittaa etsimispuuhaa alkuun. Sen minäkin haluan tietää. Pergamentit ovat varmaan peräisin jostain kirjasta. Siinä on puolikas sivunumero. Ne löytyivät Salaisten Kirjojen hyllystä, kun olin tutkimassa vanhoja arkistoja ja papereita Salaisuuksien Tornissa… Feodor sanoi sitten.

Zoja ei kuullut enää mitään.

- Ai kiitos paljon! Hän vastasi huikaten ja oli jo juosten menossa ovesta ja kohti Salaisuuksien Tornia.

Linnassa on lukemattomia torneja ja huoneita. Siellä on salahuoneita, salakäytäviä, saleja, takkahuoneita, tyrmiä, kirjahyllyjä, joissa on paljon erilaisia opuksia, taikaesineitä, kasveja, mattoja, portaikkoja, ruokailutiloja, oleskeluhuoneita, makuusaleja, kylpyhuoneita, kattokruunuja kynttilöineen sekä kuuluisien kuvataiteilijoiden teoksia.

Muilla Kuunvalon linnan asukkailla, Zojan ja Feodorin ystävillä, ei ollut asiaa Salaisten Kirjojen torniin. Vain todella oppineilla ja täysillä velhoilla ja velhottarilla, jotka olivat läpäisseet Taikuuden Kokeet, oli lupa käyttää tornin sisältämiä teoksia. Sekä Zoja että Feodor, molemmat, olivat saaneet kiitettävät arvosanat Kokeista.

Velhotarsiskokset Miranda ja Radja ovat vasta noviisitasolla. He tarvitsevat paljon harjoitusta ja käytännön taitoja. He ovat kuitenkin ahkeria ja innokkaita opiskelijoita. Naiset ovat nyt jo näyttäneet rohkeutensa ja sisukkuutensa oppia koko ajan uutta! Crystal ja Aisha ovat haltianaisia. Qandar on haltiamies. Kuunvalon linnassa asuu myös kentti Habib Nopsajalka sekä kääpiö Kasper Haukansilmä.

Zoja astuu torniin.

Hän lukitsee oven jälkeensä ja aikoo aloittaa pitkän ja uuvuttavan etsinnän kadonneen kirjan, josta pergamenttisivut ovat, löytämiseksi.

Hän kuitenkin melkein pomppii riemusta. Viimeinkin edistysaskel Ged Caen arvoituksessa! Kiitos Feodor!

Isolla pyöreällä pöydällä on hyvin siisti pino kellastuneita paperiarkkeja. Asiakirjoja. Zoja ei ollut kuitenkaan kiinnostunut niistä. Ged Caesta kertovat pergamentin palaset olivat ilmeisesti pudonneet niiden välistä.

Zojaa nauratti. Niin siisti pino, että se oli täydellisesti joka sivulta tasan. Feodor on muutenkin aina niin täsmällinen. Kellon ajoissakin. Hän hermostui, jos jokin ei ollut järjestyksessä, eli Zoja ei voisi sekoittaa pinoa. Feodor oli sitä paitsi jo katsonut pinon läpi. Siellä ei olisi enää vihjeitä kirjan sivuista.

”Mitenköhän loitsu kokonaisuudessaan menee? Ruusun terälehtiä, nokkosen lehdet… Sitten jotain mistä puuttuu osa tekstistä. Kohdat olivat repeytyneitä. Jotain kissasta. Karvoja, viiksiä? Lähdevettä?”

Sitten seos piti heittää tuleen, lausuen samalla se loitsu.

”Äh, miksi kaikesta pitikään puuttua osia?”

”Mutta – tässähänon juuri sitä kauan kaipaamaani arvoitusta ja edistystä. Feodor tietää aina oikein.

Zoja ja Feodor ovat todella hyvät ystävykset, mutta hän, Zoja, toivoo, että he voisivat olla joskus vielä enemmänkin. Hän ei vain haluaisi rikkoa hyvää ystävyyttä. Ehkä Feodor ei haluaisikaan häntä rakkaudella eikä tuntisi samoin. Ja silloin hän menettäisi miehen lopullisesti.

He olivat tunteneet toisensa lapsuudestaan lähtien. He olivat leikkineet ja kasvaneet yhdessä. ”Ihme, ettei Feodor ole tajunnut ihastumistani”, ajatteli Zoja. ”Hänhän tuntee minut kokonaan!”

Zojan poskia kuumotti. Nainen hautasi kasvot käsiinsä.

”Äh, sitä kirjaahan minä olin etsimässä. Miten en huomannut sitä puolikasta sivunumeroa, minkä Feo sitten kertoi? Keskityin vain runomuodossa olleeseen ohjeeseen Ged Caesta. Ja mikä tietäjänoita?”

”Minä en aio rikkoa tätä ystävyyttä, mutta nämä tunteet polttavat minua kuin roviolla. Voi miksi, minä tunnen näin?”

Zojan sydän löi lujaa. Naisen oli nojattava seinään ja istuttava lattialle. Hänen jalkansa vapisivat rajusti tunnekuohun takia.

Hetken kuluttua, tasattuaan hengityksensä ensin, Zoja kuitenkin nousi ylös, nojaten maagin sauvaansa.

Hän meni sen hyllyrivin luo, josta asiakirjat pöydällä olivat.

Zoja penkoi hyllyt, otti kirjat pois ja alkoi katsoa niitä yksitellen. Mikä kirjan nimi voisi olla? Ged Cae, jotain?

Mikään kirja ei kuitenkaan näyttänyt sopivalta. Hän pinosi ne pöydän toiseen päähän, toiselle reunalle. Mistään kirjasta ei puuttunut sivuja.

Seuraavaksi Zoja katsoi hyllyn seinän vieryksiä ja yritti etsiä salalokeroita. Miten pergamentin palaset olivat pöllähtäneet mukaan asiakirjojen joukkoon ja mistä? Mistä ne olivat peräisin?

Mikään hänen nyt löytämänsä ei viitannut löytyneisiin pergamenttisivuihin. Salapaikkojakaan ei löytynyt tällä kertaa.

Kadonneesta pergamenttikirjasta ei näkynyt jälkeäkään, vaikka kuinka olisi etsinyt.

Zoja turhautui. Muuten sisukas velhotar joutui luovuttamaan siltä erää. Etsimisen sijasta hän alkoi lukea hyllyissä olleita vanhoja kirjoja ja paperinippuja.

”Jospa näissäkin sattuisi olemaan jotain tietoa tästä salaperäisestä Ged Caesta”, Zoja mietiskeli.

Zoja ei kuitenkaan löytänyt mitään. Niinpä hän lähti takaisin kohti työhuonettaan Täyden Kuun tornia. Matkalla hän pohdiskeli löytyisikö loitsukirjoista kenties jotain vihjettä. Loitsua ei voinut tehdä, ellei sitä tiennyt kokonaan.

Mikä ihme on Ged Cae?

Mutta – Perillä Täyden Kuun tornissa odotti jälleen pettymys. Zoja kävi läpi kaikki tunnetuimmat sekä vanhimmat loitsukirjat.

Kaikki mitä hän oli aiemmin lukenut Ged Caen tarusta oli kaikkea muuta kuin loitsu. Sankaritarustoa, runoja, ylistämistä, historian kirjoista pelkkiä mainintoja, sotien voittamista sen avulla, trubaduurien legendoja, runon lausunnan tietokirjoista yhdeksättä sivua epäoleellista tekstiä, maailman uskontojen oppikirjoista sieltäkin vain mainintoja, luomiskertomuksia, salatieteitä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, symboleita, filosofiaa ja otteita kaukaisten maiden ritarien matkakertomuksista.

Zoja tuskastui uudelleen. Tämäkin vielä! Tämä koko arvoitus. Eivätkä hänen salaiset tunteensa Feodoria kohtaan jättäneet häntä ollenkaan rauhaan. Kumpikin asia on hyvin suuri ongelma. Juuri kun hän oli ajatellut voivansa Ged Caen -tehtävän avulla unohtaa edes hetkeksi Feodorin…

Miten hän voisi olla Feodorin seurassa enää ikinä tavallisesti?

Vielä puoli vuotta sitten kaikki oli ollut toisin. Hellä ei koskaan ole ollut yhtään salaisuutta ja osa esineistä ja kirjoistakin ovat yhteisiä.

”Kaikki muistuttaa sinusta…

Voi Aphrodite, minkä menit tekemään!”

Nyt Zojalla oli yhtäkkiä vaikea salaisuus, jota hän ei voinut kertoa, ei vielä. Ehkä ei koskaan. Zoja puri hammasta. Sattui nyt henkisesti, mutta ehkä se vielä helpottaisi joskus.

Tämä ihastuminen; tuntui kuin olisi ollut leimuavissa liekeissä. Oli kylmä ja kuuma. Hyvän olon ja ahdistuksen tunteet lainehtivat kehossa. Välillä tuntui kuin olisi lentänyt. Feodorin katse sai aikaan katkeran suloiset fiilikset.

Aina kun Zoja katsoi suoraan Feodorin silmiin, jotka säihkyivät opaalin tavoin. Sinertävinä, jossa oli kultaisia pisteitä. Niin kuin Cosmosanin tähtipöly.

Katsoessaan Feodorin lämpimiin silmiin, hän putosi pohjattomaan, ja sitten hän lensi hurjilla vuoristoradoilla, kaukaisissa Galakseissa. Se tuntui vatsanpohjassa ja sai aikaan huimaavan olotilan.

Ajatuskin Feodorista sai Zojan sydämen läikehtimään ja välkehtimään; liekehtimään niin polttavan rajuista tunteista miestä kohtaan…

Sitten ärsyyntyminen palasi. Miksei Ged Caesta ollut mitään järkevää tietoa?

Juuri silloin hänen katseensa osui kristallipalloon ja taikapeiliin. Näillä ei saisi selville Ged Caen olinpaikkaa. Siihen tarvittiin se takka, ainesosat ja loitsu. Kristallipallo ja taikapeili olisivat kuitenkin hyvä tiedon lähde.

Luku 2.

Juonittelua

Sillä välin toisessa ulottuvuudessa, Varjoportaalin toisella puolella, Synkän metsän Moriphin ja Kauhujen suon keskellä sijaitsevassa Musta ruusu -linnassa istuu valtaistuimella kammottavin olento koko sen ajan maailmankaikkeudessa. Tätä ei kuitenkaan tiedä kukaan – ennen kuin tämä hirviö olisi valmiina armeijansa kanssa hyökkäykseen Pramudanin ulottuvuuteen.

Vuosisatoja tämä pimeyden olento oli valmistanut voimiaan salassa ja piilossa muulta maailmalta ja muiden ulottuvuuksien olennoilta. Mutta pian – pian hän vallottaisi koko universumin. Ne typerykset luulivat elävänsä rauhan aikaa, mutta kohta he olisivat orjia hänen kaikkein mahtavimmassa valtakunnassaan.

Tämä hyvin voimakkaan pimeyden magian valtias Lordi Deimos ajatteli muuttavansa kaiken pahaksi ja kuolleeksi, samanlaiseksi kuin Moriph. Hän saisi kaikki mustan kirouksen alle, lisää maata ja maailmoja valtakuntaansa.

Deimos tiesi, että oli olemassa linna, joka on Cosmosanin meren kallion jyrkänteellä. Hän tiesi myös Ged Caen. Hän ei kuitenkaan tiennyt missä ne tarkalleen ottaen ovat – ainakaan vielä. Deimos aikoi ottaa niistä selvää, mutta hän ei vielä tiennyt miten. Niinpä hän suunnittelikin kääntyvänsä vanhan, ruman ja erittäin ilkeän tietäjänoita-akan Ludmilan puoleen.

Continue

Luku 3.

Myrsky

Zoja

Pari kuukautta eteenpäin, eräänä yönä, kun salamat löivät taivaalla ja meri kuohui aaltojen paiskautuessa vasten rantakallioita, Zoja makasi vuoteessaan, omassa makuuhuoneessaan. Hän kuunteli sateen ropinaa ikkunaa vasten ja valvoi. Rajuilman tuuli kolkutteli ikkunalautoja.

Zoja ei kestä tunteitaan Feodoria kohtaan. Hän on jo koittanut monesti unohtaa, torjua, mutta mikään ei ole toiminut.

Zoja aikoo lähteä epätoivoiselle matkalle ja etsimään tätä arvoituksellista Ged Caeta. Nyt hän tietää mikä se on.

Zoja ei ole sanonut mitään Feodorille edelleenkään. Zojan tunteet roihuavat liian rajulla liekillä. Nainen muistaa Feodorin katseet. Feodorin läheisyyden. He olivat olleet aina, lapsista asti, todella hyvät ystävykset. Miten siis ystävyys Zojan puolelta olikin muuttunut ihan yhtäkkiä niin epätoivoiseksi ihastumiseksi Feodoria kohtaan? Zoja ei käsittänyt. Mutta sydän ei tunne armoa. Sydän haluaa kenet haluaa, riippumatta siitä, onko asiassa mitään järkeä, Sydän on rakastunut tiettyyn henkilöön. Zoja ei halunnut ketä tahansa miestä. Vain Feodor aiheutti rakastumisen tunteet ja myrskyn sisimmässä.

Zoja tietää, että hänen mielettömän rajut tunteensa johtavat vielä hänet epätoivoisiin tekoihin. Hän ei kestäisi sitä, että Feodor torjuu hänet. Zoja tietää myös, että hänen tunteensa voisivat vielä jopa vaarantaa Kuun valon linnan ja hänen ystävänsäkin. Hänen täytyy tehdä matkansa yksin.

Rakastuminen liian rajuilla tunteilla ei kaihda mitään keinoja.

Zoja muistaa Feodorin viimeisimmän katseen.

Zojan olisi pakko lähteä tälle omalle matkalle selvittämään ajatuksiaan. Zoja tietää silti mitä hän tekee.

Zoja rakastaa Feodoria niin Täysillä. Siksikin hän tarvitsee asioihin etäisyyttä. Ollessaan kauempana, näkee paremmin lähelle. Mutta – miten hän kertoisi tunteensa Feodorille ilman, että hän ”kuolee” sydänsuruihinsa.

Nyt Zoja huomaa, miten hänen mietteensä ovat niin epätoivoisia ja niinpä hän nousee vuoteestaan pakkaamaan tavaroitaan.

Feodor

Feodor on huolestunut Zojasta.

”Hän salaa minulta jotain. Minä haluan tietää, että hänellä on kaikki hyvin. Zoja ei enää puhu minulle kuin yleensä ja ennen. Eikä hymyile. Yhtenä päivänä näin, että hän oli itkenyt.

Ja nyt hän on poissa. Hän oli jättänyt vain lyhyen kirjeen, jossa hän kertoi lähteneensä omalle matkalle.

Zoja on kuitenkin aina tiennyt, mitä hän on tekemässä. Silti en ymmärrä. Zojalla on sydämessään asia, josta hän ei ole halunnut kertoa, mutta se näkyy hänen katseistaan. Että jokin minulle vielä tuntematon asia painaa hänen mieltään.”

”Minä niin haluaisin auttaa, mutta olen nähnyt, että Zoja haluaa selvittää ongelmansa yksin.”

”Zoja kirjoitti myös, että hän lähti etsimään Ged Caeta. Miksi yksin? Olin toivonut, että lähtisimme yhdessä. Ja miksi Zojan ilme oli ollut niin kova viime viikolla? Sen jälkeen hän halusi olla yksin, vaikka meillä on yhteisiä projekteja kesken. Minun täytyy puhua muiden ystäviemme kanssa siitä mikä Zojan on. Haluan, että Zojalla on hyvä olla ja että hän on onnellinen.”

Zoja

Velhotar on lentämässä omalla lohikäärmeellään, Aldebaranilla, kauas itään. Zoja ei halua enää itkeä.

”Minä rakastan sinua niin paljon, Feodor!”

”Mutta minun piti lähteä pois, kauemmas, että näen lähelle. Feodor, jos sinä oikeasti välität, sinun on vain lähdettävä perääni. Ged Cae sijaitsee idässä. Se on Timantti, riipuksessa...”

Se pergamenttikirja oli tippunut hyllyltä alemmalle hyllylle. Missään toisissa kirjoissa ei ollut loitsua, mutta kuukauden etsinnän jälkeen, hän oli löytänyt myös tarun eräästä historian kirjasta.

Löytäminen oli tapahtunut hänen penkoessaan myöhemmin uudestaan kirjahyllyä. Hän oli etsinyt lisää vihjeitä, juuri Feodorin löytämien asiakirjojen alapuolelta. Siinä, hänen käsiiinsä sitten oli sattunut se kauan kaivattu käsin tehty pergamenttikirja. Se oli ollut repaleinen ja juuri ne Feodorin hänelle tuodut tietyt sivut puuttuivat.

Zoja oli ollut hyvin innoissaan, mutta hän ei ollut kertonut asiasta Feodorille. Hän halusi ratkaista nykyään kaikki ongelmat yksin. Feodorillakin oli kädet täynnä töitä. Hän työskentelee uusimman kirjansa parissa, joka kertoo tähdistöistä ja avaruusalusten rakentamisesta. Feodor on kirjailija, tiedemies ja tutkimusmatkailija.

Zoja oli yhdistänyt pergamentin palaset kirjaan ja korjannut sen. Näin hän oli saanut selville sen, miten loitsu menee kokonaan. Ja hän oli ollut todella utelias.

Kissan viiksikarvoja ne olivat, hiirenvirnaa, ja oikein; lähdevettä.

Hän oli kerännyt ainekset ja sekoittanut ne kulhoon, ja heittänyt seoksen takkatuleen. Samalla hän oli lausunut tämän opettelemansa loitsun.

Takkaan oli ilmestynyt kuvajainen kompassista, jonka neula näytti itää ja näkykuva luolasta Tharelia Haemus -vuoristossa.

Zoja oli pakannut mukaan kartat, oman kompassinsa ja pitkän matkan retkieväät. Kaiken mahdollisen patikointimatkalle tarvittavan. Varusteet ja muut selkäreppuun, köydet vuoristoon. Matkalaukut Aldebaranin selkään, satulan molemmille puolille.

Kukaan ei tiennyt tulossa olevasta, hyvin vaarallisesta seikkailusta; jolta ei ehkä olisi koskaan paluuta, siihen samaan, heidän tuntemaansa Cosmosaniin ja Pramudanin maailmaan. Kaikki oli suurien muutosten edessä. ”Edessä oli ovi”. Tulevaisuuteen, jolta mennyt oli jo kaukana takana. Tie vei vain eteenpäin. Kaikki vanhat muistot haihtuisivat savukiehkuroina ilmaan…

Zoja tahtoi selvittää tunteensa Feodoria kohtaan. Ja kohdattava hänet myöhemmin. Hänen oli saatava tietää, mitä Feodor ajatteli. Hän oli jo hyppäämässä Benjiä… Oli oltava rohkea.

Continue