Mirin neljän Koon taideblogi

On vuosi 2003. Istun tylsistyneenä koulun käytävän penkillä. Olen aloittanut ensimmäisen vuoteni lukiossa. Ylä-aste ja lukio ovat samassa rakennuksessa. Ympärilläni on paljon oppilaita ja koulukavereitani, mutta tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. Olen ulkopuolinen. Olen surullinen. Minua kiusataan. Minut on jätetty ulkopuolelle. Täällä en ole mitään. Pelkkää tyhjyyttä... Nojaan seinää vasten ja katson häntä, ihastustani. Hän juttelee naureskellen kavereidensa kanssa. Hän ei huomaa... Kello soi ja välitunti loppuu. Kohta opettaja pyyhältääkin paikalle ja avaa oven luokkaan. Olisi taas yksi tylsä matematiikan tunti. Nousen huokaisten syvään. Olen onneton. Astun ovesta viimeisenä, mutta nyt tapahtuu jotain hyvin outoa. Kyseinen ovi ei johdakaan tuttuun ja tylsään luokkaan.  Astun   suoraan   pyörteilevän usvan keskelle. Aikapyörteeseen universumien keskellä. Kuulen kuinka ovi sulkeutuu takanani. Ja tunti alkaa normaalissa hälinässä.  Vain minä olen poissa, mutta tämän saan selville myöhem

  Lähdimme Cecjian kanssa pitkästä aikaa Solacen -planeetalle. Aluksessa Cecjia hyväilee mun hiuksia, hieroo selkää ja halaa, on lähellä.  Solacenilla hehkuu lämmin aurinko, hiekka on ihanan kuumaa, vesi on vilvoittavaa ja kristallinkirkasta.     Olo on mukava. Kun palasimme takaisin Zoneen, olimme alkuillan yhdessä asunnollani, mutta myöhemmin Cecjia menee kirjoittamaan raportteja. Zelda ja Rawdace tulevat Cecjian tilalle. Makaan sohvalla peiton alla ja Zelda hieroo ohimoita ja Rawdace jalkoja. Lämmin ja ihana olo jatkuu. Zak tuli laittamaan ruuan. Miehet Zak, Kalym, E ja TooJee lähtevät laittamaan Takkahuoneeseen puut ja tulen takkaan. Me naiset, Cecjia, Zelda, Rawdace, Nymfa, Werena, Zherra, Ramisha, Diana ja minä menemme perässä, kun olemme pakanneet vähän tavaroita mukaan. Takkahuoneessa on sohvat, mukava sisustus, kynttilöitä ja tunnelmallinen valaistus. Werena sytytteli kynttilät. Takkatulen liekkien hehkuessa ja leimahdellessa, kuuntelimme rätinää ja jokainen oli

Katselin junan ikkunasta ulos. Taivas oli pilvessä ja lunta tuiskutti. Pelto- ja metsämaisemat kiisivät ohi junan kolkutellessa kohti pohjoista. Olimme miesystäväni kanssa menossa Lappiin laskettelemaan ja hiihtämään.  Olimme vuokranneet erämökin käyttöömme.  Ajattelin innolla ja jännityksellä yhteisiä päiviä ja iltoja takkatulen lämmössä haastavien ja kylmien päivien jälkeen kuuman teen ja kaakaon kera. - Otatsä? ajatukseni keskeytyivät kun Petteri tarjosi karkkia. - Kiitos, otan, sanoin. Oli jo iltapäivä, mutta emme olisi aikoihin vielä perillä. Olimme lähteneet aikaisin liikkeelle, junaan pika intercity Helsinki-Oulu. Aika meinasi käydä pitkäksi, vaikka meillä oli mukana vaikka mitä. Juttelimme, kuuntelimme musiikkia ja nukuimme. Yhdessä vaiheessa huomasin nojaavani Petterin olkapäätä vasten ja mies kietoi kätensä ympärilleni. Kuuntelin toisten ihmisten rupattelua ja junan kolketta. Tunsin uudelleen vajoavani jonnekin kauas alas... Kun lopulta heräsin, olimme melkein Oulun asemalla