Mirin neljän Koon taideblogi

  1 Zone8 11.9.2021 Sydämeni polttavat liekit Seuraavan kerran, kun olin Cecjian kanssa kahdestaan, kerroin, mitä minulle tapahtui Maassa, kun olin astunut hänen näyttämästään ovesta, ja lisää elämästäni. ” Jälleen Matkalla tiellä tähtiin… 99% täysillä, muistan viime vuotta, josta Matka alkoi… Käynnistin avaruusalukseni Alician. ID ilmestyi hologrammina eteeni tasolle. Vahva ja miellyttävä naisen ääni alkoi kertoa aluksen toiminnoista ja uutisia. Hain kahvia automaatista ja laitoin musiikin biitin soimaan ja bassot täysille. Ääni soi kuitenkin puhtaana ja kirkkaana, bassojen kumistessa taustalla. Sydän jyskytti lujaa. Tanssin hetken, sitten menin istumaan ohjaamon tuoliin ja napsautin kojelaudan päälle. Digitaaliset tekstit ja valot syttyivät laudassa. Ikkunan takana kimalteli syvä tumma avaruus. Tähdet hohtivat. Oli äärettömän kaunista. Hopeiset pilvet lipuivat taivaissa. Istuin ja rentouduin. Kuuntelin musiikin melodiaa ja rauhoituin. Suljin silmät. Hengi

  Välitila Cecjia katsoi minua ja näki kaipauksen ja ikävän silmistäni. - Hänkö, Cecjia kuiskasi – Vai V? - Hän, M, vastasin. V on ystäväni - Voi, kulta… - Haluatko lähettää uudelleen sen kuvan, nyt kun A ei onnistunut? Kysyi Cecjia sitten. - Ei vielä. Kun asiat ovat varmempia… Sain viestin M:ltä, että hänellä ei ole nyt tietoliikenneverkkoa kotona ja emme voi paljoa jutella Nyt, mutta piste, piste, piste ja että hänen pitäisi tulla käymään luonani joku kerta ja taas piste, piste, piste. Miksi miesten pitää aina olla noin arvoituksellisia, ääh, huokaisin – ja vaikeita? - Niinpä, totesi Cecjiakin. - Ok - Niin, siis, Maa on yhä lukossa ja en ole vielä uskaltanut astua siitä näyttämästäsi ovesta… Jokin siirtää minut yhä unieni kautta Maahan väkisin, Rubikin kuutio taas siirtää minut tietoisesti ja omasta tahdostani. Unet ovat toisella tapaa. Kun yritän sinne fyysisessä olomuodossani täältä käsin, on este, joka siis johtuu Järjestelmän Maan boikotoinnista… On ol

  ZONE8 

  1 3.8.2021 Vapaus ja oma elämä - Äiti! Älä lyö! Äiti, sattuu! Sisko, auta! Huudahti 6 vuotias pikkuveljeni Mika ja juoksi syliini turvaan. - Mitä vittua sä ämmä taas teet! Huudan raivosta suunniltani. Otin Mikan hellästi huomaani ja pidin sylissäni ja puhalsin poskeen, johon äiti oli kätensä läiskäissyt. - Sinä ämmä löit minuakin, kun olin lapsi! Ja teeskentelet olevasi uskossa! Muistan lukemattomat selkäsaunat ja nalkuttamisesi, mutta silti teeskentelet uskovasi Jumalaan. Sinä olet kuitenkin aina vihannut etkä rakastanut! Sen sinun tekosi ja ajatuksesi ja puheesi osoittavat. Tekopyhä! Sinulla on ei sana aina kaikkeen. En ole voinut elää omaa elämää. Anna mun olla! Äitini astuu lähemmäksi minua ja hänellä on silmät viirullaan ja hän yrittää olla hyvin uhkaava. Hän sanoi soittavansa minulle poliisit ja että olen mielisairas ja rikollinen. Se valhe oli kuultu ennenkin. Tämä ei ollut siltä paskiaiselta ensimmäinen kerta. Olin aiemminkin kaikin mahdollisin t

  E katsoi minua hellästi silmiin ja kosketti hiuksiani. Silitti ja siveli hellästi. Hän otti minut syliin ja piti käsiään ympärilläni, ja tunsin hänen läheisyytensä. Kyyneleet valuivat poskilleni. - Mire… - Mietin koko ajan tuolla tähtien tuolla puolen, että miten me voisimme auttaa sua. Kaipaat rakkautta, läheisyyttä ja kosketusta, mitä et lapsuudessasi koskaan saanut. Sinulla oli äiti, jota ei olisi pitänyt olla. Isä jätti usein yksin ja kahdestaan äidin kanssa, joka pahoinpiteli. Jäit vaille rakkautta, hyväksyntää ja huomiota. Sulle oltiin tylyjä, ilkeitä ja sut jätettiin yksin. Kouluissakin olit yksin muiden kiusatessa. Se oli valitettavaa ja todella väärin, mutta sitten Aikapyörre valitsi sinut, tänne, suuriin tehtäviin. Todelliseen elämään. Täällä me välitämme ja haluamme auttaa ja olla ystäviäsi. - Tule tänne, miehet eivät ole pahoja eikä sinun tarvitse kuunnella eikä uskoa sinut kasvattaneen naisen ilkeitä puheita. Ja sinusta tuli sinä ihan itseksesi. Kasvoit itse ja ny