20. Zone8: Bailausta

 

Bailausta


Musiikki soi täysillä. Rnb ja räppi vaihtuivat välillä todella rankkaan soundiin rockia, metallia ja industrialia. Kuuma rytmi tempasi mukaansa ja kaikki oli niin vahvaa. Deep down and deep high.

Värit ja valot välkkyivät. Rytmit sykkivät sydämen lyöntien vuoristorataa. Se tuntui itseni sisäpuolella.


Oli taas bailausilta FireFoxissa.


Kaikki oli keinuvaa psykedeliaa. Kuviot, tribaalit ja lukemattomat väriefektit kiersivät silmukkaa.

Musiikki vaihtui Deep houseen. Deep melodiaa jälleen, niin kuin usein viimeisen vuoden aikana. Tanssin transsissa. Annoin liikkeiden viedä. Olin kaukana tähtien tuolla puolen ja kuitenkin siinä hetkessä. Oli vain liike ja minä, liikkeet välkkyvissä valoissa. Oli taas Flow. Kaikki oli kuin hidastetussa filmissä. Jokainen henkäys ja jokainen asento vaihtui toiseen saaden aikaan loputtomalta tuntuvan ketjun. Tajunta virtasi. Kiemurat ja näyt välkehtivät mieleni maisemissa.

Tältä tuntui olla elossa. Voisin olla kuollut. Viime viikolla oli sattua tapaturma. Asteroidi törmäsi ilma-alukseeni, pieneen lentokoneeseen… joka meni kokonaan pirstaleiksi ja pelastuin viime hetkillä hätävarjon avulla.


Wc:ssä tapasin Nymfan. Hän ei ollut bailaustuulella, mutta hänkin halusi olla niin high. Mustat viirut tuhriintuneesta silmämeikistä koristivat hänen silmiään ja poskiaan. Hän oli juuri piikittämässä itseään…


- Et sinä halua oikeasti tehdä tuota, sanoin Nymfalle lempeästi. - Anna se ruisku tänne tai mä otan sen, jatkoin. - Tai kerro ensin miksi vajoaisit samaan uudelleen. Mitä on tapahtunut? Kysyin rauhallisesti.

Nymfa nosti katseensa ja hänen silmänsä hehkuivat kipinöiden roihuavaa tulta.

- Mieshuolia? Jatkoin piittaamatta Nymfan raivokkaasta ilmeestä. - Voi kuule niin minullakin ja jollet ole vielä kuullut, niin lentoalukseni meni täysin pirstaleiksi. Kuka sen asteroidin lähetti kimppuuni? Täällähän ei niitä ole…

Ja mitä tapahtui silloin Renatan alukselle…

Voisin olla nyt yhtä poissa kuin Xi…


Meidän ei haluttu elävän ja ottavan kiinni näitä paskiaisia.


Tiesin että Kalym oli piirittänyt Nymfaa alusta asti eikä Nymfa ollut pitänyt siitä. Nymfa tahtoi pärjätä henkeen ja vereen itse. Koviskimmoja olimme kaikki. Siksi toisaalta ymmärsin Nymfaa niin hyvin.

Nappasin hölmistyneen Nymfan kädestä arvatenkin heroiiniruiskun ja avasin lähimmän wc-pöntön kannen ja painoin männän pohjaan. Ruiskautin sen huumeen pönttöön ja vedin. Nymfa äännähti järkyttyneesti ja epäuskoisesti.


Ovi pamahti jälkeeni kiinni mennessäni etsimään Kalymia. Löysinkin hänet baaritiskin ääreltä. Hän ei kuitenkaan ollut vielä kovin humalassa. Hän oli vasta aloittanut ja niin kerroin hänelle tilanteen.


Continue


- Mitä sinä sanoit?


Kalym kääntyi katsomaan minua yllättyneenä.

- Nymfako meinasi piikittää itseään?

2

- Miten? Hän on elänyt alamaailmassa, mutta minä luulin, ettei hän käytä…

- Kalym, kyllä hän käytti, mutta hän on kovasti yrittänyt salata asiaa ja olla kuivilla. Lizanette edellyttää sitä meiltä. Nymfa on päättänyt todella kovasti hoitaa ongelmansa yksin. Hänen ylpeytensä ei anna periksi, että hän voisi pyytää apua meiltä, vaikka minulle hän jo avautui. Ja hän on vielä uudehko täällä. Terapeutti auttaa meitä kaikkia.  Anna hänen sopeutua tänne. Hän on koviskimma (niin kuin koviksia me kaikki).

- Kalym, älä, minä voin hoitaa tämän, älä suutu Nymfalle, minä kiirehdin sanomaan, kun Kalym oli jo nousemassa baarin jakkaralta.

- Minä otin ruiskun Nymfan kädestä ja heitin sen aineen siitä wc-pönttöön, sanoin sitten.

- Että mitä? Kalym katsoi minua hetken hölmistyneenä ja purskahti lopulta nauruun.

- Hyvä Mire! Ok, kyllä minäkin osaan hoitaa tämän, hän sanoi rauhallisesti ja lähdimme yhdessä takaisin wc-kopeille.


Nymfalla oli siis silmämeikki levinnyt sotkuisiksi mustiksi viiruiksi poskille. Hän yritti kätkeä kasvojaan meidät nähdessään. Hän oli ilmiselvästi nolostunut, mutta urputti, kun olin vienyt hänen nk. lääkkeensä to highiin.


- Nymfa, Kalym kumartui Nymfan tasolle ja kosketti tätä leukaan ja nosti hänen kasvojaan hellästi puoleensa.

- Unohda taistelu minua vastaan. Me olemme samalla puolella. Sinun ei tarvitse esittää, ei minulle. Kaikki tietävät nyt, että olet ammattitaitoinen ja pätevä, ja niin kaunis. Me olemme samalla puolella, me olemme tiimi.


Kalym painoi huulensa Nymfan huulia vasten ja suuteli tätä hellästi, mutta intohimoisesti. Pitkään, ja samalla hän veti Nymfan syliinsä ja piti häntä lähellään ja halasi.


Me muut hiippailimme vähin äänin pois paikalta, jättäen heidät kahdestaan.





Minä lähdin omalle alukselleni Alicialle ja kävelin käytävää pitkin ohjaamoon.


Olisi töitä ja minun piti tutkia erästä planeettaa ja ottaa selvää Renatan taustoista sekä selvittää Mysteerimiehen henkilöllisyys sieltä Altair Selectan huoltoasemalta.


Sitten minun pitäisi myös lukea Varjojen Porttien legendasta, portaalista Sumujen suolla ja eräästä kaupungista nimeltä Sarazun. Sellainen galaksi on jossain olemassa ja joku oli sen löytänyt, mutta tätä pidetään tässäkin todellisuudessa legendana. Legenda legendassa, mitä olen tästä itsekin kuullut. Mielenkiintoista ottaa kaikesta selvää kunnolla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. Ovi Zone8:n

36. Zone8: Helpottava vapaus oikeutetun suuttumuksen jälkeen/Matkalla Alicialla

33. Zone8: He make me so grazy; Cecjia rakkaani