2. Zone8: Werena ja toiset kahdeksan

 

Werena johdatti minut eräälle parvekkeelle, josta avautuivat huikaisevat näköalat Zone8:n kaupunkiin. Parvekkeiden seiniltä ja pilvenpiirtäjien katoilta rönsyilivät ihanat köynnökset. Parveke jolla olimme, oli myös tällaisten köynnösten ympäröimä. Se oli hyvin viihtyisä, kuin pesä. Ikkunalasit hohtivat sateenkaaren väreissä ja kaikkialla kimalsi. Minulle tuntemattomat linnut sirkuttivat.

Istuimme Werenan kanssa pehmustetuille metallituoleille. Lizanette toi meille mukit eksoottista kahvia, joka oli jauhettu tämän maailman kahvipavuista. Maistoin varovasti vielä kuumaa juomaa ja totesin sen olevan erinomaisen herkullista. Katselimme samalla Werenan kanssa hymyillen toisiamme, mutta istuimme vielä rauhassa ja hiljaisuudessa. Äkkiä en jännittänyt enää. Tässä oli ystävä.


- Miten sä päädyit tänne? Mistä olet tulossa? Werena avasi keskustelun.

- Tulen Maa tai Tellus nimiseltä siniseltä planeetalta. Siellä opiskelen lukiossa ja on ollut erittäin kurjaa ja tylsää. Telluksella olen onneton ja minua kiusataan. Ihastukseni ei tiedä minusta eikä välitä. Kun astuin luokkahuoneeseen, oli aikapyörre odottamassa minua ja se siis toi minut tänne.

- Minä tulen vehreältä ja vihreältä planeetalta nimeltä Kloroe Solar.

- Opiskelen nyt kosmetologiksi, mutta tulevaisuuden haaveenani on myös floristin opinnot. Harrastan kasvien hoitamista ja suojelemista. Olen lukenut kasveista, jotka ovat musikaalisia ja haaveilen niiden kasvattamisesta, Werena sanoi.

- Minä myös kirjoitan, hän jatkoi, ja pidän meikkaamisesta. Haluaisin opetella maskeeraamaan.

- Mistä sä pidät? hän kysyi. - Mitä harrastat?

- Pidän piirtämisestä ja lukemisesta. Kirjoitan myös, kuuntelen musiikkia, pidän käsitöiden tekemisestä koulussa ja vapaa-ajalla seikkailen metsissä.

- Kuulostaa mukavalta, sanoi Werena iloisesti.

- The Boss ja Lizanette kokoavat ryhmää, joka hoitaa erilaisia tehtäviä. Meidän harjoitusohjelma on vasta alkamassa. Harjoittelemme tapahtumia kentällä virtuaalitodellisuudessa. Käytämme Hologrammiteknologiaa.

- Minä en tiedä kenet valitaan sun pariksi. Minä ja Zelda olemme jo työpari.


Oloni tuntui mukavalta. Olen minä sosiaalinen, silloin kun toinen on ystävä minua kohtaan, ajattelin.

- Hei, minä haluan olla ystäväsi, älä sure, hän kosketti kättäni pöydän yli. Ilmeeni oli kait ollut surullinen.

- Niin minäkin haluan olla sinun ystäväsi, sanoin hymyillen.

- Onko sinulla omaisia? Werena kysyi sitten.

- On minulla iskä, äiti ja isoveli, joka on jo aikuinen.

- Minä olen kasvanut orpokodissa, koska vanhempani ovat kadonneet, samoin pari sisarustani. He ovat luultavasti menehtyneet.

- Otan osaa, sanoin ja kosketin vuorostani nyt hänen kättään lohduttavasti.


Juttelimme kaikenlaista ja tutustuimme. Tunsin rauhaa ja nautin olostani.

Lopulta lähdimme parvekkeelta tutustumaan paikkoihin ja Werena esitteli minulle Zone8:aa.


- Mennään takaisin puistoon, Werena sanoi. - Toiset ovat siellä ja pääset tutustumaan heihin nyt.




2

- Jee, me saadaan taas lisää jäseniä, huudahti nainen, joka on androidi, meidät nähdessään. Hänellä on siniset hiukset ja siniset silmät. Hänen asunsa on violettia kiiltävää nahkaa, jossa on metallikoristeita.

- Hei, olen Zherra Akazyno ja kotiplaneettani on Rialta, hän esittäytyi.

Esittäydyin ja muutkin tulivat kättelemään.

- Zak-11, Bellarius, sanoi mies, jolla on punkhiukset, joissa on kirkkaanvihreitä ja tummanvihreitä raitoja, hätkähdyttävän lämpöiset meripihkan väriset silmät ja vaalea iho. Hänen verkkopaitansa on metallia, mustat housut ovat urheilulliset, käsineissä ja suojissa on myös mustaa ja metallia. Hänellä on vihreä vyö, metallilaatta ja metalliketjuja, tatuointeja ja kulmalävistys. Rööki roikkuu hänen suupielessään. Kovan sarjan kundi. Aseen valo on sininen Lazer ja aseessa on piikkejä.

- Ramisha Ajere, hei, Spica Fir, sanoi itämaisen tyylinen aliennainen, joka on osittain cyborgi. Hänellä on mustat hiukset ja kullankeltaiset silmät, kultaan vivahtava vaaleanruskea iho, punainen mekko ja viitta. Aseina ovat vihreää energiaa sisältävä taistelusauva, hartioissa metallipiikit, mekossa terävät korut ja veitset.

- Zelda, Serenia, sanoi ihmisen kaltainen aliennainen. Hänellä on pitkät mustat hiukset, joissa on yksi pinkki raita, meripihkan väriset silmät, violetin värinen mekko, jossa on verkkokangasta, leveässä mustassa vyössä on pinkki kuvio. Hänen ihonsa on kullankeltainen, jossa on kellertäviä pilkkuja ja täpliä. Zelda kantaa mukanaan oranssia kuutiota. Rubikinkuutiota, sanoi Werena. Werenallakin on sellainen kaulakoruna ja se on väriltään tummansininen.

- 442J, TooJee, Traqil, sanoi toinen kovan luokan kundi ja cyborgi. Hänelläkin on punktyyliset hiukset. Ne ovat lyhyet ja piikikkäät, väriltään mustat ja vihreät. Hänellä on vihreät silmät, musta takki, jossa on kuvioita ja siihen sopivat maastohousut, musta vyö, jossa on kultaisia koristeita, kultaisia koruja ja ketjuja. Kehossaan hänellä on neonvihreitä putkia. Röökiä hänkin polttaa.

- Kalym, Iridum, esittäytyi kolmas jätkä. Hänellä on yönmustat hiukset, tumma iho, musta ja metallinhohtoinen puku, sotilaiden maiharit. Hänen silmänsä ovat vakavat ja hätkähdyttävän siniharmaat.

Vielä neljäs mies porukasta esittelee itsensä:

- Electric, E, Firgol. Hän katsoo minua intensiivisesti silmiin ja tunnen voimakkaan sähkövirran aavistuksen hänen kätensä puristaessa hetken verran omaa kättäni. Hänen ihonsa on hohtavan läpikuultava ja sen väri on vaaaleankeltaisen punertava. Hänellä on pitkät sähkönsiniset hiukset, joissa on tummansinisiä raitoja. Toinen puoli päästä on siili. Myöhemmin näen sen myös kaljuna. Parta on myös sähkönsininen. Hänen silmiensä väri on kirkas vaaleansininen. Hänellä on musta puku, jonka vyö ja suojat ovat kirkkaina hehkuvaa metallia. Lazeraseen valo on sininen sähkö.

Electricillä tulee olemaan suuri rooli elämässäni.


Viimeisenä esittäytyi minulle nainen, jonka ystävyys tulisi merkitsemään minulle todella paljon. Hänen silmänsä hehkuivat sielun salattua liekkiä. Katseemme roihusivat tulta.

- Cecjia, Iriza, hän kätteli minua rennosti, samalla hellästi. Puristus ei ollut kuitenkaan veltto vaan täynnä voimaa. Hänen silmänsä hehkuivat vihertävää valoa, kohdaten omani salaperäisen metsän vihreät, joissa on aavistus sinertävää. Hänellä on pitkät punertavan ja kultaisen vaaleat hiukset, jotka valuvat silkkisenä putouksena pitkin hänen selkäänsä. Hänelläkin on asussa metallia ja jaloissa pitkävartiset mustat saappaat ja metallikoruja.

Katsoessamme toisiamme silmiin, tiesin, että tässä on tosi ystävä, erityinen olento, joka olisi sielunkumppanini.


Myöhemmin sain Lizanetelta kuulla, että juuri me olisimme työpari.

Tästä alkoi meidän pitkä, yhteinen taival rankassa harjoitusohjelmassa ja taisteluissa. Opimme lukemaan toisiamme saumattomasti ja toimimaan täydellisesti yhdessä. Opimme luottamaan toisiimme ja uskomaan oman henkemme toistemme käsiin.


Sain jossain vaiheessa tietää, että Cecjian kotiplaneetta Iriza on tuhoutunut vihollisarmeijan hyökkäyksessä.


Cecjiasta ja hänen isästään on kuva, missä Cecjia katsoo taakseen, hänen Maataan kohti. Isä seisoo vieressä ja on kiertänyt kätensä tyttärensä rintakehän ympärille ja on Cecjiaan selin katsoessaan kohti alusta, joka on tulossa pelastamaan heitä.

Cecjiasta on tulossa armoton taistelija. Hän on kaunis, älykäs, matematiikkanero, osaa teknologiaa ja pärjää missä vain. Hänellä on kolme veljeä ja isä, mutta hänen sisarensa ja äitinsä ovat kadonneet. Cecjian unelma ja tavoite on löytää heidät.

Hän on opiskellut Irizalla teknologian insinöörin tutkintoa, Technology Institute Jasemierissa (T.I.J).

Cecjia harrastaa kuntosalia, taistelu- ja kamppailulajeja, virtuaalimaailmoja, juoksemista, ammuntaa, MegaZonea, ratsastusta, teknologiaa, älyllisiä laitteita ja kojeiden rakentelua.


Cecjia on koviskimma hänkin, mielipiteiltään avarakatseinen ja minun tavoin sotilas- ja taisteluagentti. Hänen, niin kuin minunkin, tavoitteensa ovat Zone8:n päämäärät, Kuolemansotureiden tuhoaminen ja pelastustehtävät.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. Ovi Zone8:n

36. Zone8: Helpottava vapaus oikeutetun suuttumuksen jälkeen/Matkalla Alicialla

33. Zone8: He make me so grazy; Cecjia rakkaani