38. Zone8: The End... And New Beginning

15.11.2023

Zone8:

Meidän koko ryhmä istui kokoussalissa suorakulmion muotoisen pöydän ääressä. The Boss ja Lizanette olivat kutsuneet koko ryhmän koolle keskustelemaan tärkeistä asioista, ryhmän tulevaisuudesta ja sodan julistamisesta Tellusta vastaan. 

Liz piti aloituspuheen the Bossin kanssa yhdessä. Hän kertoi ryhmässämme ilmenneistä ongelmista ja sanoi, että asioihin ja henkilöiden välisiin suhteisiin tullaan tekemään muutoksia ja - Mire, hän sanoi, kääntyen katsomaan minua. - Tee mitä teet Telluksen suhteen, me kaikki tuemme sinua ja meidän ei ole pakko osallistua tähän koko sotaan. Tellus on sinun rakas kotiplaneettasi. Tämä on todella ymmärrettävää, että et voi osallistua tähän tilanteeseen, vaikka haluatkin myös samaan aikaan tuhota paljon tiettyjä "ihmisryhmiä" ja valtion rakennuksia Tellukselta.

- Meidän Zone8:n ryhmillä on kuitenkin salaisten ja taisteluagenttien tehtävät ja esim. suojella ja ylläpitää elämää. Myös tuhoamalla tiettyjä kohteita. Ymmärrän Maailmankaikkeuden Järjestelmän ja M. E. R. Y:n (Maailmankaikkeuden Eri Rodut Ystävinä) kannan, mutta me emme toimi heidän käskyistään, vaikka teemmekin osittain yhteistyötä. Zone8 on itsenäinen yksikkönsä, josta vastaamme lähinnä The Boss ja minä.

Sitten hän sanoi meille kaikille yleisesti, että viitatkaa pyytääksenne puheenvuoroa.

Rawdace viittasi ensimmäisenä.

- Kerro, Rawdace, Liz kehoitti. 

- Missä Zherra Akazyno on?

Kaikki te tiedätte, että Zherra on Androidi. Hänen koneistoonsa aivoissa tuli jokin vika ja hänet on viety korjattavaksi The Rockaway Sorenan tehtaaseen The Polariz Tuumin planeetalle. Ikäväkseni minun on kuitenkin kerrottava, että tilanne ei ole kovin hyvä. Korjausprosessissa voi kestää kauan, tai niin minulle on kerrottu. Ja Zherra ei välttämättä koskaan tule entiselleen, eikä hän tule välttämättä koskaan muistamaan tai tuntemaan meitä sillä tavalla, niin kuin me olemme olleet yhdessä. Ja miten hän on aikoinaan tuntenut meidät ystävinään. 

Cecjia ja minä istuimme vierekkäin. Zelda istui siskonsa Rawdacen kanssa, Werena ja Ramisha Ajere istuivat yksin, TooJee istui yksin, Nymfa ja Kalym istuivat vierekkäin, Electric ja Zak-11 istuivat myös vierekkäisillä paikoilla. 

Pöytä oli pitkä ja väleissä oli tyhjiä tuoleja. 

Diana istui myös yksinään.

Näin, että Electric katsoi minua, mutta minä en vastannut katseeseen. 

Huomasin myös, miten Diana mulkoili Electriciä. 

Cecjia tarttui käteeni pöydän alla ja hän puristi hellästi ja lohduttavasti. 

Liz katseli meitä kaikkia ja totesi, että hän näkee kellä ei ole paria. 

- Werena, todella hienoa työtä, mitä olet tehnyt, mutta tiedän, että sinun on ollut vaikeaa tehdä työtehtäviäsi yksin. Kenet sinä haluaisit pariksesi,

- Tai, hän kysyi nyt kääntyen meihin päin.

- Kuka haluaa Werenan pariksi?

TooJee nosti kätensä.

- Hyvä on. Werena, käykö tämä sinulle, että TooJee olisi sinun työparisi?

Werena hymyili ja nyökkäsi sanoen:

- Kyllä tämä minulle sopii.

- Hyvä, Liz totesi ja katsoi meitä muita. 

- Zelda ja Rawdace ovatkin pari, Cecjia on Miren kanssa, sekä Nymfa ja Kalym tekevät kuitenkin alun vaikeuksista yli päässeinä yhteistyötä. Olisitteko te, Diana ja Ramisha Ajere pari? 

Diana ja Ramisha katsoivat toisiaan.

 - No paljon mieluummin mä olen Ramishan kanssa kuin tuon, Diana sanoi osoittaen Electriciä.

Electric katsoi Dianaa raivoissaan. 

Sitten mies alkoi puhua loukkaavasti Dianalle. 

- Electric, lopeta, nyt riittää, The Boss ärjäisi ja nousi seisomaan.

Sitten hän alkoi ojentamaan Electriciä tämän käytöksestä. Ja kertoi, että Electric on muutenkin aiheuttanut harmillisia tilanteita meidän ryhmässämme. 

- Vai mitä Mire, hän kääntyi katsomaan minua.

- Ole hyvä ja voit kertoa oman kantasi muulle ryhmälle.

Nousin seisomaan ja aloitin puheeni. 

- Electric, ääneni vavahti, sillä olinhan myös aikoinaan rakastanut tätäkin miestä. Nostin kuitenkin katseeni ja leukani ylös päättäväisesti.

- Electric on alusta asti flirttaillut minulle ja yrittänyt minua hänen seurakseen, vaikka en alussakaan halunnut sitä. Ja olin koko ajan varattu. Minä lipsahdin, myönnän, mutta silloin Electric ei ollut tuollainen.

Mitä hänelle on tapahtunut? Siellä kun hän oli kaukana poissa...

- Electric, katsoin nyt miestä suoraan silmiin, minä olin varattu Petterin kanssa, muistatko ja sen jälkeen myös muiden kanssa. Silti häiriköit minua ja et luovuttanut ja painostit minua. Yllyttäminen ei ole todellista rakkautta, eikä manipulointi. Et uskonut, kun en ollut kiinnostunut sinusta, kuin vasta paljon myöhemmin. Roikuit silti perässäni ym todella ärsyttävää.

Ja Electric, minä en ole milloinkaan valinnut mitään sinun Telluksen tai Zonen väliltä. 

Minulla on aina ollut ja tulee olemaan kaksoiselämä, sekä Telluksella, että Zone8:ssa, niin kuin Lizanette sanoi minulle jo heti alussa.

Minä en valinnut sinua. 

Minä valitsen sekä tämän Zonen, että kotiplaneettani Telluksen, Maan.

Katsoin Electriciä hyytävästi silmiin. 

Enkä enää nähnyt Electricin silmissä sitä sinertävänsähkön sinistä lämpöä, vaan kylmän jäisen raivon. Näin että Electricin sielulle oli tapahtunut jotain hyvin peruuttamatonta, siellä, hänen ollessaan poissa, kaukana. Electric ei ollut oma itsensä, lämmin eikä huumorintajuinen eikä turvallinen. Miten en ollut huomannut näitä merkkejä silloin Telluksen joulukuussa 2022, ennen kuin ihastuin Telluksen S. F. n kunnolla?

Nyt Electric ei pystynyt kuin kiristelemään hampaita. Mutta hän joutui nöyrtyen istumaan tuoliinsa. Tiesin kuitenkin, että tämä ei jäisi tähän. Electricistä oli tullut minun ja Dianan vihollinen, ja tiesin, että saisimme taistella ja paeta henkemme edestä. Electric ei luovuttaisi koskaan, ennen kuin olisi tehnyt meistä naisista selvää jälkeä.

Katsoimme Dianan kanssa vakavina toisiamme. Kumpikin tiesi saman synkän totuuden. 

Nyökkäsimme huomaamattomasti. Me tulisimme taistelemaan yhdessä.

- Hyvä, Mire, voit istua, sanoi Lizanette lempeästi.

The Boss jatkoi:

- Ja sinut Electric on erotettu koko ryhmästä ja sinun pitää kohta pakata tavarasi ja poistuttava välittömästi.

- No niin, nyt...

Juuri silloin Zak-11 nousi seisomaan, sanoen, että:

- Minulla ei olekaan paria...

Kaikki kääntyivät yllättyneinä katsomaan Zakia. 

Minä katsoin häntä suoraan meripihkan värisiin silmiin ja äkkiä näin ennekuvan, mielessäni mitä tulisi kohta tapahtumaan.

- Ei, ei, Zak, ei, älä tee sitä, minä pyydän, huudahdin epätoivoisesti.

- Mire, rakas, minun täytyy, olen pahoillani...

Hän kääntyi puhumaan the Bossille, sanoen, että koska hänellä ei ole paria, niin hän lähtee Electricin mukaan, tai siis pitämään hänet aisoissa ja vahtimaan tätä. 

- Mire, minä tiedän, että sinulla ei ole enää sitä miestä Maassa, mutta minä näen sinun Tulevaisuuteesi. Sinulla on toiset tehtävät, toinen aika, sinun Maan puolesta. Sinulla on siellä elämäsi ja juuri sinulle tarkoitettu mies.

- Mire, minä olen todellinen rakkautesi, mutta ei tässä ajassa, eikä todellisuudessa. On kuitenkin olemassa muita todellisuuksia. Mire, olen todella pahoillani, mutta näin tämän on mentävä.

- Tämä Electric-asia on juuri minun tehtäväni. Minä tiedän, että rakastat minua, nyt, mutta muutaman vuoden kuluttua minä olen pyyhkiytynyt muististasi.

Zak-11 katsoi minua hellästi silmiin ja sanoi, että muistaa minut aina sydämessään, kunnes kaatuu taistelukentälle.

Kyyneleet valuivat silmistäni ja yritin päästä Zakin luokse, mutta näkökenttäni oli sumea. Pyyhin vihaisesti pois kyyneleitäni, enkä huomannut Electricin vahingoniloisena virnistelevää ilmettä.

Huoneessa ei ollut minulle muita kuin Zak ja minä. 

Astuin Zakin luokse sydämessäni hyvien vuosien jälkeen verta vuotava tuska, joka poltti minua loppuun. 

Näinkö Zonen aloitusryhmälle oli käynyt?

Zak otti minut kiihkeään halaukseen. 

Kiedoin käteni miehen ympärille kuin hengenhädässä ja olisin halunnut pitää hänet siinä ikuisesti. Hengitin kenties viimeistä kertaa miehen tuoksua ja Zak myös kumartui suutelemaan minua polttavasti, rajusti ja intohimoisesti. 

- Zak. Zak, anna anteeksi viime kertainen. Minä en, minun ei olisi pitänyt sanoa J. S. stä yhtään mitään...

Olen pahoillani... 

Zak nosti kädellä leukaani, että minun oli katsottava häntä silmiin. 

- Mire, ei, älä ajattele noin. Sinun piti olla rehellinen, avattava silloin suu ja kerrottava miten asiat silloin olivat.

Minun täytyi saada tietää, todelliset ajatuksesi. Eikä teeskentelyä. Ja minä tiedän että oikeasti rakastat kokonaan toista miestä Telluksella. Minäkin olin vain hetken sinun. Sinä teit aivan oikein. Sinun oli puhuttava ja sanottava minulle ääneen ajatuksesi ja totuus.

- Mire, minä en syytä sinua, että tämä meni näin. Jos tämä helpottaa sinua.

Zak-11 katsoi minua hellästi. 

- Kiitos Mire. Olet ollut hyvä työtoveri ja sinun kanssasi oli ilo työskennellä. Me emme välttämättä tapaa enää koskaan, mutta, Zak-11 kuiskasi sitten kuitenkin korvaani, että tulee myöhemmin illalla luokseni, että voimme viettää viimeisen  yömme, ihan vain kahdestaan. 

- Minä en jätä sinua, näin, tähän olotilaan, hän kuiskasi. 

- Minä tulen vielä luoksesi. Odota minua puistossa, niin katsotaan mihin mennään.

Mies katsoi minua syvälle silmiin ja hukuin taas siihen kultaiseen hehkuun ja lämpöön. 

Tunsin suloista oloa, mutta aistin silti kivun niin raastavana sisälläni. Tunsin kuinka minua raadeltiin sisältä rikki ja vereni vuoti haavoista, niin kuin silloin kauan aikaa sitten Telluksella. Kyyneleet valuivat jälleen poskilleni. Enää en välittänyt. Tunsin kuin sumuverhon läpi kun Zakin huulet kohtasivat omani. Se oli raju ja tulenhehkuisen polttava suudelma, joka lievitti tuskaani. Mutta vain hetkeksi. Tiesin, että raastava kipu palaisi niin voimakkaana, että luulisin kuolevani siihen. Tunsin Zakin huulet omillani ja elin hetkessä, niin kuin tanssiessakin. Halasin Zakia kiihkeästi.

Lopulta Zak irrottautui vastahakoisesti.

- Mire, täytyy, mutta meillä on vielä aikaa, huomiseen. Olen todella pahoillani, mutta ei ole muuta mahdollisuutta. Tämä on ainoa tie. Näin on tarkoitus mennä.

Zak astui minusta kauemmas. Jäin seisomaan turtana paikoilleni. Tämä ei ole todellista vaan todella kauheaa painajaista...

Ei tässä näin voi käydä.

Zak katsoi the Bossia ja nyökkäsi. Sitten he kääntyivät Electricin puoleen.

Minä seisoin yhä paikoilleni jähmettyneenä. 

Silloin Zak kääntyi takaisin minua kohti ja kuiskasi hyvin hellästi nimeni, tuli luokseni, kosketti minua ja laittoi kätensä olkapäälleni. 

- Mire, kuuntele, katso minua hän pyysi.

- Sinun täytyy olla vahva ja taisteltava. Sinä et saa luovuttaa, et milloinkaan. 

Minä lupaan. Sinä tulet vielä unohtamaan minut, paitsi osana sinun tarinaasi. Mutta minulle olet aina hyvin rakas, tärkeä ja todella mahtava nainen. Sinä tulet muistamaan nämä sanat, mutta et kuka ne sinulle sanoi. Mire, kuuntele tuskasi tulee helpottamaan parissa kuukaudessa. Tee työtehtäväsi ja intohimosi täysillä. Missä ikinä menetkin.

Sanon tämän vain tämän yhden ainoan kerran. Ei puhuta yöllä. Ollaan vain toistemme kanssa. Läsnä toisillemme viimeisen kerran. 

- Mire, hän siveli hellästi poskeani ja kosketti hiuksiani. 

- Minä rakastan sinua aina.

Sitten hän kääntyi, otti Electricin mukaansa the Bossin otteesta, meni ovelle ja avasi sen, tyrkkäsi Electricin käytävään ja pysähtyi. Hän ei kuitenkaan enää kääntynyt katsomaan minua. Hän vain astui ovesta ulos ja ovi pamahti hänen jäljessään kiinni.

Ja niin Zak-11 oli poissa. 

Vajosin kuin hidastetussa filmissä polvilleni lattialle ja huusin tuskaani ja mieletöntä ikävääni ääneen. 

Yhtäkkiä kaikki olivat vierelläni ja kaikki kerääntyivät halaamaan ja lohduttamaan minua.

Kun lopulta minut autettiin takaisin istumaan pöydän ääreen, tunsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan toivottomuuden ja suuren väsymyksen valtaavan itseni. Olin lamaantunut ja shokkitilassa. 

- Cecjia, Liz sanoi niin päättäväisellä äänellä, mitä en tuntenut, tuo Mirelle nyt se tietty yrttijuoma. Tämä on nyt ensiaputilanne - ja, hän kääntyi katsomaan miestään the Bossia, - hätätilanne kaiken osalta. 

Kukaan ei nähnyt miten huolestunut ja vakava heidän katseensa toisilleen oli. 

He olivat vastuussa ryhmästä ja koko Zone8:sta ja maailmankaikkeuden kohtalosta. 

Meillä ei kuitenkaan ollut vielä aavistustakaan siitä mitä tulisi tule-vaisuudessa tapahtumaan.

Uusi pelottava, tuntematon huominen olisi tulossa koko maailmankaikkeuden historiassa.

Kaikki oli vaakalaudalla. Olisi tehtävä päätöksiä ja otettava täydellinen vastuu seurauksista. 

Tulevaisuus muuttaisi kaiken tähän astisen ja sen mitä olimme tähän mennessä kokeneet. Me ei kuitenkaan taisteltaisi enää samoin kuin ennen. Ryhmämme oli hajonnut peruuttamattomasti. Ja oikeastaan koko ryhmän muodostamisessa oli ollut jo alusta asti hyvin vaikeita ongelmia. 

Tämä oli erään aikakauden loppu. 

Mutta tie on eteempäin. 

Tämä olisi samalla jonkin suuren ja mullistavan alku. Jota emme osanneet kuvitella millainen tämä suuri ja mullistava olisi. 

Kaikki muuttui. Kaikki muuttuu aina. Aina on jätettävä taaksensa vanha tie ja astuttava Portaalista Uuteen Aikaan ja Seikkailuihin. 

Olimme hurjilla tähtien välisillä matkoilla. 

Myöhemmin seisoimme isolla parvekkeella, josta avautui henkeäsalpaava näkymä koko Zone8 n ylitse. 

Katsoimme hiljaisina toisiamme, me, jotka olimme jääneet jäljelle. 

Cecjia, minä, Zelda, Rawdace, TooJee, Werena, Nymfa, Kalym, Diana ja Ramisha Ajere. 

The Boss seisoi vaimonsa Lizaneten vierellä ja hän oli kiertänyt kätensä adoptioäitini harteille. 

Olisimme kaikki hyvin vaikeiden ja vaarallisten aikojen edessä.

Mutta olimme käyneet läpi koulutusohjelmamme. Me olimme valmiita taistelu- ja sota-agentteja. 

Tuuli tuiversi hiuksiamme. 

Me olimme valmiit tekemään kaikkemme tilanteissa, jotka vaativat älyä, kestävyyttä, sisukkuutta, rohkeutta, lujaa luottamusta ja ystävyyttä sekä uhrautumista ja toisen pelastamista. 

Olimme sielun sisaruksia, "Soulmateja". 

Me pystyisimme kaikkeen tähän yhdessä. 

Me luottaisimme oman henkemme toistemme käsiin ja turvaisimme toistemme selustan kiperissä tilanteissa. 

Me astuimme läpi siitä "Portaalista", jonka toisella puolella ei ole enää paluuta mihinkään, enää milloinkaan. 

Edessämme oli New Beginning:

Kokemani vuoristoradat eivät olleet mitään tähän verrattuna. 

Matkamme tiellä tähtiin tulisi jatkumaan niin rajuna ettei millään enää ollut mitään Rajaa. 

Pelasimme äärettömän kovilla panoksilla. 

Kuolema.

Oliko enää mitään toivoa? Oliko enää millään väliä. 

Kaikilla olisi oma tie, omat työtehtävät, mutta yhteistyössä. 

Nyt ymmärsin sen voiman, alkuaikoinani Zonessa. Miksi olin tehnyt niin kuin olin tehnyt. 

Miten taistelin Shadow Angel nimellä. Epätoivolla. 

Mustan sisällä on valkeus ja hyvyys. Sitä vastoin pahuus pukeutuu valkeuden kaapuun.

Ymmärsin nyt miltä tuleva tyylini - ja meillä kaikilla - tulisi näyttämään. 

Olimme Varjojen Soturit. Ottaisimme todella rajut pukeutunis- ja varustustustyylit ja aseet. Aseistuksemme ja pukumme tulisivat näyttämään sellaisilta, ettei kukaan uskaltaisi ja voisi yrittää vahingoittaa meitä. Kaikki tulisivat pelkäämään ja kunnioittamaan Zone8 aa ja meidän nimiämme. 

Sitä keitä me todella olimme. 

Tunnuksemme tulisi olemaan riimumerkki Nauthiz /Zone8. 

Katsoin avaraa taivasta ja kimaltelevia tähtiä, väreissä hohtelevaa usvaa. 

Jossain kaukana täältä olisi kuitenkin Tuntematon, jolle olimme nyt astuneet.

So far away. 

Olimme Outsiders. 

Olimme ylittäneet kaikki rajat. 

Yliluonnollinen on todellisuutta. 

Mutta minä en enää pelännyt. Olin astunut kuoleman rajojen ulkopuolelle Maassakin. 

Olimme Aavejengi. 

Sydämeni liekehti hurjaa, polttavaa sinistä ja tulenpunaista roihua.

Olin todella villi ja vapaa.

Tein viimeinkin mitä halusin. Olin tehnyt aina, mutta nyt olin vapaa toteuttamaan itseäni.

Lähtemään Elämäni Matkalle. 

Tuli on aina ollut voimani ja elementtini. 

Tie menneisyyteen oli iäksi kadonnut. Olisi vaan me ja ystäväni Telluksella.

Olin Telluksellakin kirjoittanut suoraan menneisyydestäni. Ystäväni olivat kanssani.

Minä en ollut enää yksin.

Zak-11 sta ja minun viimeinen kohtaaminen

Myöhemmin odotin Zakia yksin puistossa. 

Mikään ei ollut enää niin kuin ennen. Mutta Muutos on välttämätön. 

Elämään ei voi astua uutta, ennenn kuin luopuu tai joutuu luopumaan vanhasta. 

Sen olin oppinut jo lapsuudestani asti. Olin luopunut oman elämäni ja omien unelmieni vuoksi niin paljosta. 

Olin rauhallinen.

Näin oli tarkoitettu. 

Hetken päästä näin Zakin tulevan luokseni. Hän otti minua kädestä ja vei minut istumaan samalle penkille, jolla olin nähnyt Werenan istuvan silloin ikuisuus sitten, kun olin juuri tullut Zone8 :n Aikapyörteen kautta.

Zak veti minut lähelleen ja halaukseen. Syliinsä. Se tuntui todella hyvältä. Hän silitti hiuksiani, siveli poskeani ja hyväili minua hellästi käsillään. Nautin kaikesta Täysillä. Tein samaa Zakille. Suutelimme toisiamme kiihkeästi ja hyvin intohimoisesti. Kaikki torjumiseni häntä kohtaan oli täydellisesti anteeksiannettu. Meillä oli nyt täydelliset välit, täydellinen rakkaus

- viimeisen kerran.

Olimme penkillä aika kauan. Emme kuitenkaan halunneet ajatella kumpikaan aikaa, eikä sen kulumista.

Viimein Zak kuiskasi minulle, että:

- Tule, Mire, rakkaani...

Nousimme penkiltä ja Zak ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen. Lähdimme yhdessä kulkemaan puistossa kulkevaa polkua. Zonen kuu loisti syvän sinisellä yötaivaalla. Miljardit tähdet kimaltelivat vaalean usvan keskeltä kuutamon valossa. Puisto oli satumaisen kaunis. Kuulas vihreys ympäröi meitä. Lintujen vaimea laulu helähteli jossain kauempana. Kuului heinäsirkkojen siritystä. 

Zak johdatti minut kaupungin toiselle laidalle puistoa pitkin. Siellä oli futuristinen pieni mökki, johon Zakilla oli hologrammiavain. Hän avasi oven, pitäen minua yhä kädestä. Astuimme sisälle viihtyisään pieneen huoneeseen, jossa oli iso vuode ja takka. Muratit ym kasvit ja kukat kiersivät köynnöksinä huoneen seinillä. Pöydällä oli viinipullo ja kaksi viinilasia. 

Käännyin ja katsoin hymyillen Zakia suoraan silmiin. Zak katsoi minua hyvin lämpimästi. Suoralla rakkaudella. Hän hymyili minulle todella syvällisesti ja erityisesti. Hänen silmissään näkyi pilkkeen kimallus. Hymy oli arvoituksellinen ja hänen katseensa minulle oli hyvin hellä. 

Vuoteessa annoimme itsemme toisillemme täydellisesti ja kokonaan, takkatulen pehmeän kultaisessa loisteessa. Kirkkaat tulenliekit leimahtelivat ja nuolivat  mustunutta puuta, ja kipinät räsähtelivät ja poksuivat.

Zak rakasteli kanssani todella hellästi ja taidolla antaen minulle vain parastaan. Minä tein myös kaikkeni, jotta Zakilla olisi hyvä olla. Ja että kummallekin jäisi kaikesta hyvä fiilis. Ja että kaikkea voisi muistella jälkeenpäin hyvillä mielin.

Tämä oli täydellinen ja todellinen rakkaus. Mutta mitä ei oltu tarkoitettu kestämään. Meitä ei oltu tarkoitettu yhteen. Tämän piti mennä näin. Tämän kaiken piti päättyä juuri näin.

Olimme hetkien hurmiossa, nautinnon äärettömillä matkoilla kaukana toisissa galakseissa, lentäen pitkin hurjia vuoristoratoja, silti tuntien toisemme koko ajan täydellisesti lähellä, ollen lähekkäin fyysisesti ja henkisesti. Olimme hetken aikaa täydellisesti Soulmate, toistemme kanssa.

Tunsin Zakin miehuuden syvällä sisälläni. Olin turvassa. Koin mieletöntä rauhaa ja täydellistä onnea. Tiesin, että Zak tunsi samoin.

Aika tuntui pysähtyvän. Sitä ei ollut. Ei täällä. Ei tässä hetkessä. Kaikessa oli taianomaista tunnelmaa. 

Ajan kuluessa muistoni tulisivat kuitenkin pyyhkiytymään pois ja jäljelle jäisi kaikesta vain kirjoittamani teksti ja maalaukset, piirustukset. 

Tämä muisto auttaisi minua kuitenkin selviytymään hyvin tuskallisesta ja kipeästä parista kuukaudesta, jotka tulisin kokemaan sen jälkeen, kun Zak-11 olisi lopullisesti ? poissa elämästäni. Kuitenkin tuleva uusi aika saisi minut jatkamaan Matkaa. Ja elämään eteenpäin.

En tulisi koskaan luovuttamaan. 

Olisin jälleen Selviytyjä, niin kuin olen aina ollutkin.

Loputtomalta tuntuvan täydellisen ihanan yön jälkeen aamu alkoi kuitenkin sarastaa. Olimme Zakin kanssa kumpikin uupuneita ja väsyneitä. 

Nousimme ylös ja joimme viiniä laseista. Katselimme takan hiipuvia tulen liekkejä ja hiillosta.

Äkkiä olin taas hyvin surullinen. Ahdisti. Zak aisti mielialani, kääntyi minuun päin ja kosketti kädellään minua, sanoen hyvin hellästi: - Hei...

Hän veti mjnut lähelleen, kietoi kätensä ympärilleni ja otti minut syliinsä.

- Zak, minulle tulee sinua todella ikävä

- Mire, minä tiedän. Minullekin sinua.

- Zak...

- Mire... 

Aloitimme sitten yhtäaikaa. Naurahdimme ja hän jatkoi, että:

- Minä rakastan sinua todella paljon.

- Minäkin sinua. Muista Zak minut onnellisena, älä näin, ajattele yhteisiä aikojamme Zonen porukan kesken, Telluksen ajan mukaan 2003 vuodesta lähtien.

- Minä muistan, Zak kuiskasi.

- Zak, Hyvää matkaa. Ehkä näemme vielä joskus, ehkä ei, mutta mjnähän en välttämättä enää tunne sinua... Pidä huoli itsestäsi. Muista isäni sanat; Rakkaus ja taisteleminen. 

- Mire, rakkaani, pidä sinäkin huolta itsestäsi, ja toisista, olet todella rakas

- Minä toivon sjnulle kaikkea hgvää matkasi varrella

- Zak, rakas, niin minäkin. Kiitos tästä meidän ajasta ja tästä yöstä , oli todella ihanaa.

- Kuin samoin

Tuli hiljaisuus. Tiesin, että olisi luovuttava, jälleen kerran. Tiesin, että aikamme päättyisi pian. Ja se teki äärettömän kipeää. Tunsin kyynelten olevan lähellä. 

- Zak, älä mene, pyysin epätoivoisesti.

- Mire, Zak otti minut vielä kerran rajusti syliinsä ja suuteli minua niin syvästi äärimmäisellä tunteella. Hyväili polttavasti kehoani, niin että olin kuin tulessa ja vapisin rajusti. Minäkin hyväilin häntä kiihkeästi. Suudelmamme polttivat huuliani.

Tunsin Zakin sormet ihollani, polttavat tulikuumat kosketukset. Intohimon. Polttavan intohimon rajut aallot. Vavahtelin äärimmäisestä nautinnosta unohtaen kaiken muun. Oli jälleen suloinen Flowtila.

Liian pian Zak kuitenkin sanoi, että:

- Tule vielä mukaani takaisin. Minun on mentävä...

Suutelimme vielä hetken ja nousimme ylös. Tarkistimme paikan.

Ovi loksahti lukkoon takanamme.

Yksi hieno Aikakausi oli päättynyt. Lopullisesti.

Astuimme hiljaisuuden vallitessa polkua pitkin takaisin Zone8:n kaupunkiin.

The Boss seisoi hajareisin odottamassa meitä kaupungin porteilla.

Hän ei sanonut mitään, mutta katsoi meitä rakkaudella ja välittämisellä. 

- Menkää te jo sinne Laitureille, missä avaruusalus odottaa teitä. Zak, sinä saat aluksesi myöhemmin. Se pitää tarkistaa ja huoltaa.

- Ja Electric ei tarvitse juuri nyt alustaan. Me otamme sen takavarikkoon. Zak, minä annoin sinulle ohjeet. Ota yhteyttä, jos tulee jotain. Kyllä sinä selviät ja pärjäät.

The Boss taputti Zakia rohkaisevasti selkään. 

- Selvisit hienosti koulutusjaksostasi. Olet todella hyvä taisteluagentti nyt. 

- Kiitos sinulle, Zak-11, että olit mukana. Toivon, että tapaamme vielä.

- Mire, nyt The Boss kääntyi minuun päin.

- Ota rauhassa nyt, Zakilla ei ole hätää. Kyllä hän pärjää. Ymmärrän kyllä todella hyvin miten tuskallista ja raastavaa tänä kaikki sinulle on. Älä huolehdi, Zak tulee kyllä muistamaan sinut aina ja tulee muistelemaan sinua pelkästään hyvällä ja rakkaudella. Olen todella pahoillani, että tämä meni näin. Minä en tiennyt Zakin tunteista sinua kohtaan, ennen kuin vasta viime kuukausien aikana. Muuten olisin laittanut teille jo paljon aiemmin, heti alussa, yhteisiä työtehtäviä. Vietävän Electric...

- Zak, tee kaikkesi oikeudenmukaisuuden eteen. Minä laitan Electricin toisesta ovesta alukseen. En halua tuoda sitä kelmiä häiritsemään teitä tähän. Saatte vielä aikaa olla kahdestaan.

Näin selvästi, että the Boss oli hyvin harmissaan koko tilanteesta. 

Mennessään, isähahmoni laittoi kätensä hetkeksi lohduttavasti olkapäälleni, puristi hellästi ja jatkoi matkaa.

Minä jäin viimeisen kerran Zakin kanssa kahden. Kohta olisi hänen lähtönsä hetki. 

Mutta nyt en itkisi, päätin lujasti. Itkisin myöhemmin ja paljon, mutta nyt minun pitäisi olla vahva. Mielettömän vahva. Taistella ja rakastaa Täysillä viimeiseen asti. 

Zak katsoi minua. Odotti.

Nostin katseeni päättäväisesti kohdaten Zakin silmät. Yliluonnollinen rakkaus valtasi ja ympäröi minut. Koin taas syvää rauhaa. Zak ei sanonut mitään. Katse kertoi kaiken. Syvän, äärettömän rakkauden. Luimme toisemme katseesta. Oli täydellinen yhteys. Olimme Soulmate.

Hetki oli hyvin kaunis. Nyt ilman repivää tuskaa. Kerroimme äärettömän rakkauden toisillemme hyväilevillä katseilla. Vihreät silmät kohtasivat meripihkankultaiset hohtavat silmät. Elimme koko hetken niin Täysillä kuin mahdollista yhdessä. 

Lopulta tämäkin hetki meni ohitse. Astuimme erottavat askeleet ja olimme toistemme sylissä, halauksessa, mutta emme enää hyväilleet toisiamme. Muuten lähtö olisi ollut liian vaikea. Zak kumartui vielä suutelemaan minua. Minä vastasin suudelmaan. Se oli hellä ja hyvin lohduttava.

Zak sipaisi vielä kerran hiuksiani ja poskeani, kuiskasi korvaank, että Hvvää Matkaa, minun rakkaani. Minä kuiskasin hänelle saman lauseen myös. 

Zakin oli pakko kääntyä. Hän astui aluksen ohjaamoon, heilauttaen minulle vielä kättään hyvästiksi. Hetken kuluttua näin hänet ohjaamon lasi-ikkunan läpi. Hän katsoi minua. Minä katsoin häntä.

Zak starttasi tätä laina-alusta ja katsoi vieläkin minua. Sitten alus lähti liukumaan pois lähtölaiturista. Zak peruutti varmoilla otteilla. Näin sen lasin läpi. 

Zak nosti kätensä ja heilautti sitä minulle viimeisten hyvästien merkiksi. 

Minä nostin käteni hänelle lopulliseen tervehdykseen. 

Hyvää Matkaa, rakas, ihana, Zak-11, ajattelin mielessäni.

Katselin jännityksellä, kun alus oli poissa laiturista ja valmistautumassa Suurelle Matkalle ilman Rajoja.

Zak katsoi minua vielä kerran suoraan silmiin, starttasi uudestaan, minä katsoin Zakia, hymyilin kauneinta hymyäni. Zak näki sen ja hymyili minulle samoin vastaan. 

Aluksen moottorit jylisivät korvia huumaavasti. Alus kohosi ilmaan. 

En nähnyt enää Zakia. 

Avaruusalus lähti liukumaan kiihtyvällä nopeudella ulos Zone8:n rajoilta kohti aamupäivän oranssista hehkua. Taivas oli tulessa ja värjäytymässä hohtavan punaiseen ruskoon. Metallinmusta alus syöksyi läpi taivaan kuin pääsky ja pieneni pienenemistään, kadoten lopulta kokonaan näkyvistä.

Jäin seisomaan yksin laiturille. 

Zak-11 oli nyt poissa. Poissa olivat myös Zherra Akazyno ja Electric.

Vajosin hitaasti polvilleni. En tuntenut enää yhtään mitään. Olin kuin kuollut sisältä. Näin järkyttävää tuskaa en ollut kokenut , silloin kun Xiikään menehtyi. Kauan aikaa sitten, joka nyt tuntui minusta unelta. 

Mikään ei enää tuntunut miltään. Kaikki oli taas epätodellista painajaista.

En kuullut lähestyvien askelien ääniä, en tiedostanut, kun the Boss tuli viereeni ja nosti minut syliinsä ja kantoi minut takaisin Kotiin, Zone8:n.

Olin niin rikki kaikesta. Seuraavien päivien aikana vain makasin eikä minua huvittanut yhtään mikään.

Jäljelle jäänyt ryhmä piti hätäpalaveria toisessa huoneessa. 

Kaikki pitivät minusta jälleen huolta. Vihasin avutonta itseäni ja kaiken epäoikeudenmukaisuutta. 

Kuolema. Halusin kuolla. Halusin lähteä. Olisin halunnut lähteä Zakin mukaan, mutta tehtäväni olivat täällä, esim. Cecjian työparina. 

Helvetin Electric. Nyt mjnä vihasin koko miestä. Miksi en ollut huomannut Zakia, silloin kun olisi pitänyt? Heti alusta lähtien. Electric oli ollut alusta alkaen tiellä ja vienyt huomioni. Ja nyt Zak-11 oli poissa lopullisesti. 

Enkä voinut tehdä enää mitään muuttaakseni menneisyyttä ja menneitä tapahtumia.

TOO LATE

Mutta oli jatkettava eteenpäin. Otettava vastaan kaikki mitä tuli ja oli vaan kestettävä. Kaikki helvetin vaikeat ajat.

Mikään ei ollut enää samaa. Zone8 oli muuttunut. Elämän äänet olivat poissa. 

Mitä väliä oli enää millään. 

Pakenin taas todellisuutta. Sukunimeni mukaan. 

Tällä kertaa ei ollut kuitenkaan enää paikkaa mihin paeta. 

Zone8 ei tuntunut enää kodilta, 

Tällä kertaa halusin kotiin, Tellukselle. 

Mitä helvettiä minä teen?, ajattelin epätoivoisesti.

Nousin ja menin peilin eteen. Katsoin itseäni. Olin kalpea, kuin aave. Silmäni olivat itkusta punaiset. Hiukseni olivat sekaisin. Näytin järkyttävältä. Olin niin väsynyt. 

Avasin oven ja menin käytävään.

Cecjia tuli luokseni käytävään. Hän näytti huolestuneelta. Katsoi minua täynnä myötätuntoa ja kysyi, että pärjäänkö minä.

- Cecjia, sanoin surkeana. 

- Vie minut kotiin Tellukselle

- Aluksella sinne Ovelle ja käytävään ja Portaalista taloni pihalle. Sinä tiedät, mehän kävimme siellä sinun kanssasi yhdessä...

Cecjia katsoi minua.

- Mire, sinun ei olisi hyvä olla nyt yksin...

- Cecjia, minä en voi jäädä nyt tännekään. Kaikki muistuttaa... Minä en kestä tätä. Mknä haluan omaan kotiin. 

- Okei, Cecjia totesi, minä vien. - Tule. Mennään Melodylla. Minä en osaa käyttää sinun alustasi Aliciaa.

- Haluatko sanoa muille vielä nyt jotain vai sanonko sinulta vain terveisiä?

- Sano vain terveiset. En jaksa juuri nyt kohdata ketään. Tulen kuitenkin myöhemmin takaisin.

- Hyvä on. Sitten - onko sinulla pakattavaa? Minä voin auttaa ja tule sitten niin mennään.

Kävimme huoneessani tavarani läpi ja pakkasimme yhdessä. Cecjia oli hyvin myötätuntoinen. 

Nostin rinkan selkääni ja astuimme varusteissa ovelle. Kun suljin oven jälkeeni ajattelin, että kaikki oli ollut tässä. Aika jäätyi. Kellot pysähtyivät. Aika katosi. 

Mutta minä olin jatkamassa Matkaa. Kävelimme Cecjian kanssa yhdessä Melodylle. Taas lähtölaitureilla. 

Tällä kertaa oli minun vuoroni lähteä. 

Cecjia veisi minut kotiin. 

Tellus? Mitä siitäkin olisi enää jäljellä sodan jälkeen? 

Minulla ei olisi sitten enää mitään paikkaa ja olisin menettänyt viimeisimmätkin rakkaani ja ystäväni, mitä minulla oli. Olin juuri saanut yhteydet takaisin ystäviini Telluksella Telecin kautta. Nyt voisin siis menettää ihan kaiken lopullisesti. En kestäisi enää yhtään läheisteni kuolemaa. 

Telluskin oli yksi kuoleman ja väkivallan planeetta, toisaalta. Taas uutiset... ja fuckin ääliöt ihmiset, jotka olivat minuakin yrittäneet kiusata.

Fuck that all shit.

Minä, me, pelastaisimme ystäväni, mutta voisiko Telluksen silti antaa tuhottavaksi? 

Tellus oli aina ollut kierojen ja pahojen ihmisryhmien hallussa. 

Voisiko - olisiko mahdollista vapauttaa planeettaa mitenkään? Mutta näitä ihmissyöpäläisiä syntyisi koko ajan lisää ja lisää, Miten tämän voisi estää? 

Vastaus ei löydy muualta kuin lukemattomista maailmankaikkeuksista, koko universumista, Galakseista ja muista todellisuuksista ja - muistelin Cecjian ja minun yhteistä matkaa Tähtiportin taakse - ja Shylvie Mandoria. 

Minä aion lähteä etsimään apua ja vastauksia sieltä...