Mirin neljän Koon taideblogi

  Meri ulottuu edessäni silmänkantamattomiin. Katson kauas horisonttiin ja tunnen virkistävän tuulen puhaltavan suoraan kasvoihini. Aurinko loistaa kirkkaansinisellä taivaalla ja säkenöi miljardeina kiteinä aalloilla. Hiekka hehkuu polttavana paljaiden varpaideni alla. Istun rantakivellä ja vaikka onkin niin kaunis päivä, olen surullinen. Ajattelen sitä salaperäistä miestä, jonka olin tavannut viikko sitten metsässä kävellessäni. Oikeastaan en saisi mennä koko metsään asti, vaan pysytellä rannikolla, mutta silloin oli vain yksi niistä tylsistä päivistä, joita minulla on paljon. Minun pitäisi opetella kunnon prinsessan tapoja ja sehän ei minua kiinnosta. Olisinpa syntynyt pojaksi; silloin saisi oppia soturin taitoja. Se olisi mahtavaa! Niin, minä karkasin jälleen kerran oppitunniltani ja valitettavasti se tuottaa kaikille harmaita hiuksia. Äiti, kuningatar, voivottelee joka päivä sitä, kun en pääse hyviin naimisiin. Kukaan järkevä prinssihän ei hyväksy minunlaistani poikatyttöä!...

                      Täysikuu paistaa ikkunastani sisään. Katson ulos talviseen yöhön ja ajattelen. Soittelen samalla kitaraa hiljaa. Olen Nicholas eli Nic ja soitan kitaraa rockbändissä. Minulla on pitkät mustat hiukset ja vihreät silmät. Asun yksiössä Tampereen kaupungin laidalla. Kuvasi pyörii mielessäni. En sinua voi unohtaa. Olet niin kaunis, surullinen. Kuka olet? Mikä on menneisyytesi? Löydänkö sinua enää koskaan? Sen yhden katseen verran ja minä olin myyty. Putosin sinne kuiluun. Koskaan aiemmin en ole tavannut sellaista kuin sinä olit. Kuka olet, joka kuljet mustissa, se upea nahkatakki päällä. Kuin Varjotyttö, Varjoenkeli. Missä olet nyt? Niin, ihmettelet varmaan mistä puhun. No, me olimme Helsingissä keikalla, minä Dani, Aaron ja Mikael. Ja sillä keikalla näin hänet, Varjoenkelin. Hänellä on pitkät sinimustat hiukset ja silmät ovat safiirinsiniset. Ja niissä paloi hurja elämän ja ku...