Varjoenkeli

 

                

Täysikuu paistaa ikkunastani sisään. Katson ulos talviseen yöhön ja ajattelen. Soittelen samalla kitaraa hiljaa.

Olen Nicholas eli Nic ja soitan kitaraa rockbändissä. Minulla on pitkät mustat hiukset ja vihreät silmät. Asun yksiössä Tampereen kaupungin laidalla.

Kuvasi pyörii mielessäni. En sinua voi unohtaa. Olet niin kaunis, surullinen. Kuka olet? Mikä on menneisyytesi? Löydänkö sinua enää koskaan? Sen yhden katseen verran ja minä olin myyty. Putosin sinne kuiluun. Koskaan aiemmin en ole tavannut sellaista kuin sinä olit. Kuka olet, joka kuljet mustissa, se upea nahkatakki päällä. Kuin Varjotyttö, Varjoenkeli. Missä olet nyt?

Niin, ihmettelet varmaan mistä puhun. No, me olimme Helsingissä keikalla, minä Dani, Aaron ja Mikael. Ja sillä keikalla näin hänet, Varjoenkelin. Hänellä on pitkät sinimustat hiukset ja silmät ovat safiirinsiniset. Ja niissä paloi hurja elämän ja kuoleman liekki.

Epätoivo valtaa minut. Näenkö häntä enää? Ajattelen sitä keikkaa, joka meni todella upeasti. Tahtoisin niin uudelleen sille clubille. Missäköhän se kimma asuu?

Yhtäkkiä päähäni pälkähtää idea, joka sammuu melkein saman tien. Ai niin, meillähän on bändiharkat huomenna. Mutta kuitenkin. Otan puhelimen ja soitan Danille. Dani valvoo aina niin myöhään…

- Nic, tässä terve, sorry kun soitan tähän aikaan, vaikka tiedänkin, että oot yleensä hereillä vielä näin myöhään, mutta mulla on yks ongelma, jota en ole vielä kertonut kellekään… sanoin ja kerron koko jutun. Dani naurahti ja sanoi, että toki se sopii.

Kun lopetimme puhelun, minun teki mieli hyppiä kattoon. Minä lähtisin huomenna Helsinkiin. Toivottavasti löytäisin sen Varjoenkelini. Mutta entä, jos hänellä onkin jo miesystävä? Ei, ei voinut olla. Tyttö oli sen verran yksinäisen oloinen ja yksin. Huokaisin. Olisi toivotonta kyllä etsiä häntä niin isosta kaupungista kuin Helsinki…

Siihen ajatukseen nukahdin ja näin unta hänen sinisistä surusilmistään.

- Mikä juttu nyt on? Miks sä lähdet Helsinkiin? Kysyi Mikael aamulla.

- Niin just, vai mitä? Aaron sanoi ja katsoi minua ja Dania. Dani ja minä katsottiin toisiamme.

- No kumpi kertoo? Hän kysyi. - No minä voin… sanoin ja aloin puhua Varjoenkelistä. Mikael ja Aaron vilkaisivat toisiinsa ja purskahtivat nauruun.

- Vai niin, vai että sillä lailla, he tokaisivat yhteen ääneen. - Vai on se meiän Nic vihdoin iskenyt silmänsä johonkin tyttöön. Kuulostaa kyllä aikamoiselta jutulta. Ettet vain havittelisi kuuta taivaalta…

Minä lähdin kuitenkin asemalle ja ostin liput. Juuri sopivasti, sillä juna Helsinkiin lähtisi ihan kohta. En ollut saanut autoa käyttööni ja Aaronin auto oli korjaamolla. Odottelin junaa ja hetken päästä se porhalsikin paikalle.

Olen innoissani ja ajattelen Varjoenkeliä, kun juna kolkuttelee kohti määränpäätään. On kivaa istua junassa ja katsella kun maisemat kiitävät ohi. Tuntea se fiilis, että on matkalla johonkin.

Perillä Helsingin asemalla päätin lähteä erääseen puistoon, joka on toisella puolella kaupunkia ja sinne pääsisi metrolla. Puisto sijaitsee lähellä silloista keikkapaikkaa.

On syksy ja ilma on jo aika viileä. Talsin hytisten autiossa puistossa eikä penkillekään viitsinyt istua.

Tämä oli ihan hullu idea. Varjoenkelin hahmo ei kuitenkaan jättänyt mua rauhaan. Menin klubille, silloiselle keikkapaikalle, jossa olimme olleet kesällä. Muistelin tapahtumaa, tytön katsetta, tytön vaatteita ja sitä upeaa iltaa. Vedin jälleen vesiperän. Aloin masentua, kyllä, tämä oli hulluin idea, mitä olen koskaan saanut. Tietysti tuntematon ihminen voi kadota ikuisiksi ajoiksi, jos ei vaihdeta yhteystietoja ja vaikka kuinka vaihtaisi niitä, ihmiset eivät silti välttämättä vastaa puheluihin. Vaikka sanotaan, että soitellaan, näin ei kuitenkaan tehdä.

Mutta tytön katseessa oli ollut jotain. Jotain mikä oli riipaissut. Katse oli tuntunut pyytävän epätoivoisesti, että vie minut kauas täältä, turvaan. Pelasta minut! Mutta miksi tyttö oli katsonut noin juuri mua. Miksi minä? Eihän me edes tunnettu. Olin todella hämmentynyt. Miksi tyttö ei tullut pyytämään tai antamaan yhteystietoja ja miksi minä en mennyt? Sitten kun olin aikani kerännyt rohkeutta, tyttö oli kuin haihtunut savuna ilmaan. Ei, tässä ei ole mitään järkeä. Olenko vain kuvitellut kaiken, minä mietin.

Meidän bändin nimi on muuten Shadow Warriors. Musiikki, jota me tehdään on enimmäkseen melodista heavymetallia, kitarasooloja ja rumpujen soittamista. Sanoitukset ovat syntyneet rankoista elämäntilanteista, sydänsuruista, mutta myös onnen fiiliksistä. Mikael soittaa rumpuja, Aaron bassoa, minä ja Dani soitamme sähkökitaraa ja laulamme.

Sitten, yhtäkkiä, managerimme soitti ja pyysi minua Helsingin studiolle. ”Hassua, minähän olin jo Helsingissä...”, tämän sanoinkin managerillemme, joka myös hämmästeli tapahtuvaa tilannetta.

Ja kun menin paikalle, siellä – pöydän ääressä odotti yllätys. Varjoenkeli istui juttelemassa managerin kanssa. Tyttö kertoi olevansa meidän suuri fani ja että oli digannut tosi paljon biiseistämme keikalla. Olin hämmästynyt, kun tyttö oli itse ottanut kontaktia ja tällä tavalla. Hän kertoi olevansa ammatiltaan elokuvaohjaaja ja hän halusi tehdä meistä lyhytelokuvan, jossa olisi myös haastatteluosuudet. Hei wau! Saisimme lisää kuuluisuutta ja meistä tehtäisiin entistäkin tunnetumpia.

Ja vihdoin näin surusilmän myös hymyilevän.

- Arvaan miks sä oot tääl Stadissa. Nicholas, mä en tiedä, minkä nimen oot mulle antanu, mutta varmaankin jotain romanttista ja synkkää. Mun nimi kuitenkin on Roza, mutta sekin on venäläinen lempinimi. Oikeaa nimeä en kerro, kun sitte vasta, kun ollaan oikein hyvät ystävät…

”Arvatkaa vaan… siis mitä ihmettä, ohhoh, muijahan on pelinaisia. Esittää vaikeasti tavoitettavaa. Vai että ystävät, ehei, älä luulekaan, tulet rakastumaan vielä tulisesti tähän Adonikseen”, ajattelin hieman happamasti. ”Mutta kuitenkin tosi makeeta! Meistä tehdään videoo ja haastattelua. Vau ehkä Rozan täytyykin olla vahva, hieman viileä ja cool. Tällä alalla hevimiehet ovat niin vahvoilla. Naisilta odotetaan niin paljon ja päteminen on kova sana.

Rozan safiirisilmät ovat kuitenkin tosi kauniit. Ne sädehtivätkin kuin valtameri, joka on ääretön. Aloin jo mielessäni kehittämään uuden biisin sanoituksia.

Studiolla aloimme jo tehdä videota. Olin soittanut muille ja pyytänyt heitä tulemaan paikan päälle. Me kaikki olimme yllättyneitä tilanteesta ja innoissamme. Roza oli pyytänyt kuvaajat paikalle ja saimme todella laittaa parastamme. Ou Jee, tää muuttaisi kaiken. Aivan yhtäkkiä olimme matkalla tähtiin. Managerimme oli todella tyytyväinen.

Esitimme ja rokkasimme niitä mitä keikallakin.

Shadow fairy

Black tears, shooting pain

A little fairy girl is cryin´

She is so lonely

So tender, beautiful

She walks in the shadows

She is so sad

Experienced so much bad

Heart full hate

Stands gate of Death

Missin’ real friend

She’s not know what to do

lovin’ to boy whos human

hopin’ that is the way to lucky

Full moon shines

Million stars twinkle

Silvery forest is silent

Sky is so dark

Get fairy peace?

Isn’t she have chances

Can anybody help?

Full moon shines

Million stars twinkle

Silvery forest is so silent

She walks in the shadows

Black tears, shooting pain

A little fairy girl is cryin’

She walks in the shadows

Shadow fairy… Shadow fairy…

I have so cold inside

I have so cold inside without you

I hope that you would be here

I want forget this missing

I want get from this pain

But still I can’t live without it

I ask again and again

What is love without answers

Still I know, I feel

Touch of icy hand to my heart

When you don’t be with me

Icy tears on my face, icy wind blowing my mind same time

When my heart burns miss to you

Flames burn me to end

Still this not first time when I fall down

Why do you want be with me?

Don’t you see, howI am nothing?

I call your name to wind

I scare this loneliness this time

To think my memories, nightmares

Can nobody help me?

There has taken humanity from me

I want far away, always wanted

I never belong here, to this world

There I am nothing

Still I would want be with you

I can’t live without you

Oh my gosh, when will get I peace?

Why di I live, why I am here?

I look to dark sky to stars and I see

I have always seen behind so far

And nobody can understand me

I have always been other world

Maybe somewhere I can really happy

There where don’t have time, not liners

Where all is atoms and spirits

There is people’s really home

I have always wanted to leave, but,

I still have missions there and you

I cry

I can’t stop and I don’t want, maybe

I can’t be happy

I walk in the shadows,

I am always been warrior of the moonlight

I call your name and I look to stars

Somewhere

Sometimes I will be so strong

Somewhere I can fly to stars

I have so cold inside

i have frozen eyes

I have so cold inside

… Without you

Saimme videon ”purkkiin” ja se pitäisi editoida myöhemmin. Siitä tulee niin makee. Me

kaikki olemme niin innoissamme. Bändin keulakuvan pitäisi olla Shadow Angel ja Shadow Warriors. Roza on ihan mahtava! Osaakohan Roza laulaa?

Myöhemmin illalla porukkamme hajaantui ja päätin lähteä kotiin Tampereelle.

- Haluisitsä tulla hengailee mun kämpille? Kysyin jännittyneenä Rozalta.

- Voisin tullakin, Roza katsoi mua sillä katseella, että sydämeni jätti lyönnin väliin ja toivoin etten olisi ollut niin hämmentynyt.

Todellakin, Roza kiinnostaa mua yhä enemmän ja aion ottaa hänestä selvää.

Tässä nyt olemme juna-asemalla ja mahdottomasta tuli sittenkin totta. Salaperäinen Varjoenkelini tulikin itse vastaan.

Maisemat syksyisessä pimeydessä kiisivät yksi toisensa jälkeen ohitse. Vaikka olenkin mies, olen silti romantikko. Kynttilät, varjot, linnat, pimeys, rakkaus, kitara, salaperäiset metsät, sudet, fantasia, roolipelaaminen, kaikki tämä kiinnostaa minua ja luulen, että Roza on myös samanlainen kuin minä. Varjoenkeli, Varjosoturit…

Me voisimme ehkä larpata, soittaa ja kuunnella musiikkia ja laulaa yhdessä, myös kirjoittaa… Meillä olisi varmasti paljon yhteistä.

Ujostutti, mutta katsahdin kuitenkin Rozaaan päin junassa. Roza istui sivuttain ja kuunteli mietteissään musiikkia. Oli pakko uskaltaa. Vedin syvään henkeä. Kosketin Rozaa varovasti käsivarteen. Roza hätkähti, mutta ei vetänyt kättään pois.

- Mitä sä kuuntelet? Kysyin hiljaa.

Nyt Roza katsoi minua ja hymyili. Silmissä häivähti kuitenkin surua, mutta pilke oli tietynlainen, jolla hän katsoi minua. Sydämeni löi jälleen ja tunne, joka valtasi minut, oli niin suloinen. Olen niin ihastunut.

Roza ojensi toista kuulokettaan minulle ja laitoin sen korvaani. Aloin hymyillä, kun ymmärsin mitä olin kuuntelemassa.

- Lacuna Coil, kuiskasin hitaasti. Hengitykseni salpautui. Roza istui hyvin lähellä minua. Hän tuoksui hyvälle, raikkaalle. Hänen sysimustat hiukset, joissa on sinisiä raitoja, hipaisivat välillä käsivarttani junan keinahdellessa.

Rozan silmät hehkuivat kuin syvänsininen vesi ja vaunun valaistuksessa pilkahti silloin tällöin silmien kimalle.

Biisi oli lopussa ja Roza kuiskasi, että se oli Swallow life. Seuraavaksi tuli Unchained.

Roza näytti minulle muita artisteja puhelimensa valikosta, joita hän tykkää kuunnella. Esim. Evanescenceä, Staindia, Poets of the Fallia, Whitesnakea, Nirvanaa, Guns N’ Rosesia, Scorpionsia, Helloweenia, Iron Maidenia, Creediä, Seetheriä, Megadethiä, Nightwishiä, Limp Bizkittiä, Pink Floydia, Paramorea, Children of Bodomia, HIMiä, Lacrimas Profunderea, Linkin Parkia, Marilyn Mansonia, Rammsteinia, The Prodigyä, Within Temptationia jne.

Voiko olla totta? Meillä on aikalailla samanlainen musiikkimaku.

Mun oli vaikea keskittyä ja ajattelin tulevaa iltaa ja yötä pelonsekaisella fiiliksellä. Olin kuitenkin saavuttanut tavoitteeni. Tämä olisi alku. Varjoenkeli on unelmani ja nyt hän on tässä. Silti – Olen toivoton naisten suhteen. Mihinkä olin oikein pääni pistänyt?

Ilman Rozaa meillä ei olisi musiikkivideota eikä haastatteluja.

Katseemme kohtasivat taas ja sävähdin. Tunsin sen sähköistävän jännitteen meidän välillä. Sydän hakkasi lujaa. Ojensin kuulokkeen takaisin Rozalle, sillä olimme perillä Tampereella. Rozan käsi, jonka kynnet olivat mustat, kosketti kättäni.

Rozan oma kämppä on Stadissa Kaivopuiston nurkilla. Olimme käyneet hakemassa Rozan tavaroita ensin. Hänellä on kivannäköinen yksiö, synkkä, mutta silti tosi viihtyisä.

Matka Tampereelle oli mennyt hujauksessa, kun olimme kuunnelleet musiikkia ja olin myös näyttänyt puhelimestani Rozalle soittolistojani.

Soitin Aaronille, sillä Danin puhelimeen ei saanut yhteyttä. Hänen puhelimestaan oli akku loppunut. Kysyin missä päin he hengasivat. Mikael oli mennyt känpillensä täällä Tampereella, mutta Dani ja Aaron olivat jääneet joillekin kavereilleen Helsinkiin. Mä kerroin olevani himassa ja Rozan kanssa.

- No niin lykkyä teille, sanoi Aaron.

- Tsemppiä, Dani toivotti puolestaan.

- Toivottavasti nyt vihdoin onnistaa. Uskomaton juttu, todellakin enkeli meille, Varjoenkeli, niin kuin sanoitkin, sanoi Dani naureskellen. - Muistakaa käyttää kumia ja ottakaa iisisti… ole kohtelias, Roza on tosi kuuma kissa, ja meidän hyväntekijäkin. Viettäkää mahtava yö...you know.

Äijät kato aina brassailee ja heittää aina läppää, etenkin naisjutuissa.

Himassa laitan kahvin tippumaan ja otan jääkaapista oluen. Tarjoan Rozallekin ja hän ottaa myös. Roza istuu mustalla nahkasohvallani. Itse istun tummansinisellä säkkituolilla ja alan näppäillä sähkökitarallani melodisia sointuja.

Yritän saada keskustelua välillä aikaan. Kyselen ja Roza puhuu kyllä, mutta ei oikein mitään itsestään. Silti olen todella ihastunut häneen.

Kahvi on valmista ja otan meille mukit. Miksei Roza puhu itsestään? Hän vaihtaa aina puheen aihetta. Onko hänen menneisyytensä tylsä vai mikä on?

Roza ei ole ujo. Hän on tässä ja minä olen tässä. Istun hänen viereensä sohvalle. Mitä minä olen tekemässä ? Mietin. - Roza, minä…

Hän istuu niin lähellä. Hän tuoksuu niin suloiselta. Katson hellästi hänen safiirisilmiinsä. Hän katsoo minua sillä tietyllä katseella, mutta hänen ilmeensä on yhtä arvoituksellinen kuin Mona Lisan. Hymyn kare pilkahtaa esiin. Kosketan hänen selkäänsä ja yhtäkkiä huomaan, että halaamme toisiamme ja sitten hyväilemme toisiamme. Läheisyys tuntuu niin taivaalliselta. Tämä on totta, mutta tuntuu unelta, kun ei ole pitkään aikaan näin…

Suudelmat ovat täynnä kiihkeyttä. Tunnen kuinka Rozakin haluaa.

Etenenkö liian nopeasti?

Roza

”Huomaan, että Nicholas haluaa jutella kanssani ja minäkin haluan hänen kanssaan. Mutta en pysty. Menneisyyteni on täynnä asioita, joita en voi kertoa heti ensimmäiseksi. Mitä jos Nicholas ei halua minua enää sen jälkeen? Voi miksei minulla ollut tavallista lapsuutta ja nuoruutta? Mikä meni vikaan? Miksi vanhempani…

Voi taivas, minä haluan tätä miestä… hänen ihanat mustat hiuksensa, jotka ovat yhtä pitkät kuin omani. Ja hänen vihreät silmänsä. Näen kuitenkin, että hänellä ei ole kokemusta, minulla taas liikaa. Voi mitä minä teen? Nicholas ottaa kuitenkin riskejä, niin minäkin. Hän näki ja katsoi minua suoraan silmiin sillä keikalla. Ja minä olin surullinen, koska Arto ei halua enää nähdä minua. Mutta aina on täytynyt jatkaa eteenpäin eikä luovuttaa.

Nicholas tekee kuitenkin kaiken ihanasti. Hänen kielensä suussani, nautin hänen hyväilyistään, kädet polttavat minua, välillämme on kipinää. Kosketukset… voi hyvä luoja…

Ihastuminen on minulle extaasia. Se tunne, että on vuoristoradalla ja jännittää, kun putoaa hurjaa vauhtia alas. Sydän lyö täysillä. Tiedän kuitenkin, että se hinta kaikesta on Deep Down. Esim Arto ja monet muut exät. Eroottinen rakkaus pystyy myös satuttamaan ja kaiken loppu on aina pettymys. Mutta nautin silti kaikesta, niin kauan kuin mikään kestää. En voi vain kertoa menneisyyttäni, en vielä… täytyy kuitenkin uskaltaa ottaa riskejä, mitään ei voi saada jollei edes yritä ja jos epäröi.”

Ja Roza heittäytyi täysillä tähän hetkeen ja ihastumisen huuman vietäväksi.

Oli vain Nicholas, hyväilyt, suudelmat, intohimo, joka poltti tulen lailla ja taas flowtila. Aika ja paikka katosivat. Oli Fly high-olotila. Pudotus vuoristoradalla. Oli vain tämä hetki.

Vaikka jännittää ja pelottaa, miten Nicholas suhtautuu, että hylkääkö?

Nicholas

”Intohimoisten hetkien keskellä siirryimme sängyn puolelle. Voi luoja, Rozakin haluaa, oi pojat, odottakaapahan…

Laitoin tärisevin käsin kortsun paikoilleen ja Roza tuli päälleni. Se onnistui ja hän ratsasti mustat hiukset hulmahdellen. Vaihdoimme asennoista toiseen hurmoksen kaltaisessa tilassa. Taustalla soi yhteinen rockmusiikki. Kaikessa oli magiaa. Työnnyin häneen yhä uudelleen ja uudelleen. Jossakin vaiheessa Roza sanoi, että sai orgasmin. Lopulta minäkin laukesin. Makasimme sen jälkeen hengästyneinä toistemme sylissä. Läheisyys tuntui niin ihanalta.

Myöhemmin minua alkoi kuitenkin ärsyttämään Rozan puhumattomuus.

- Roza, olen ihastunut sinuun, mutta meidän, minun, on vaikea tutustua , koska sä et kerro itsestäsi mitään vaan oot hiljaa. Mä haluaisin tutustua suhun ja keskustelun pitäisi olla vastavuoroista.

”Siis sittenkin se Deep Down ja jo heti, niinpä tietenkin… ajattelee Roza harmistuneena ja juuri se miksi välttelin aiheita, kun yritin just tämän välttää, niin tämä välttäminen koitui turmiokseni.”

- Voi Nicholas, olen yrittänyt miettiä mistä kertoisin, kun menneisyyteni on täynnä asioita, jotka haluaisin vain unohtaa…

- Minä haluaisin niin kovasti, mutta tämä on vaikeaa.

- Jos saat tietää, pelkään hylkäämistä…

- Olen pahoillani

- Äh Roza, täytyy mennä röökille.. Nicholas sanoi kiukuissaan ja ajatteli ”Ei tämä näin voinut mennä…”

- ”Silent Woman”

- Ei kai salaisuuksia tarvitse kertoa, mutta kaikkea yleistä, harrastukset, ikä, kiinnostuksenkohteet, ystävät, lemmikit, joit a ei kyllä ole , vanhemmat, työ jne, muutakin kuin musiikki…

Nicholas meni ja Roza sulki kauhuissaan silmänsä. Tämä on painajaista. Näinkö tässä kävi, taas. Elämäni on loputon painajainen. Mitä minä teen??? Onko tämä kirous menneisyyteni valinnoista? Ei, en halua elää näin. Ahdistaa liikaa, täytyy päästä takaisin kotiin. Ei, en saa saada paniikkikohtausta, ei nyt.

- Aijai, auts!

Kuuluu tömähdys, kun Nicholas kompastuu lattialla lojuneeseen laukkuun.

- Voi hiton hitto, kirosin.

- Onko pakko jättää sun laukku keskelle lattiaa, kivahdan Rozalle.

Roza pukeutuu ja ottaa koviksen roolin jälleen suojellakseen itseään. On pakko esittää kovaakin kovempaa.

- Hyvä on, minä häivyn sitten, oli virhe tulla tänne! ensin katsot minua keikalla ja sitten jahtaat minua Helsingistä , vaikka et edes tunne minua, etkä tilannettani, et olisi onnistunut ikinä yrityksessäsi ellen sattumalta olisi ollut siellä samaan aikaan ja ellen minä olisi halunnut tehdä teidän bändistä videota, koska olen fani. Editoin sen kotona.

- Roza, olen aika ujo enkä pidä siitä, että machoilet minulle, Nicholas kuitenkin tokaisee.

- Poltin viidet sauhut peräkkäin sun takia.

Rozan ilme on typertynyt.

- Okei, mä lähden nyt takas Stadiin, himaan ja toivon, ettei me koskaan tavattu ja että tämän kaiken voisi pyyhkiä pois, hän sanoo sitten.

En odottanut tätä. Tajuan nyt, että todellisessa elämässä ei mene aina niin kuin leffoissa ja kuvitelmissa.

Roza pakkaa laukkunsa ja on lähdössä.

Minulle tulee hätä käteen. Ei tässä näin pitänyt käydä.

- Roza, anteeksi, ei ollut tarkoitus… ei erota näin, minä olen pölvästi. Sä olet niin kaunis ja ihana. Epäonnistuin tässä, olen pahoillani, minulla ei ole kokemusta oikein ja halusin vain tietää sinusta, tutustua…

- Nicholas, tarvitsen omaa aikaa, mutta ehkä en katoa elämästäsi lopullisesti. Näithän vaivaakin lähteä etsimään minua. Ja kun katsoit minua keikalla, luit silmistäni ajatuksiani. Silmissäni ja katseessani paloi hurja elämän ja kuoleman liekki, koska Arto ei halua nähdä minua enää.

Nyt sain tietää edes sen, miksi Rozalla oli surulliset silmät siellä keikalla.

Halaamme kuitenkin ja Rozan on kiirehdittävä rautatieasemalle. Kello oli sen verran, että junia menisi.

Maisemat vilahtelevat ohitse. Roza ajattelee mitä tekisi himassa. ”Voisin kirjoittaa Nicholasille. Onhan minulla puhelin ja läppäri. Mutta osa pitäisi pystyä kertomaan ihan kasvotusten. Minulle olisi kuitenkin helpompi kirjoittaa, ,niin kuin aina. Tämä on vaikeaa, minun täytyy vain uskaltaa, ei voi saavuttaa mitään ellei ensin yritä.

Olen Nicholasin Shadow fairy.

- Ei tässä näin pitänyt käydä! Olin soittamassa epätoivoissani taas Danille.

- On tuossa toivoakin, Roza ei sanonut ehdottomasti ei tavata, vaan lupasi ettei katoa kokonaan. Anna hänelle aikaa… Dani koitti rauhoitella minua.

- Siskoni kertoi, että naisten on vaikea elää miesten suhteen epätietoisuudessa. Nyt se on sinun osasi, mutta asiat selviää ennemmin tai myöhemmin. Nyt ei auta kuin odottaa ja kuluttaa aikaa, mutta asiat yleensä tapahtuu juuri silloin kun ei odota. Anna asian olla hetken aikaa. Tavoite kuitenkin saavutettiin. Löysimme hänet, tai siis hän etsi meidät. Se oli ihme.

- Niin kai tää näin on, minä myöntelin.

Kului viikko.

Yritin soittaa pari kertaa Rozalle. Hän ei vastannut.

Mikael ja Aaronkin saaavat tietää miten meni ja heidän mielestään molemmissa oli syytä riitaan. He kaikki tsemppaavat minua, mutta olen masentunut enkä pysty keskittymään mihinkään.

Bändiharjoituksetkin menevät päin mäntyä.

Miten meidän elokuvankin kanssa käy? Pilasinko, mokasinko kaiken? Miksi edes halusin Rozan puhuvan menneisyydestään ja itsestään, jos se on hänelle niin vaikeaa? Mitä voin enää tehdä? Olen umpikujassa.

Sitten huomasin läppäristäni, että olin saanut meiliä. Emme kumpikaan ole ”Naamakirjassa”.

”Hei Nicholas!

Ajattelin ottaa tällä hetkellä yhteyttä näin.

Anteeksi.

Ajattelin silloin, että huomaan, että haluat jutella kanssani ja että minäkin haluan. Mutta en vain pysty. Menneisyyteni on täynnä asioita, joita en voi kertoa heti ensimmäiseksi. Mitä jos et haluakaan minua enää sen jälkeen? Miksei minulla ollut tavallista lapsuutta ja nuoruutta? Mikä meni vikaan, miksi vanhempani…?

Nicholas, olen ihastunut sinuun. Kertomiseni kuitenkin tarvitsee ensin luottamuksen toiseen. Voisin pystyä avautumaan ajan kanssa, mutta olen kuin teidän sanoitusten Shadow fairy. Menneisyyteni on täyttä pimeytttä. Olen rikki edelleen.

Mutta mä haluaisin silti jatkaa matkaa kanssasi. Jos sä haluat sitä. Olit todella rohkea ja epätoivoinenkin, kun lähdit etsimään minua. Se olisi olllut toivotonta, ellen minä olisi tullut vastaan.

Ja kyllä – olen editoinut videon koneella ja haluan tehdä sen teille. Olen yli-innostunut fani, heh. Voisin näyttää sen, kun sinulle sopii.

Toivon, ettet ole minulle vihainen. Anteeksi, yritin parhaani. Mutta kaikki mitä tuli silloin mieleeni oli negatiivista omasta elämästäni.

Rakastin seksiä kanssasi. Olet niin ihana ja kosketuksesi ja läheisyytesi tuntuivat niin mahtavilta. Nautin joka hetkestä ennen riitaamme.

Olen kirjoittanut asioita ylös ja toivon voivani puhua niistä kasvotusten. Minulle on helpompi kirjoittaa kuin puhua.

Roza”

Hengähdin syvään helpotuksesta. En menettänytkään tätä kaikkea.

En jaksanut alkaa väsäämään viestiä, joten soitin jälleen.

Tällä kertaa Roza vastasi.

- Nicholas, Roza sanoi

- Moi, Nic sanoi hellästi.

- Roza, minunhan se pitäisi anteeksi pyytää. En osannut suhtautua oikein, mutta olen kiinnostunut elämästäs. Olet jo alusta asti ollut tuntematon arvoitus. Ja kun tajusin, etten voikaan tietää oikein mitään sinusta, tuli pettymys. Enkä osannut reagoida siihen oikein…

- Anteeksi.

Linjan toisessa päässä oli hiljaista.

- Roza?

- Oletko siellä?

Kuului syvä huokaus ja nyyhkäys. Ymmärsin että Roza taisi itkeä.

- Minä, Nicholas, on ollut taas huono päivä…

- Roza, voinko tulla sinne Stadiin sun luo, tänään vielä. Hei, Nicholas kuiskasi Rozalle hellästi, elämä on välillä vaikeaa, mutta kyllä se vielä tästä…

- Okei, tule, Nicholas. Viimeinen juna tulee 00:43

- Roza, tulen sillä aiemmalla, joka lähtee täältä 23:08. Pakkaan kamat nopee ja ilmoitan jätkille.

- Okei, tuun asemalle vastaan…

Tein niin kuin olin luvannut. Danin ja Aaronin puhelimet olivat kiinni ja niin soitin Mikaelille, joka vastasi. Sanoin meneväni Rozalle ja sanoin hänelle, että sanoo myös asian jätkille, kun heihin saa taas yhteyden.

- Jees, Mikael sanoi, ne sanoivatkin lähtevänsä radalle tänään ja että eivät ole siis ehkä tavoitettavissa. Danilla oli jotain riitaa faijansa kanssa ja se purkaa sen taas alkoholiin. Ja Aaronilla on hankaluuksia biisien kanssa. Ei tää bändielämä helppoa ole. Ole nyt Rozalle hyvä ja kuunteleva. Se ei ansaitse yhtään vittuilua. Se on Varjoenkeli, joka on muutenkin kovilla. Lohduta sitä parhaasi mukaan ja ole hellä. Roza ansaitsee kaiken rakkauden. Kuulostaa tosi kivalta kimmalta. Pidä siitä kiinni. Mun pitää nyt lopettaa, mutta palaillaan. Pidä ittes miehenä.

Sanoimme moit ja pakattuani lähdin junalle. Oli hyvin aikaa.

Perillä Helsingin asemalla Roza oli jo odottamassa. Minä huomasin hänet jo heti ja menin hänen luokseen. Sitten me katsoimme varovasti toisiamme ja aloimme hymyillä. Ja halasimme toisiamme. Hyväilin hellästi Rozan hiuksia.

Lähdimme astelemaan Rozan asunnolle päin. 

Kun olimme tulleet rappukäytävään, Roza kaivoi avaimensa laukustaan ja käänsi avainta lukossa. Se aukeni loksahtaen. Suljin oven jäljessäni ja pian seisoimme molemmat Rozan eteisessä. 

Riisuimme kengät ja takit yltämme. Roza oli niin lähellä ja hän tuoksui niin hiton hyvältä. Roza oli valmis, mutta ei lähtenyt pois.

Katseemme kohtasivat ja Rozan silmien kirkas pilke hohti hämärässä valaistuksessa.

Kaikki vain tapahtui. Astuimme lähemmäs toisiamme ja Roza kietoi kätensä ympärilleni. Minä tein samoin. Läheisyydessämme oli polttavaa tunnetta. Kosketuksemme oli sähköistävää. Varsin pian olimme toistemme sylissä intohimoisesti. Kätemme hyväilivät toisiamme kiihkeästi ja oma käteni hiveli Rozan selkää.

Katsoimme toisiamme ja huulemme koskettivat toisiaan. Suudelmamme olivat pitkiä ja täynnä epätoivoista kaipuuta. Rozalta valuivat kyyneleet.

- Minä haluan sinut, kuiskasin Rozalle hellästi. 

- Minä haluan sinua ja minä haluan olla kanssasi. Sinä olet niin kaunis. Olet mielenkiintoinen ihminen, lisäsin kiihkeyttä äänessäni.

- Nicholas, minäkin haluan sinut, Roza kuiskasi minulle, silittäen kädellään niskaani ja hiuksiani.

Siirryimme Rozan makuuhuoneeseen ja kaadoin Rozan pehmeästi sängylle ja kävin makaamaan hänen päälleen. Muistan Rozan nauttineen tästä kovasti minun luonani.

- Unohda kurjat menneisyytesi muistot ja miehet, jotka eivät ole sinua arvostaneet. Minä olen toisenlainen.

Hyväilin ja hieroin käsilläni Rozan kehoa. Näin kuinka Roza nautti tästä todella paljon. Kun käteni koskettivat Rozan rintoja, Roza voihkaisi. Siirryin alavatsalle ja Roza levitti jalkansa minulle. Avasin Rozan housut ja hieroin häntä pikkuhousujen päältä. Rozan hengitys kävi kiihkeämmäksi. Hän halusi minun ottavan pois ne. Tein niin ja työnsin sormeni varoen hänen sisälleen. Tein sen mahdollisimman hyvin, ettei se tuntuisi ikävältä. Tunnustelin pehmeästi ja tunsin Rozan kostuvan. Työnsin sormeni pidemmälle. Rozan hengitys salpautui himosta. Hän huohotti. Minäkin huokaisin nautinnosta. Tein Rozalle klitorisorgasmin ja otin kullini esille ja laitoin kortsun. Työnnyin Rozaan ja keinutin häntä sylissäni vahvoilla käsivarsillani.

Kun Nicholas ja Roza olivat rakastelleet intohimoisen hurjasti, he lopulta vain nukkuivat toistensa sylissä. Nicholas siveli hellästi Rozan pitkiä hiuksia ja silitti tämän selkää.

Rozan kova siilin kuori murtui. Hän tunsi kuinka hänen jääsydämensä alkoi taas liekehtiä polttavaa kaipausta; Nicholasia kohtaan.

- Nich, hän kuiskasi hiljaa, hellästi

- Älä sure, Roza, anteeksi, olin tosiaan aasi. Unohdetaan se alku ja...

- Roza, minä oikeasti olen rakastunut sinuun. Minä autan sinua selvittämään elämäsi kivut ja solmukohdat

- Minäkin olen kokenut samaa tuskaa, kuin sinä

- Rakas, minä silitin hellästi Rozan paljasta selkää ja edelleen hiuksia.

Rozan mieli alkoi parantua ja hän alkoi hymyillä.

- Roza, minä huomaan, että sinulla on paljon parempi nyt olla. Sun hymy on niin valloittava, Roza, kuiskasin.

Vedin Rozan syliini ja kiedoin käteni hänen ympärilleen suojelevasti.

Yhtäkkiä Roza romahti jälleen ja kyyneleet valuivat hänen silmistään poskille.

- Voi, Nicholas... Roza vapisi rajusti, mutta minä en päästänyt irti. Minä kiedoin Varjoenkelin tiukasti syliini.

- Rauhoitu, Roza, rakas, ei ole mitään hätää. Sinulla on paniikkikohtaus. Sinä et ole sekoamassa. Shhhh...

- Nic, minä en jaksa, elämäni on aina ollut helvettiä, en jaksa uskoa enää mihinkään hyvään. Vihaan elämääni ja vihaan itseäni.

- Roza, sun tunteet on oikeutettuja, mutta usko minua, sinä olet kaunis juuri noin. Ja tosi lahjakas ja persoonallinen nainen. Ymmärrän, että sulla on huono itsetunto, mutta älä välitä kenestäkään, joka edes yrittää kiusata...

continue