Commander Emily Zirda

 

18.-19.2.2024

Avaruusaluksellani on nopeutta paljonkin ylitse rajoitusten. Tiedän ohjaavani ylinopeudella, mutta nyt vaan täytyy. Alukseni tärähtää, mutta saan sen takaisin hallintaan. Käteni ovat vakaat. Alukseni toimintavalmius on täydellinen.

Ajan takaa toista alusta. 

Vaikka välillä minä olen joutunut itsekin pakenemaan. 

Alus tärähtää toisen kerran. 

Älähdän tuskasta, sillä olkapäähäni sattuu. Sen luut rikkoutuivat pari kuukautta aiemmin ja nyt sitä on korjailtu asentamalla siihen metallia ja osia androideista. 

Hyvä, etten ole cyborgi jo muutenkin. 

Tekoälyllä ja nykyisellä teknologialla saa ihmeitä aikaan. 

Elämme nyt vuotta 9041 viidennen maailmansodan jälkeen. Maailmankaikkeus on muuttunut monta kertaa. Kaikkialla on uusia tuntemattomia Galakseja ja tähtisumuja.

Alukseni liitää juuri nyt näiden lävitse. Olen niin hurjalla matkalla jälleen kerran. 

Alukseni droidin soittaman musiikin melodia ja syvä basso saavat ajatukseni ja mieleni leijailemaan siellä missä ei ole aikaa, ei rajoja, eikä mitään paikkaa. 

Yliluonnollinen rytmi tempaa minut mukaansa ja minun käteni ohjaavat vakaasti alusta navigaattorini reitillä saavuttaen kaiken aikaa edelläni tummenevassa yössä liitävää alusta.

Miksi sitten ajan takaa tätä alusta?

Kohteeni on osa salaperäistä menneisyyttäni, jota olen ollut selvittämässä. 

Nimeni on Emily Zirda ja olen komentajakapteeni eli commander omalla aluksellani Getel Uzella. Minulla ei ole miehistöä, mutta minulla on tarvittaessa ryhmä taisteluagentteja ja kovan luokan sotilaita.

Mutta juuri nyt olen siis omalla tehtävälläni. 

Menneisyydessäni on todella paljon epäselvää ja arvoituksia.

Kuka minä todella olen? Mistä olen kotoisin? Ja muistini on pyyhitty pois. Miksi?

Olenko syntynyt vai olenko rakennettu keinotekoisesti? Mikä on elämäni salaisuus? Minulla on luut, mutta mitä ainetta ne ovat?

Näen mielessäni värinäkyjä ja muistini on hyvin visuaalinen, muistoni ovat kuvamuodossa. Minulla on Eideric Memory.

Tallennan aivoihini kuvallista materiaalia. Näen uninäkyjä, värejä, osaan matkustaa ajassa - matkoja tuonpuoleiseen. Aiempien tietojen mukaan geeneissäni, suvussani on rajatietoa, noitia, shamaaneja, tietäjiä, henkimaailmaa ja maagisia voimia.

Mistä aivoni ovat peräisin?

Kuka on minut luonut? Kuka on rakentanut minut?

Etsin nyt vastauksia henkilöltä, joka ohjaa edelläni kiitävää alusta. Minä en tiedä edes onko hän mies vai nainen. Minä tiedän vain, että hänellä on tietoja. Olen jäljittänyt häntä jo monta kuukautta. 

Ja nyt olen niin lähellä.

Mieleni on kristallinkirkas ja tyyni.

Musiikin rytmi on aina auttanut minua toimimaan. Tiedän mitä olen tekemässä.

Muistan viime yön; edellisen avaruusaseman ja kaupungin Nightclubin.

Missä olin tanssinut ja bailannut villisti valojen välkkyessä ja savujen keskellä, missä olin antanut liikkeiden viedä täysillä, missä olin tuntenut vapauden fiilikset ja myös että olin tullut jälleen kotiin. Kehoni adrenaliinin ja endorfiinin virratessa, missä olin käyttänyt kehollani ecstatic dancea, missä olin päässyt liitämään extaasien olotiloissa. Missä ajatukseni olivat rajua nousukiitoa pilviin...

Kehoni liikeet olivat olleet sulavia ja kun suljin hetkeksi silmäni, olin taas keskellä välkehtiviä yökerhon valoja, mieleni ollessa "out" alkoholin vaikutuksesta.

Sukelsin tähtiusvan läpi ja vaikka silmäni olivatkin suljetut hetkellisesti, minä näin ohjata. Ja kun avasin katseeni, kurssini oli ennallaan.

Olin rauhallinen, vaikka sydämeni löi ns. satasella...

Olin täydesti elossa, vaikka välillä tunsinkin käyväni taisteluja oman mieleni haamuja ja demoneja vastaan. 

Tiesin, että minun pitäisi löytää reitti eräälle portaalille, joka veisi minut planeetalle, jossa voisin hengähtää ja rentoutua. Kaipasin kipeästi lepotaukoa.

Mutta nyt minun pitäisi saada kiinni edelläni minua pakeneva hahmo.

Lisäsin alukseni nopeutta vielä hitusen.

Pelkäsin koko ajan milloin tärähtää uudelleen ja sinkoutuisin ulos reitiltäni ja putoaisin kieppuen alas avaruuden mustiin aukkoihin.

Tartuin molemmin käsin ohjauspyörään ja säädin vaihteita. En voinut lentää automaatilla. Minun oli tehtävä kaikki käsin. Ohjasin suoraan ja nojasin koko painollani taaksepäin tuolissani. Etulasin pyyhkimet liikkuivat edestakaisin. 

Keskitin katseeni edelläni olevaan alukseen, joka läheni kaiken aikaa. Näin miten se alkoi jopa hidastamaan omaa vauhtiaan. 

Yhtäkkiä tajusin, mitä se yritti. Että minä kiitäisin sen ohitse ja että se pääsisi tekemään U-käännöksen ja luikahtamaan vierestäni uudelleen pakoon. 

Minä en voinut enää hidastaa. Olin liian rajulla nopeudella tai sitten törmäisin tähän alukseen.

Mitä helvettiä minä teen??? mietin hädissäni.

3.3.2024

Sekunneissa päätin nostaa Getel Uzelin rajuun nousukiitoon ja näin taustapeilistä, että vieras alus lähti ajamaan minua takaa ja kiritti alukseni rinnalle.

Avasimme molemmat yhtäaikaa sivuikkunat. Näin kohteeni olevan nainen,  jolla oli lyhyet liilaoranssiraidalliset hiukset. 

- Hei! Kuka sinä olet ja miksi olet seurannut minua monta kuukautta?

- Hei! Nimeni on Emily ja minä sain tietää, että sinulla saattaisi olla tietoja menneisyydestäni.

- Emily kuka ja keltä muka?

Nainen teki eleen kädellään, jolla hän osoitti, että asia on vähäpätöinen ja mitättömän turha ja että hän tässä on se kova gimma.

- Minä sain tietää mieheltä nimeltä Lauros Jolyn. Nimeni on Emily Zirda.

Nainen valahti aivan kalpeaksi. 

- Emily Zirdaa ei ole olemassa.

- Miten niin ei ole olemassa? Tässähän minä olen.

- Sinä, mitä? Olet sinä lihaa ja verta, mutta... 

- Se Emily Zirda, on kuollut todistettavasti aikaa sitten, kaikki olivat paikalla näkemässä...

- Näkemässä mitä? Voitko ensin kertoa nimesi, pyysin.

- Okei, minä olen Natalie Merzie

- Minä en tiedä kuka sinä olet, mutta sen tiedän, että nainen nimeltä Emily Zirda on kuollut.

Ellei sinulla ole samaa nimeä...

Näytin Natalielle henkilöllisyystodistustani. 

Natalien kieli tuntui juuttuneen kurkkuun. 

 - Tuo, sinä, tuo, hän, hän sopersi ja osoitteli sormellaan minua, apua minä näen aaveita, hän huudahti.

Olimme julkisen liikenteen kulkureitillä ja ohikulkijat pysähtelivät ihmettelemään tilannetta ja nauramaan meille.

- Et sinä voi olla Emily Zirda, kaikki tietää että hän on kuollut. 

- Hän on varastanut Emilyn henkilöllisyystodistuksen, varas, ottakaa hänet kiinni... minulle huudeltiin.

- Mihin Emily Zirda on kuollut, kysyin lopulta hälinän laannuttua.

- Hänet ammuttiin...

- Kuule, Natalie sanoi, pohjoisessa on 239 vuotta sitten suljettu hylätty tehdas, joissa on pidetty androideja säilössä ja huollettu. Rakennus ja paikka on nimeltään Waltraud. Ehkä pitäisi lähteä etsimään vastauksia sieltä.

- Natalie, epäröin, entä jos tulisit mukaani, jos siis sinulla ei ole jotain tärkeää tekemistä. Olisi kiva saada seuraa...

- Emily, voisinpa tullakin, nainen sanoi ilme kirkastuen, päästä selvittämään salaperäisen aavenaisen kohtalon, voi pojat. Jännityksen pilke syttyi hänen silmissään.

Löimme kättä päälle, ystävyyden merkiksi.

- Saanko minä tulla sinun alukseesi, Natalie kysyi. Minulla on omassani huollettavaa, pitäisi saada yksi varaosa, että ilmanvaihto pelaa kunnolla. 

- Totta kai. 

- Sovitaanko seuraava etappi Rajadeshin kaupunki ja sen baari. Minulle maistuisi olut ja voisi katsastaa kuumat äijät myös, Natalie sanoi silmää vinkaten. Nähdään siellä klo 21.15 paikallista aikaa. Sen baarin nimi on Morgan. 

Minun oli lennettävä ilman päämäärää kasaten ajatuksia ja tunteitani. Kuka minä olin? Miksei minulla ollut muistikuvia vanhemmistani tai yleensä mistään lapsuudestani?

Miten voin olla tässä, jos minut oli nähty, että minut ammuttiin? Katselin käsiäni. Natalie oli kyllä sanonut, että minä olen Emily Zirdan näköinen.

Oliko minulla kaksoissisar? Ei, tämä mysteeri ei selviäisi ikinä, ilman vierailua Waltraudissa.

Lopulta kello näytti sen verran, että suuntasin kohti Rajadeshia. Jo heti baarin ovella, näin Natalien vilkuttavan minulle kättään iloisesti. 

Menimme tanssilattialle ja kohta bailasimme täysillä hyvää biittiä keimaillen kundeille. 

7.3.2024

Myöhemmin motellissa vajosin levottomaan uneen, josta heräsin hätkähtäen. Taas se sama painajainen, jossa raajani katkottiin armotta yksi kerrallaan poikki. Jota ennen oli ollut taistelutilanne, jonka olin hävinnyt.

Herään joka kerta tämän jälkeen haukkoen henkeäni ja kokeilen olenko elossa ja katson käteni ja jalkani. Tarkistin nytkin hengitykseni. Olin elossa, mutta sydämeni jyskytti sataa.

Muistin tanssilattian yöllä ja mieleeni tuli uusi ystäväni Natalie. Katsoin vierelleni vuoteessa ja näin hänet siinä nukkumassa.

Olin juuri nousemassa, kun aivoihini särähti visuaalinen signaali. Joukko naamioituneita miehiä oli murtautumassa huoneeseemme. Visuaalinen kuva oli hyvin voimakas, ennenäky. Tiesin, ettei ollut aikaa hukattavaksi. "Herätä Natalie", aloin käskeä itseäni, pakaten tavaroitani ja kaivaen aseitani esille tyynyn alta.

- Mitä? Natalie äännähti unisena, kun ravistelin tätä hereille.

- Meidän on lähdettävä ja vähän äkkiä...

- Meitä ajetaan takaa, sanoin, - Nyt ei ole aikaa keskustelulle, tule, äkkiä, sanoin nopeasti.

Portaista kuului askelten rynnistystä ja me naiset kiipesimme ikkunasta pihalle. Ulkona satoi. Juoksimme aluksellemme ja hetkeä myöhemmin näimme meitä jahtaavat naamiomiehet ikkunassa ja kohta juoksevan meitä kohti ikkunan räsähtäessä sirpaleiksi heidän toimestaan.

- Emily Zirda, sinä olet pidätetty. Esiinnyt kuolleen Emily Zirdan nimellä ja olet huijari, he huusivat raivosta suunniltaan.

- Mistä, mistä nuo ilmestyivät, Natalie haukkoi henkeään järkyttyneenä.

- Mitä täällä tapahtuu? Mistä sinä tiesit heidän hyökkäävän meidän huoneeseen? Natalie kysyi ihmeissään.

- Minä näin visuaalisen ennenäyn, totesin rauhallisesti.

- Emily, Natalie katsoi minua pelästyneenä;

- Kuka sinä oikein olet?

- Sen minäkin haluaisin tietää, sanoin käynnistäen Getel Uzia ja starttasin sen moottorit jylisten pitkin kiitorataa ja kohta kohosimme yötaivaalle. Aamuun oli vain hetki aikaa. Takaamme kuului pamahdus ja näimme kuinka motelli liekehti raivoavassa tulipalossa. Olimme pelastuneet viime hetkillä. Naamiomiehet olisivat ensin tappaneet meidät ja sytyttäneet meille rovion. Nyt tuo rovio paloi ilman meitä.. 

Ilman minun näkyäni; mietin tyrmistyneenä, me olisimme nyt vainaita. 

- Mutta mistä minä olen saanut tämän kyvyn nähdä tulevia tapahtumia. Esi-isiltäni, mutta muuta en sitten tiennytkään. 

Ohimoitani särki.

Sade piiskasi vasten Getel Uzin ikkunoita. Pyyhkimet olivat kovassa käytössä. Olin laittanut navigaattorin suunnaksi pohjoinen ja Waltraud.

Ohjatessani alusta Natalie ja minä aloimme jutella kaikenlaista ja tutustua toisiimme. Huomasimme, että meillä on paljonkin yhteistä.

- Saanko minä katsoa? Natalie kysyi, sinun henkilöllisyystodistustasi.

- Tässä, ole hyvä, annoin sen hänelle.

- Kyllä tämä ihan aidolta ja viralliselta näyttää, mutta ehkä se kuollut Emily onkin ollut kaksoisolento, ja sinä oletkin se oikea. Mutta, me tunsimme hänet. Sinua kukaan ei tunne. Olette kyllä niin samannäköiset. Ehkä te olette kaksoissisaret. Hämmentävää, ettet muista mitään menneisyydestäsi, et perhettäsi, etkä lapsuuttasi.

- Mikä on viimeisin muistikuvasi? Natalie kysyi sitten.

- Minä en tiedä, Natalie. Minä elän valvemaailmassa, mutta näen jatkuvia uninäkyjä, visuaalisia hallusinaatioita.

- Emily, sinä olet Androidi, Natalie sanoi kylmän totuuden, mutta se on arvoitus mitä aivoillesi on tapahtunut, tai tehty. Mutta sinä olet silti inhimillinen. 

- Kyllä sinun taustasi pitää selvittää, Natalie sanoi. - Ehdottomasti.

- Katso, minä olen Cyborgi, hän näytti toista jalkaansa. Se vammautui pahasti viime vuonna Roweseresan sodassa ja siihen piti laitattaa tekojalka.

En nähnyt mitään yltyvältä sateelta. Kaiken lisäksi oli myös myrsky ja salamat leimahtelivat. oli pakko laskeutua. Etsin sopivaa maa-alaa alapuoleltamme, joka löytyikin. Ohjasin aluksen sille kohdalle ja laskeuduin. Alus rullasi hylätyllä asfalttikentällä ja pysäytin moottorit. Irroitimme vyöt ja nousimme ulos aluksesta. Näimme lähistöllä luolan, minne veimme varusteemme ja mihin menimme sateen suojaan. Teimme pienen leirin ja nuotion. Söimme retkikeittimessä tehtyä ruokaa. 

Natalie katsoi minun käsiäni.

- Sinä näytät elävältä, hän viimein totesi, mutta minä en tiedä mitä sinulle on tapahtunut tai mitä sinulle on tehty.

- Miten niin tehty? Katsoin jännittyneenä Natalinea

- Sinä et muista... Katso minua silmiin, Emily, Natalie pyysi sitten.

Katsoin suoraan Natalinen lempeisiin tummanruskeisiin silmiin omilla läikehtivän sinivihreilläni.

Natalie katseli silmiäni mietteliäänä.

- Minä näen dataa silmissäsi, mutta se pitäisi selvittää mitä dataa...

continue