41. Zone8: Lähtö kauas Tuntemattomaan

29.2 - 1.3.2024

Tellus:

Olin päässyt takaisin kotiin, 16.2.

Pitkä sairasloma antaa minulle vapaudet toteuttaa luovia töitäni ja unelmiani; minulla on aikaa...

Nyt seisoin taas Zone8:n lähtölaiturilla ja katselin muiden touhuamista ja pakkaamista. Lizanette oli jo auttanut minua saamaan tavarani ruumaan ja oleskelutiloihin. 

The Boss ja Lizanette olivat päättäneet, että lähdemme kaikki yhdessä seikkailuun ja jätämme Zone8:n muiden ryhmien huolehdittavaksi. Crystal Anchorissa olimme saaneet evakoitua paljon olentoja eri planeetoilta. Sotia riehui kaikkialla. Tuhoa, kauhua ja kuolemaa.

Olisimme turvassa vain yhdessä.

Lizanette katsoi minua. 

- Mire, sä voit kohta mennä jo sisään oleskelutilaan.

- Oikeastaan te kaikki, Liz katsoi Werenaa, Nymfaa, Dianaa, Cecjiaa, Kalymia, TooJeetä, Zeldaa ja Rawdacea.

- Minulla ja The Bossilla on enää vain vähän tavaroita jäljellä. 

Minä kävelin laiturin päähän vielä viimeisen kerran ja katselin Zonen kaupunkia, joka oli jo pitkään ollut tuttu ja niin rakas paikka.

Nyt olisi käännettävä katse eteenpäin ja luotettava toivoon. Ja että jokainen päivä olisi uusi huominen. 

Kaipasin Tellusta, tietyllä tapaa, kaipasin ystäviäni ja elämäni miestä, S.F., mutta nyt olisi vaan jatkettava tällä tiellä...

Nyt kun seisoin Zone8:n lähtölaiturilla, lähdössä Matkalle tietämättä paluusta.

Suljin silmäni. Värikuvat leijailivat näkyinä silmieni edessä. Kuvat avaruudesta, tähtiusvasta, Galakseista ja planeetoista.

Tuulen tuiverrus osui kasvoihini. Tunsin jälleen eläväni. Tulen aina olemaan Varjoenkeli, mutta sydämeni on tulisydän, jossa liekehtii rajujen ja polttavan intohimoisten tunteiden hohtava roihu.

Tunsin kuumat, polttavat, roihuavat tunteet. Kun bailasin clubeilla, kun sain Flowtilan, mielen oman extaasin oman musiikkini rytmissä...

Tuuli salpasi hengitykseni. Hiukseni lentelivät pääni ympärillä. Suortuvia takertui kasvoihini. 

- Jää näkemiin, rakas Zone8, minä kuiskasin tuuleen.

Käännyin ja lähdin ryhmätoverieni mukana Lizaneten ja The Bossin yhteiseen alukseen, Sidya Sawaan.

Olin saanut Telluksella juuri sen avun, mitä olin tarvinnutkin. Nyt oli aika jatkaa eteenpäin. 

Tunteideni hyökyaallot polttavat minua päivästä toiseen. Kun muistan käymämme keskustelut, viestit, katseet, kuinka hyvä minun oli ollut olla hänen lähellään, rauhoittua hänen läsnäolossaan. Silti yksin ollessa sydämeni löi jännityksestä enkä saanut itseäni rauhoittumaan... Joudun odottamaan seuraavaa aikaa, keväämpää, matkan takia, mutta muistan kuinka hän on kirjoittanut juuri ne sanat, jotka pitikin. Meillä on toisemme. 

Minä en ollut yksin.

Nukuimme oleskelutilassa, siskonpedissä. Järjestelimme tavaroitamme ja asetuimme aloillemme . Lizanette hääräsi ja huolehti koko ajan ympärillämme.

Myöhemmin Sidya Sawa lentää Matkalle kauas Tuntemattomaan, avaruuden sumuverhojen läpi, jättäen kaiken tutun ja turvallisen kauas taakseen. 

Kauas seikkailuun jossain toisessa ulottuvuudessa, etsien vastauksia maailmakaikkeuden syvimpiin salaisuuksiin ja ongelmiin, jokaisella planeetalla riehuvien sotien keskellä auttaen ja pelastaen niin monta olentoa kuin voimme, koska Crystal Anchor kulkee nyt mukanamme. 

Teemme itsestämme tarua ja legendaa Varjosotureina, annamme hätä- ja ensiapua tarvitseville. Todellinen Matkamme on vasta alkanut. Juuri tähän me olemme saaneet koulutuksen Zone8:n C-FIA778SAFE kansainvälisessä ja tähtien välisessä turvallisuus- ja sotilasjärjestössä eli Cefiassa.

To be Continued