Minä en tiedä mistä aloittaa Mutta minä tiedän nyt omat tunteeni ja mitä minä haluan. Kaikki alkoi joulukuussa vuonna 2022 Maan aikaa. Kuin tyhjästä minulle tulivat tunteet, jotka alkoivat kevättalvella parissa päivässä. Olin silloin tajunnut ihastuneeni tähän mieheen ensimmäisen kerran. Myöhemmin tapahtui puolessa vuodessa kaikkea sitä mitä halusinkin. Minä olen ihastunut tähän mieheen. Minä olen rakastunut tähän mieheen. Minä rakastan tätä miestä. Nyt on vuosi 2025. Olen yrittänyt miettiä muita miehiä, jotka koko ajan ovat tulleet tielleni. Olen raivannut esteitä. Olen yrittänyt neljä kertaa unohtaa tämän miehen, koska olen liidellyt hänen takiaan rajuilla Vuoristoradoilla ja polttavat tunteeni ovat liekehtineet sydämessäni. Hyvin rajuilla tulimyrskyillä. Unohtaminen oli kuitenkin mahdotonta. Kaipaan häntä joka päivä. Kerroin tämän hänelle kirjeessänikin. Vuonna 2023: Olen halunnut rakentaa yhteyttä rauhassa ja hätiköimättä. Uskon, että ihmeitä tapahtuu....
Juna kuljetti minut aikoinaan vapauteen, kaupunkiin, jota rakastan Sillä tiellä edelleen 2015 sillat tuhkaksi poltin, Tien menneeseen Miksi siis vanhat muistot palasivat? Sitä elämää ei ole enää, muutoksien tuulet pyyhkivät ne pois, siis yhä uudestaan Läpi kivun, tuskan, kyynelten, surun, pettymyksien Miksi perheeni hylkäsi minut? Olen erilainen, oman tien kulkija, kuvataiteilija, kirjoittaja En halua ihmisten lokerointia Musiikin rytmi ja basso sykkivät sielussani, ikuisesti Sydämeni liitää, matkafiilis Matkalla kaukaisiin tähtiin Tuulen puhaltaessa kasvoihin Se ottaa joka henkäystäni pois Nostaen sydänviivani kiitoradalle, yöhön Kun starttaan avaruusalukseni Alician Olen täydesti elossa Kun tapaan adoptioäitini Lizaneten Muut Varjojen Soturit ja ajattelen Zone8:n kaupungin muistot Nyt matkalla uuteen, Tuntemattomaan Sydämessäni roihuavat liekit: toivon ja elämän Mitä on onni? Sitä olen etsimässä 27.7.2025
Katselin junan ikkunasta ulos. Taivas oli pilvessä ja lunta tuiskutti. Pelto- ja metsämaisemat kiisivät ohi junan kolkutellessa kohti pohjoista. Olimme miesystäväni kanssa menossa Lappiin laskettelemaan ja hiihtämään. Olimme vuokranneet erämökin käyttöömme. Ajattelin innolla ja jännityksellä yhteisiä päiviä ja iltoja takkatulen lämmössä haastavien ja kylmien päivien jälkeen kuuman teen ja kaakaon kera. - Otatsä? ajatukseni keskeytyivät kun Petteri tarjosi karkkia. - Kiitos, otan, sanoin. Oli jo iltapäivä, mutta emme olisi aikoihin vielä perillä. Olimme lähteneet aikaisin liikkeelle, junaan pika intercity Helsinki-Oulu. Aika meinasi käydä pitkäksi, vaikka meillä oli mukana vaikka mitä. Juttelimme, kuuntelimme musiikkia ja nukuimme. Yhdessä vaiheessa huomasin nojaavani Petterin olkapäätä vasten ja mies kietoi kätensä ympärilleni. Kuuntelin toisten ihmisten rupattelua ja junan kolketta. Tunsin uudelleen vajoavani jonnekin kauas alas... Kun lopulta heräsin, olimme melkein Oulun...
Kommentit
Lähetä kommentti