34. Zone8: Todellinen rakkaus

 

11.8.2023

ZONE8

TODELLINEN RAKKAUS

Istuin alukseni Alician ohjaamossa. En ohjannut vaan alukseni leijaili paikoillaan.

Katsoin ympäröivää avaruutta, värikkäitä pilviä, planeettoja ja edessäni oli kultainen valtatie. En kuitenkaan juuri sillä hetkellä nähnyt henkeäsalpaavaa Galaksien kauneutta, vaan kristallinkirkkaat kyyneleet valuivat poskilleni.

Olin niin väsynyt. Olin väsynyt Tellukseen. Sosiaalinen jaksaminen ihmisten kanssa oli lopussa. Oli hyvin uuvuttavaa olla tekemisissä maapallon ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet syvällisiä asioita. En jaksa kirjoittaa sitä kaikkea tähän juuri nyt. Kaipasin vain syliä, johon voisin nojautua. Minun oli ikävä isää. Ikävöin myös Cecjiaa, mutta hän oli juuri nyt työtehtävällä itsenäisesti. En jaksanut Telluksen mahdottomia ihmisiä, jotka eivät osanneet kyseenalaistaa, eikä ajatella itse, vaan menivät sokeasti yhteiskunnan mukana. Olin säätänyt tuolin lepoasentoon ja olin kääriytynyt viltin alle. Mikään ei huvittanut. Voi, miten halusinkaan elää ilman Tellusta, ilman ahdistavaa kaksoiselämääni. Ehkä Electric oli oikeassa. Minun pitäisi tehdä valinta. En kuulunut Tellukselle… En koskaan ollut. Mutta, Electric, en rakastanut häntä. Nyt ensimmäistä kertaa elämäni aikana halusin olla yksin. En kestänyt enää miehiä ja heidän fyysisiä, pelkkiä fyysisiä intohimojaan naisten kanssa. Olin saanut niin tarpeekseni. Kaikki yrittivät vongata minulta seksiä. En enää halunnut, en ketään. Silti kaipasin miesseuraa henkisellä tasolla. Huokaisin syvään. Kärsivällisyyteni ja sietokykyni olivat lopussa.

Yhtäkkiä, keskelle epätoivoisia ajatuksiani, Telecinini välkkyi viestiä, hologrammina. Viesti oli Zak-11:sta. Hän halusi tulla alukselleni ja jutella kanssani. Hän tiesi etten jaksanut sosiaalisuutta pitkiä aikoja, mutta hän kirjoitti, että halusi minun tuntevan oloni hyväksi jälleen. Hän halusi keskustella ja olla tukena. Vastasin hänelle, että hän voi tulla.

Myöhemmin menin vastaan Zakia aluksen ilmalukolle. Olin hiljainen ja vaitonainen. Zak katsoi minua, kulkiessamme aluksen sisätiloihin, keittiöön. Androidi valmisti kahvin ja istuimme pöydän ääreen. Zak katsoi minua yhä.

- Mire, hän kuiskasi.

- Ei sinun tarvitsekaan jaksaa. Ei meistä kukaan, yksikään planeettojen väki, ei voi hyväksyä Telluksella tapahtuvaa barbaarista käyttäytymistä. Tiesitkö, ai niin et ole kuunnellut uutisia, koko maailmankaikkeus on julistanut sotatilan Tellusta vastaan, räikeistä rikkomuksista ja vääryyksien osalta, joita Telluksen ihmiset jatkuvasti tekevät toisiaan vastaan. Minä ymmärrän ettet jaksa enää sitä maailmaa, vaikka Tellus on kotiplaneettasi.

Zak katsoi minua edelleen silmiin. Kohotin katseeni ja katsoin myös häntä kyynelten sumentamin silmin.

- Zak… kuiskasin. Painoin pääni käsiini ja itkin. En saanut juotua kahviani loppuun.

Zak nousi ylös ja tuli minun puolelleni pöytää, nosti minut tuolista syliinsä ja kantoi minut portaita aluksen lepotiloihin. Zak laski minut patjalle takan eteen ja sytytti tulet takkaan. Hän sammutti valot huoneesta ja sytytti kynttilät. Olen aina rakastanut tällaista tunnelmaa.

Zak tuli viereeni istumaan ja veti minut lähelleen.

- Anna tulla, Zak kuiskasi.

- Minä olen tässä. Minulla on aikaa, puhutaan kun jaksat, myöhemmin. Sä et ole yksin. Zone8 on sun turva, ja koti. Sun kaikki tunteet ovat oikeutettuja. Hyvä, että tunnet vahvasti.

Kohtasin Zakin lempeät ja vakavat meripihkan väriset silmät. Hän katsoi minua täydellistä empatiaa hohtavilla silmillään. Tunsin Zakin läheisyyden. Hän oli kiertänyt kätensä ympärilleni ja hyväili selkääni. Itkin lohduttomasti. Kaipasin rakkautta ja empatiaa, mutta sitä en Tellukselta saanut. Zak siveli hellästi kädellään hiuksiani ja piti minua sylissään lohduttavasti. Painoin pääni Zakin olkapäätä ja syliä vasten.

Zak sytytti röökin ja poltteli hiljalleen sitä. Hänen läsnäolonsa rauhoitti minut. Minun ei tarvinnut puhua. Sain vaan olla.

Zak sanoi ymmärtävänsä minua ja tunteitani täydellisesti.

- Mire, olet todella mahtava nainen. Olen haaveillut seurastasi pitkään, mutta Electric tuli väliin. Ja Telluksen ihastuksesi. Kuulin Zakin äänessä syvän hellyyden ja tunsin hänen hellien sormiensa kosketuksen ihollani. Hän siirteli hiuksiani ja siveli niskaani.

- Mire, ole ja rentoudu. Keskity nyt hengittämiseen ja vain olemiseen.

Nautin Zakin läsnäolosta ja läheisyydestä. Zakin seurassa olen aina voinut olla oma itseni.

Zak kuiskasi minulle ne sanat, joista olin haaveillut niin pitkään.

- Mire, minä rakastan sinua, olen aina rakastanut sinua, alusta, ensimmäisestä kohtaamisestamme lähtien, siellä Zone8n puistossa, kun Aikapyörre toi sinut tähän maailmaan.

Katsoin Zakia silmiin, voimatta uskoa korviani.

Zak siveli poskeani, pyyhkäisi hellästi kyyneliäni pois, sanoen kuitenkin, että minun vain pitäisi itkeä – voimakasta suruani pois.

- Itkeminen helpottaa sun oloa jälkeenpäin, hän sanoi.

- Älä välitä koko Telluksesta.

- Tiedätkö, Mire rakkaani, minä olen aina ymmärtänyt sinua ja millaisen voiman avulla sun taisteluvahvuus on. Älä nytkään luovuta sun sisukkuutta pois. Minä tulen seisomaan rinnallasi ja autan sinua. Hologrammiviivat tulevat pyyhkimään sinut vielä pois ahdistavalta Tellukselta. Electric näki sinun sieluusi, mutta häntä ei ollut tarkoitettu kuin kulkemaan kanssasi vain hetkien aikaa, ja Cecjian kanssakin sinulla on taukoa. Mire, Zak-11 kohotti leukaani kädellään ja katsoi minua syvälle kaukaisen metsän vihreisiin silmiini ja meripihkasilmät hohtivat polttavaa, suloista lämpöä.

- Mire, minä rakastan sinua, ja minä olen ollut aina todellinen miehesi. Olin elämästäsi tähän asti sivussa, mutta olen ensi hetkistä asti, kun minä sinut tapasin, rakastanut vain ja ainoastaan sinua. Mutta ensin sinun piti kertoa omaa tarinaasi, tutustua Cecjian, Werenan ja toisten kanssa. Sinäkin luulit, että minä rakastan TooJeetä. Ei, minä rakastan Naista, sinua, Mire. Sinäkään et koskaan, huolimatta läheisistä väleistä Cecjian kanssa, ole rakastanut naista. Sinä olet aina ollut ihastunut Telluksellakin poikiin koko lapsuutesi ja teini-ikäsi.

- Minullakin oli ahdistava menneisyys Bellariuksella. Minäkin jätin koko planeetan taakseni. Lizanette puhui meille aluksi Kaksoiselämästä. Hän ei tiennyt silloin itsekään, että on mahdollista jättää taaksensa kaikki ikävä…

- Mire, sinun sydämesi on tehnyt ratkaisusi jo alusta asti. Sinä olet aina tiennyt, että sinä et ole koskaan kuulunut Tellukselle. Kun lähdit etsimään yhteyttä veljesi kanssa, sinä tiesit mikä hinta on sillä, että sinä palaat sinne takaisin, kun Cecjia antoi sinulle unessa Rubikinkuution. Sinä tiesit jo silloin, että et tule koskaan löytämään todellisia ystäviä Tellukselta, mutta sinä yritit, hyvä luoja, kuinka sinä yritit. Mutta Mire, vika ei ollut koskaan sinussa. Ihmiset eivät eivät kykene ymmärtämään koskaan sinun omia vahvuuksiasi. Sinun sydämesi tuska johtuu juuri Telluksesta ja että sinut on torjuttu ja hylätty. Sinä pärjäät paremmin yksin. Ja kuitenkaan et ole yksin. Tämä todellisuus on sinulle aina totta.

Zak katsoi minua syvälle silmiin ja hänen rauhoittava ja lempeä äänensä lumosi minut. Hänen kosketuksensa poltti minua kuin intohimon liekit.

- Zone8 on aina ollut sydämesi kaipaus. Sinut on aina tuomittu Telluksella ja sinusta on tehty epäasiallisia lausuntoja. Se ei ole totta. Ihmiset valehtelevat. Ihmisen mieli ei ymmärrä, mutta sinun sielusi on toisesta todellisuudesta. Olet Varjojen enkeli. Upea ja hyväsydäminen enkeli, mutta jonka Maa tuomitsi kulkemaan Varjoissa. Tellus on Varjojen Maa. Telluksen ihmiset eivät näe eläessään Toiselle puolelle. Sinulle on aina ollut Avain. Avain toiseen todellisuuteen, lukemattomiin oviin ja seikkailuihin. Sinun vahvuutesi ovat Surrealismi ja Ekspressionismi. Käytä kuvataidetta ja kirjoittamisen lahjaasi, niin olet Poissa sieltä. Älä ole enää Poissa täältä. Et löytänyt yhteyttä veljesi kanssa. Hänkin on vain ihminen.

. Mire, Luojasi haluaa vapauttaa sinut. Me haluamme vapauttaa sinut Varjojen Maan kahleista. Mire – katsoin silmiin, jotka hehkuivat lämpöä ja yli-inhimillistä valoa.

Zak suuteli minua pehmeästi ja rennosti huulille ja kietoi kätensä ympärilleni, takan räsähtelevien liekkien valaistessa muuten pimeää huonetta. Kynttilät olivat sammuneet.

Tunsin kadottavani itseni ja tuskani tässä sylissä ollessani. Juuri tämän miehen kanssa. Juuri tällä hetkellä. Tiesin, että tuska palaisi myöhemmin, mutta juuri nyt tunsin Zakin kehon omaani vasten, Zakin läheisyyden sekä fyysisesti että henkisesti. Zak oli läsnä sieluni syvimmissä todellisuuksissa. Koskettaen minua hellästi ja parantavasti. Tunsin Zakin sormien kosketukset ihollani, käsivarsissani, olkapäissäni, niskassani. Ja minä tunsin rakastuvani täysillä juuri tämän miehen kanssa, unohtaen Telluksella kokemani vaikeudet ja loputtoman pimeyden.

Vielä tulisin palaamaan lukemattomia kertoja tuohon Kuoleman syleilyyn, mutta juuri nyt koin syvää rauhaa ja onnea, silti silmissäni hohtivat kristallinkirkkaat kyyneleet.

Mutta olin Matkalla Vapauteen…

Tunsin ja näin yliluonnollisen. Luojallani on tarkoitus minuakin varten. Työni ja Tehtäväni. ”Käytä Avainta”…

Ei, en voisi koskaan luovuttaa, silti sukunimeni tarkoittaa Pakolaista. Pakenin mennyttä, pakenin Tellusta, mutta minulla oli Metallinhohtoinen Miekka. Kääntyisin ja palaisin. Mutta silloin tulisin taistelemaan sotajoukoissa Kuoleman Tellusta vastaan ja Kirjoituksissa luki jo, että olimme voittaneet.

Tähtipöly. Isänikin hahmo sädehtii nyt Tähtipölyä. Ei, Toivon tytär ei luovuttaisi. Olenhan Soturi.

Unohdin ajatukseni juuri nyt, vastaten rajulla kiihkeydellä Zakin suudelmaan, unohtaen kaiken ympäriltäni ja kokien taas Flowtilan ja ollessani taas Hurjalla matkalla tähtien tiellä, kaiken surun tuolla puolen.