Hurja pakomatka

Kuu valaisi edessäni olevan kujan ja näin, että se oli autio. En kuitenkaan uskaltanut mennä kujalle vielä, koska isäni sotilaita saattoi olla missä vaan. Kuuntelin pienintäkin kalahdusta, puristaen rystyset valkoisina kaunista, koristeellista hopeatikariani. En halunnut käyttää sitä, ellei ollut pakko. Minun täytyi kuitenkin paeta, sillä isäni oli järjestänyt avioliittoni, enkä halunnut mennä naimisiin prinssi Bašren kanssa. Vihaan sitä miestä! Hänessä on jotain kieroa ja minua inhottaa hänen katseensa. Tämä ilta on ainut mahdollisuuteni paeta, sillä häät ovat jo huomenna ja isäni lähti tänään päivällä hoitamaan vielä viimeisiä järjestelyjä. Varmistuin siitä, että olin yksin ja hiivin nopeasti kujan poikki.

Kun saavuin talliin, hain arabiantammani Šajaresin suitset ja satulan. Kiiruhdin hevosen karsinaan. Šajares vaistosi, että jotain oli tekeillä ja kiersi levottomana kehää. Silitin sen siroa ja silkinpehmeää turpaa ja kuiskailin sille rauhoittavasti. Olin juuri noussut satulaan, kun kuulin askelia ja ääniä. Jähmetyin paikalleni ja sydämeni jyskytti pelosta. Entä jos jäisin kiinni?

Onneksi ei kuitenkaan kovin moni henkivartijoista ja palvelijoista lähtisi perään, sillä olin onnistunut tiputtamaan nukutusainetta osan juomiin.

Äänet ja askeleet lähenivät. Kuulin vartijan puhuvan minusta toiselle vartijalle. He pohtivat missä minä mahdoin olla, sillä isäni oli antanut määräyksen, että minua piti pitää silmällä. Hän tietää, että vihaan ja inhoan tulevaa miestäni (toivottavasti hän ei tule koskaan olemaan mieheni, jos tämä pako onnistuu.) Minunlaiseni hyvin kasvatetun prinsessan ei ole sopivaa mennä naimisiin kenen tahansa miehen kanssa. Mieheni kuuluu olla arvovaltainen ja jalosukuinen henkilö, joka prinssi Bašre valitettavasti on. Muullahan ei kuningassuvuissa ole mitään väliä. Luonteen pitäisi ratkaista kaikki, mutta ei niin ei. Ja rakkaudellahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Isäni mielestä rakkauden oppii, mutta hänhän ei siitä välitä muutenkaan. Hän on aina pitänyt kovaa kuria. Minulle kuitenkin riitti! Minun mittani on sitä typerää "prinssi" Bašrea täynnä. On ollut jo piitkään! Ja isä voisi hyväksyä vihdoinkin, että olen nainen ja naiset voivat olla yhtä hyviä kuin miehet, ehkä parempiakin. Minä näytän vielä jokin kaunis päivä, että haluan olla vapaa ja itsenäinen. Aion todellakin vapauttaa kaikki naiset siihen vapauteen mikä meille kuuluu!

Vartijat astuivat tallin ovelle ja jäivät siihen juttelemaan. Olin todella hermostunut. Käteni vapisivat ja oli vaikea seisoa. Purin huultani.

Siinä missä he seisoivat, soihdut valaisivat pienen pätkän käytävää kohti minua, mutta ei sentään onneksi Šajaresin karsinaa.

Vartijat puhuivat ja puhuivat, mutta lopulta he ottivat soihtunsa seinältä ja alkoivat vihdoinkin tehdä lähtöä.

Purin edelleen huultani etten olisi voihkaissut. Jalkani oli puutunut jännittämisestä ja nyt sitä pisteli. Olin hermona siitä, että mitä jos jokin menisi vikaan. Ei, sellaista huomista ei tule, mistä isä tykkäisi! Ei alistumista! Ei enää koskaan! Tämän oli onnistuttava.

Mutta - sen sijaan, että olisivat menneet ulos, vartijat tulivatkin suureksi kauhukseni tarkastuskierrokselle talliin.

"Voi ei", ajattelin, "kohta he huomaavat minut". Nyt olin epätoivoisen olon ja romahduksen partaalla. Sydämeni jyskytti niin lujaa...

Kämmenet hikosivat, mutta onneksi Sajares seisoi hiljaa paikoillaan ja saatoin nojata siihen. Valmistauduin elämäni suurimpaan koettelemukseen niistä tuhansista, joita minulla oli jo ehtinyt olla. Naisten pitäisi kapinoida hallitsevia auktoriteetteja vastaan ja olla itsenäisiä! Naisten pitäisi uskaltaa! Olla rohkeita! Minun täytyy selvitä tästä ja vielä näyttää isälle. Minä taistelen viimeiseen asti!

Nousin hiljaa ja salamannopeasti ratsaille. Kyyristyin satulaan ja toivoin, että vartijat menisivät ohitse mahdollisimman pian. Naureskellen miehet kuitenkin pysähtyivät juuri tähän, tammani karsinan eteen.

Toinen vartijoista sanoi, puhuen taas minusta. 

- Katos prinsessan hevonen, kaunis kuin mikä, mutta niin on omistajakin. Olisipa prinssi Bašre, niin voisin naida prinsessan. Mutta tiedätkös mitä? On muitakin kauniita eukkoja, joita likistellä, Sinnza, Helen, Alice, Helga... ja vartija päästi kunnon röhönaurun.

Minua inhotti ja oksetti. Onneksi en ole tuollainen! Miksi jotkut miehet pitivät naisia kuin esineinä, jotka omistetaan, pelkkänä huvittelu- ja seksiobjekteina?

- Mitä nyt? Toinen vartija kysyi sitten kummastuneella äänellä huomatessaan toverinsa ilmeen ja kääntyi katsomaan.Näin tehdessään näin kun hän katsoi suoraan minua silmiin. Minut oli kuitenkin huomattu!

Kumarruin rajusi alemmas satulassa ja kurkotin aukaisemaan karsinan salvan, kannustaen samalla Šajaresin laukkaan. 

Vartijat karjaisivat hämmästyneinä ja raivostuneina yrittäen pysäyttää minut. Mutta onneksi turhaan. Olin heille liian nopea.

Tallin ovella Šajares kavahti pystyyn, mutta pysyin satulassa. Hurjalla laukalla ratsastin kartanomme pihaan. Šajares ja minä hyppäsimme täydellä yhteistyöllä komeasti muurin ylitse. Ohjasin Šajaresia kohti metsää. Tuuli tuiversi kasvoihini salvaten hengitykseni. Jotain hyötyä siitä, että hiukseni oli koottu ylös, koska olin prinsessa. Muuten elämä olikin tosi tylsää, paitsi tästä eteenpäin. Minä päätän. Nyt minä päätän tehdä just niin kuin haluan! Voi, miten upeaa olisikaan olla tottelematta enää ketään. Olla vapaa!

Takaani kuului huutoja ja raivokkaita käskyjä, mutta en välittänyt siitä. He olivat jo perässäni. kannustin tammaani, joka oli parhaassa mahdollisessa kunnossa yhä lujempaan laukkaan. Vielä ei oltu turvassa, vaan taistelu olisi käytävä loppuun asti.

Täältä tullaan vapaus!

Rakastin yli kaiken ratsastamista, hevostani Šajaresia ja erityisesti hurjaa laukkaamista.

continue