Aavelaiva
Aallot lujaa kallioita vasten lyö
Salamat valaisevat maisemaa
Ajattelen vanhaa legendaa
Laivasta, joka tänne mystisesti katosi
Usvasta, jonka keskeltä voit kuulla laivakellon kumean kaiun
ja nähdä aluksen hahmon ohi lipuvan
Silloin ilma hyisen jäätävää
Henkäys unen ikiaikaisen
Joka yönä tällaisena merelle uskaltaa
ei koskaan kotiin palaa
Kerrotaan laivassa merirosvoja olleen
jotka tulleet velkojaan hakemaan
Kuitenkin ajattelen, ratsuani taluttaen
pitkin rantapolkua kapeaa
että taruahan vain tuo lienee
Tarinoita rattoisan nuotioillan
Myrsky laantuu, hiljaisuus luonnoton laskeutuu
Äkkiä olemme keskellä sumua
Silloin epäilys valtaa
Katson merta aavaa
Näky suonissani veret miltei seisauttaa
Suuri laivan siluetti siellä kohoaa
Tyyliltään muistuta ei lainkaan, aluksiamme tämän päivän
Vuosisadan kahdeksannen muistan
Kuulen laivan aallokossa narahtelevan
Värähdän ja tunnen tuulen jäisen
Soittoon kellon pakenee ratsuni
Jättäen minut yksin pimeään
En pysty liikkumaan
Olen kuin kiinni sidottu maahan
On totta tuo legenda kuitenkin
Mutta millä tästä selviän
Laiva laskee maihin ja askeleet
takaa kolmen vuosisadan kuulen
tulevan alas laskusiltaa
Sitten näen edessäni kapteenin
Komean ja nuorehkon piraatin
Yritän apua huutaa
Mutta en ääntä saa
Erään uneni muista,
Missä seison kannella laivan
Kanssa matkustajien, maydayta lähettäen
Mutta ainut alus edessäpäin, vain peilikuva laivasta meidän
Tajusimme sen hirveän kohtalon
Ikuisesti olemme tuomitut
seilaamaan merellä rajattomalla
Ketään muita koskaan kohtaamatta
Enneuniko, ken tietää?
Kun uskallan katsoa silmiin piraatin
Pelkoni väistyy, saan vihdoin rauhan
Olen aina ollut matkalla jonnekin
tietämättä minne kuulun
Olen ollut orpolapsi, koditon
Vain medaljonkia salaista kantaen
Ratsuni Golden Shadow omani ollut aina
Ja nyt se tulikin luokseni laukaten, kun vihelsin
Medaljongin esiin nostan
tuulen tuivertaessa hiuksiani sysimustia
Katson kaulakorua piraatin ja tunnen tulleen kotiin
Sillä saman kuvion siinä huomaan kuin omassain
Mies kätensä minulle ojentaa
Siihen tarttuen kuiskaan
”Kiitos rakas, kun tulit kotiin hakemaan”
Mennyt kirkastuu välähtäen
Olen tytär merirosvoruhtinaan
Ja mieheni kapteeni tämän laivan
Näillä vesillä ihmeellisillä
ylittänyt ajan ja paikan rajan
Uponnut miehistöineen petollisiin rantavesiin,
josta Golden Shadow ja minä selvisimme vain
Kolme vuosisataa
laiva noussut aalloista
saamatta rauhaa
Ennen kuin kaksi heihin kuuluvaa se löytänyt
Aamun sarastaessa väistyy usva, tieltä auringon,
jonka valossa kalastajat aikaiset
vanhan hylyn näkevät, jonka laudat pahoin lahonneet
Mutta kaukana täältä
Keskellä kimaltelevaa vettä
Mahtava ja pelätty laiva piraattien
kiitää lailla myrskytuulen
Siellä ei aikaa, ei rajaa
Ikuisesti vuosissa tuhatkahdeksansataa
Keulassaan mies komea
Vierellään kaunis morsiamensa,
jonka tunsitte nimellä Emilia,
tulevaisuudessa
19.8.2008
Kommentit
Lähetä kommentti