5. Elämää Zone8:ssa
Crystal Anchor
Halusin toteuttaa erään unelmani. Halusin auttaa muita. Halusin käyttää
ensiaputaitojani. Olin kauan haaveillut oman yrityksen perustamisesta,
mutta tarvitsin siihen apua.
Halusin perustaa SOS- ja ensiapuaseman. Tiesin jo nimenkin sille; Crystal
Anchor.
Koko Zone8:n porukka halusi lähteä suunnitelmaani mukaan. Kaikki
ystäväni, jotka ovat Cecjia, Werena, alienihmissiskokset Zelda ja Rawdace,
Kalym, androidi Zherra Akazyno, cyborgi Diana, alienin,
cyborgin ja ihmisen sekoitus Ramisha Ajere, cyborgi 442J (TooJee),
alienihminen Electric (E) ja Zak-11 innostuivat ideasta.
Zak-11 ja TooJee tiesivät jopa hyvän paikankin. Hylätty voimala ja tehdas
sijaitsevat Deep Forestin lähistöllä, erään Sandorra-nimisen kaupungin
laidalla, tyhjällä varastoalueella.
Olin laittanut lasisuojauksen salaisen paikkani yläpuolelle. Näin asiattomat eivät pääsisi liikuskelemaan rakkaaksi ja tutuksi käyneellä alueellani. Muu planeetta olisi julkisessa käytössä.
SOS-asemaan kuuluu alus, jossa on ketjulla kiinni ankkuri. Ankkurissa on
punainen risti ja valoa loistava kompassi, joka toimii majakan tavoin. Se
pelastaa ja hinaa hätään joutuneita avaruusmatkaajia.
Olemme jatkossa edelleen töissä The Bossilla, Zone8:lla. Laadimme
työvuorot kun ensiapuasema on valmis ja haemme työntekijöitä ja
koulutamme heitä. Tarvitsemme aikaa, enemmän kuin Maan 24 h ja jota
tieteen ratkaisu Rubikinkuutio antaa aikaongelmiin. Maa on kehityksessä
hurjasti jäljessä, siellä keskitytään vain sotiin, tuhoamiseen, riitelemiseen,
ja kaikkeen pahaan.
Sitten monien neuvottelujen jälkeen lähdimme kaikki katsomaan paikkaa
ja totesimme sen olevan juuri täydellinen.
Saimme paikan haltuumme ja asioita alkuun. Kaikessa olisi paljon työtä,
mutta sitä juuri tarvitsin. Aikaa, ettei tarvitsisi ajatella. Yritin unohtaa
kaiken ikävän ja surullisen ja tyhjyyden tunteen. Yritin keskittyä täysillä
Crystal Anchoriin, auttamistyöhön ja agenttitehtäviin Zone8:ssa.
Ja pitää tietenkin hauskaa ja bailata hyvää biittiä välillä. Keskittyä
hetkessä olemiseen, tässä ja nyt.
Firefox, FF
Zone8:ssa on myös eräs erityinen yökerho, Firefox eli FF, jossa
tanssiminen ja bailaus tuo sen ihanan flow-tilan ja vapauden tunteen ja
jossa voi pitää hauskaa musiikin, valojen ja savujen keskellä. Tuntea
soundi ja rytmi sykkeenä veressä ja antaa kaikkensa liikkeissä ja jossa
välähtelevät valot pyyhkivät tanssivia hahmoja ympärillä. Siellä vahvat
tunteet ja se hurja näyttämisen halu valtaavat koko kehon ja endorfiini
valuu ylitse kuin virtaava vesi ja aallot. Ja jossa trancerock ja industrial
vievät extaattiseen olotilaan, ja kaikki kurja unohtuu.
Mutta unet palasivat ja muistot. Lähtiessäni Maasta, olin samalla jättänyt
taakseni erään ihmisen, veljeni.
Vaikka olin toisin itselleni luvannut, tiesin, että minun olisi palattava;
lähdettävä etsimään häntä, mutta hän piiloutui muilta ihmisiltä, eikä
häneen saanut yhteyttä. Mutta hän oli veljeni.
Heräsin, joka yö omaan huutooni ja Cecjia oli vierelläni joka kerta. Hänelle kiitos, että hän on tosiystävä.
Näin unta, että putosin kerta toisensa jälkeen mustaan, pimeään kuiluun,
putosin alas loputtomaan. Tunsin huimaavan tunteen. Se oli musta aukko, josta ei ollut paluuta. Välillä minut tönäistiin alas, välillä heittäydyin itse.
Tiesin, että olisi tehtävä asioille jotain, mutta en tiennyt mitä ja miten.
Iloitsin kuitenkin unelmani toteutumisesta, mutta sydämeni paloi halusta
päästä lähtemään tuolle etsintämatkalle. Muistelin veljeäni, joka oli niin
samankaltainen kuin minä. Tahdoin tietää, saada varmuus, siitä mitä
hänelle kuului ja sen miksi hän ei tahtonut pitää yhteyttä. Olimme
vaihtaneet numeroita, kun olimme tavanneet sukulaisilla kerran, mutta
hän ei ollut soittanut, kuin yhden puhelun ja silloin hän oli luvannut olla
yhteydessä. Toisin kävi.
Tiesin kyllä, ettei se voinut johtua tekniikan laitteista, eikä siitä, että olin
poissa Maasta. Teknologialla oli yhteydenpito mahdollista, mutta
puheluihini ja viesteihini en saanut koskaan vastausta. Tiesin, että tämä palaaminen olisi vaarallista, koska voisin joutua Maassa uudelleen kiinni, mutta en voisi muuten saada rauhaa. Unet kummittelisivat mielessäni lopun elämää.
Halusin toteuttaa erään unelmani. Halusin auttaa muita. Halusin käyttää
ensiaputaitojani. Olin kauan haaveillut oman yrityksen perustamisesta,
mutta tarvitsin siihen apua.
Halusin perustaa SOS- ja ensiapuaseman. Tiesin jo nimenkin sille; Crystal
Anchor.
Koko Zone8:n porukka halusi lähteä suunnitelmaani mukaan. Kaikki
ystäväni, jotka ovat Cecjia, Werena, alienihmissiskokset Zelda ja Rawdace,
Kalym, androidi Zherra Akazyno, cyborgi Diana, alienin,
cyborgin ja ihmisen sekoitus Ramisha Ajere, cyborgi 442J (TooJee),
alienihminen Electric (E) ja Zak-11 innostuivat ideasta.
Zak-11 ja TooJee tiesivät jopa hyvän paikankin. Hylätty voimala ja tehdas
sijaitsevat Deep Forestin lähistöllä, erään Sandorra-nimisen kaupungin
laidalla, tyhjällä varastoalueella.
Olin laittanut lasisuojauksen salaisen paikkani yläpuolelle. Näin asiattomat eivät pääsisi liikuskelemaan rakkaaksi ja tutuksi käyneellä alueellani. Muu planeetta olisi julkisessa käytössä.
SOS-asemaan kuuluu alus, jossa on ketjulla kiinni ankkuri. Ankkurissa on
punainen risti ja valoa loistava kompassi, joka toimii majakan tavoin. Se
pelastaa ja hinaa hätään joutuneita avaruusmatkaajia.
Olemme jatkossa edelleen töissä The Bossilla, Zone8:lla. Laadimme
työvuorot kun ensiapuasema on valmis ja haemme työntekijöitä ja
koulutamme heitä. Tarvitsemme aikaa, enemmän kuin Maan 24 h ja jota
tieteen ratkaisu Rubikinkuutio antaa aikaongelmiin. Maa on kehityksessä
hurjasti jäljessä, siellä keskitytään vain sotiin, tuhoamiseen, riitelemiseen,
ja kaikkeen pahaan.
Sitten monien neuvottelujen jälkeen lähdimme kaikki katsomaan paikkaa
ja totesimme sen olevan juuri täydellinen.
Saimme paikan haltuumme ja asioita alkuun. Kaikessa olisi paljon työtä,
mutta sitä juuri tarvitsin. Aikaa, ettei tarvitsisi ajatella. Yritin unohtaa
kaiken ikävän ja surullisen ja tyhjyyden tunteen. Yritin keskittyä täysillä
Crystal Anchoriin, auttamistyöhön ja agenttitehtäviin Zone8:ssa.
Ja pitää tietenkin hauskaa ja bailata hyvää biittiä välillä. Keskittyä
hetkessä olemiseen, tässä ja nyt.
Firefox, FF
Zone8:ssa on myös eräs erityinen yökerho, Firefox eli FF, jossa
tanssiminen ja bailaus tuo sen ihanan flow-tilan ja vapauden tunteen ja
jossa voi pitää hauskaa musiikin, valojen ja savujen keskellä. Tuntea
soundi ja rytmi sykkeenä veressä ja antaa kaikkensa liikkeissä ja jossa
välähtelevät valot pyyhkivät tanssivia hahmoja ympärillä. Siellä vahvat
tunteet ja se hurja näyttämisen halu valtaavat koko kehon ja endorfiini
valuu ylitse kuin virtaava vesi ja aallot. Ja jossa trancerock ja industrial
vievät extaattiseen olotilaan, ja kaikki kurja unohtuu.
Mutta unet palasivat ja muistot. Lähtiessäni Maasta, olin samalla jättänyt
taakseni erään ihmisen, veljeni.
Vaikka olin toisin itselleni luvannut, tiesin, että minun olisi palattava;
lähdettävä etsimään häntä, mutta hän piiloutui muilta ihmisiltä, eikä
häneen saanut yhteyttä. Mutta hän oli veljeni.
Heräsin, joka yö omaan huutooni ja Cecjia oli vierelläni joka kerta. Hänelle kiitos, että hän on tosiystävä.
Näin unta, että putosin kerta toisensa jälkeen mustaan, pimeään kuiluun,
putosin alas loputtomaan. Tunsin huimaavan tunteen. Se oli musta aukko, josta ei ollut paluuta. Välillä minut tönäistiin alas, välillä heittäydyin itse.
Tiesin, että olisi tehtävä asioille jotain, mutta en tiennyt mitä ja miten.
Iloitsin kuitenkin unelmani toteutumisesta, mutta sydämeni paloi halusta
päästä lähtemään tuolle etsintämatkalle. Muistelin veljeäni, joka oli niin
samankaltainen kuin minä. Tahdoin tietää, saada varmuus, siitä mitä
hänelle kuului ja sen miksi hän ei tahtonut pitää yhteyttä. Olimme
vaihtaneet numeroita, kun olimme tavanneet sukulaisilla kerran, mutta
hän ei ollut soittanut, kuin yhden puhelun ja silloin hän oli luvannut olla
yhteydessä. Toisin kävi.
Tiesin kyllä, ettei se voinut johtua tekniikan laitteista, eikä siitä, että olin
poissa Maasta. Teknologialla oli yhteydenpito mahdollista, mutta
puheluihini ja viesteihini en saanut koskaan vastausta. Tiesin, että tämä palaaminen olisi vaarallista, koska voisin joutua Maassa uudelleen kiinni, mutta en voisi muuten saada rauhaa. Unet kummittelisivat mielessäni lopun elämää.
Kommentit
Lähetä kommentti