4. Elämää Zone8:ssa ja Maassa

Elämää Zone8:ssa ja Maassa

Prologi

Oli kaunis kevätpäivä, kun Cecjia lähetti hologramminsa asuntooni ja kutsui minut apuun. Suuri vihollisalienien joukko oli tehnyt hyökkäyksen eräälle Zone8:n asemalle. Yllätyin niin, että olin tipahtaa tuolilta. ” Eikö vartijat? Missä vartijat olivat? Eikö heidän olisi kuulunut tehdä jotain, ettei tilanne riistäytyisi käsistä?” tiukkasin saamatta vastausta.
Kyseessä olikin näköjään jotain vakavaa, koska yleensä niin rauhallinen ja vahva Cecjia oli niin hädissään.

Valmistin itseni nopeasti matkalle ja kun saavuin paikalle, ryntäsin keskelle riehuvaa taistelua. Cecjia ja minä latasimme koko voimamme pimeyden joukkioihin, jotka ympäröivät jotakin. Kun saimme joukon hajotetuksi, näin Xiin. Juoksin hänen luokseen, mutta tiesin, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Se oli viimeinen vuorokausi Zonessa pitkään aikaan.

Tellus 2008

On kulunut vuosi Maan aikaa, kun nyt kirjoitan uudelleen. Kipu ja suru on astunut elämääni vielä vahvempana kuin koskaan. Olen menettänyt melkein kaiken. Ainoastaan unissa elän todella. Olin kokenut monia ihastumisia miehiin, mutta kaikki päättyivät pettymyksiin. En myös ollut löytänyt todellisia ystäviä.

Eräänä pimeänä yönä, jota ennen olin jälleen itkenyt itseni uneen, Cecjia ilmestyi minulle unessa. Hän ojensi minulle kvanttifysiikan tuoreimman keksinnön, Rubikinkuution, joka hohteli timantin väreissä.

Rubikinkuutioita on monenvärisiä ja isoja sekä pieniä. Se, jonka sain, on pieni ja pujotettu kaulaketjuun. Sillä saattoi siirtää itsensä paikasta toiseen toisten huomaamatta ja se teki myös kantajansa tämän halutessa näkymättömäksi. Kiitin siitä Cecjiaa helpottuneena, koska tarvitsin sitä todella paljon.

Se auttoi minut pakenemaan.

Jätin kuitenkin Zone8:n kirjeen, johon olin kirjoittanut mm. runon.

Goodbye my dear
Goodbye world, I miss

But I must go

I am flyin’ to Unknown

2.

My heart said that I should let go
But still I am cryin’
When I watch from window of spacecraft
I am thinkin’ about you
It Time what we had, I remember your eyes,
Your faces always
But I am waitin’ you when you come and we see again
I am flyin’ now to ” home”, still nowhere to far galaxies to
time to fantastic adventure
In my thoughts: In your eyes tears, pain in my soul
Last smile and last kiss with him

I understand: Life is in memories and in moments
I hope: You must continue forward without me but
remember I still yours forever
Remember I however love to you, will you come to me then
sometimes…
I see starry sky, shootin’ star, I hope and wave to you
Maybe sometimes roads meet again
Now I am livin’ my dreams
Your pictures in my heart

Kun muut huomasivat, että katosin, olin jo kaukana ympärilläni tähdet. Tunsin vihdoin olevani vapaa. Olin keskellä tähtisumuja syvän mustassa pimeydessä ja oli niin mielettömän kaunista. Olin nyt matkalla sinne minne todella halusin. Tiellä tähtiin. Tiellä avaruuden laitamille. Lisäsin alukseni Sarrahin nopeutta ja ylitin valon. Musiikki ja jännitys virtasivat suonissani. Sydämeni jyskytti lujaa. Planeetat vilahtelivat ohitse. Lensin eräälle löytämälleni kauniille planeetalle. Sitä ei kukaan muu ollut löytänyt. Se oli oma salainen paikkani.

Astuin ulos aluksesta ja katselin ympärilleni. Planeetalla kasvoi syvänvihreää metsää ja siellä täällä oli vesiputouksia ja kirkasvetisiä lampia ja lähteitä. Rakastin tuota paikkaa ja tulin aina kuin voin sinne. Riisuin vaatteeni ja menin uimaan. Auringon paiste siivilöityi puiden oksien ja lehtien lomasta maahan ja veteen, saaden veden kimaltamaan. Tuolla paikalla oli lohduttava vaikutus. Rauhoituin. Halusin edes hetkeksi unohtaa kaikki murheet. Nimesin planeetan Deep Forestiksi.

Olin todella kaukana Maasta ja Zone8:sta. Pysäytin alukseni ja laskeuduin leijumaan. Se hiljaisuus, avaruuden oma musiikki, lohdutti minua. Tunsin tulleeni kotiin ja tiesin, että en voisi enää palata Maahan. Siellä olisin takaa-ajettava, arvoton ja lainsuojaton. Siellä en olisi mitään.

Aloin katsella asuttavaksi kelpaavaa planeettaa ja lopulta laskeuduin eräälle. Se muistutti Deep Forestia, mutta sininen usva pyörteili jylhien kalliorotkojen ja vesiputousten yllä. Se oli henkeäsalpaavan kaunis. Eteeni avautui avara ja raikas, kristallinkirkas ja karu maisema. Harmaat kallioseinämät putosivat jyrkkinä alaspäin. Tuulet pörröttivät hiuksiani. Tunsin lentäväni, kun katsoin huikaisevaan syvyyteen. Unohdin kaiken muun ja annoin sieluni liitää.

3.

- Mire! Odota! Moi!
- Cecjia, täällä?
Käännyin katsomaan, kun pitkäaikainen työpari ja ystäväni juoksi pitkät tulipunaiset hiukset hulmuten luokseni.
- Kiva nähdä. Se siis onnistui… Cecjia sanoi hymyillen.
- Kyllä… samoin, minä sanoin hiljaa.
Cecjia halasi minua ja siinä, vihdoin, vastaten halaukseen, annoin
tunteilleni vallan. Kyyneleet valuivat poskilleni ja tukahdutetut
nyyhkytykset ravistivat kehoani. Cecjia lohdutti ja sanoi, että nyt olen
turvassa.

Patikoimme yhdessä pitkin vaikeakulkuisia polkuja satumaisilla rinteillä.
Luolamaisia tunneleita, joita sininen usva verhosi. Vesipisarat kimmelsivät ja putoukset peittivät muut äänet alleen. Hämärän tullessa löysimme paikan, jossa saatoimme viettää yön. Kaunis vihreä saareke, jolle pystytimme teltan. Sytytimme nuotion ja istuimme pitkään jutellen. Tuntemattomat tähdet syttyivät yksi kerrallaan taivaalle. Katselin tulen levotonta liekkiä, kun se hiillosti puuta. Yö oli pimeä ja samettisen pehmeä. Kaskaat sirittivät. Ihan kuin Telluksen Jerusalemissa, ajattelin haikeana.

Mutta taivas kimalteli miljardeista tähtikuvioista timanttien tavoin. Oli niin kaunista. Nuotio oli aikaa sitten hiipunut ja näin Cecjian vaalean hahmon ja hänen kasvonsa. Tulenkultaiset hiukset hohtivat harson tavoin, joka oli kuin silkkiä. Cecjia nukkui, mutta minä valvoin katsellen ja ihmetellen kaikkea planeetan ihmeellistä kauneutta ja kuulautta. Lopulta myös minun silmät painuivat kiinni ja vajosin syvään uneen. Pehmeän kultainen aamuaurinko paistoi suoraan silmiini herättäen minut.

Tunsin itseni kuin uudestisyntyneeksi. Olin virkeä ja levännyt ja se tuntui todella oudolta. Olinhan pitkään elänyt kuin loputtomassa painajaisessa. Olo tuntui keveältä, ihan kuin olisin lentänyt.

Katseeni siirtyi vieressäni nukkuvaan Cecjiaan. Hymyilin itsekseni.

Jännitykseni oli poissa ja venyttelin kuin kissa auringon paisteessa. Sitten menin vähän matkan päähän kallioiden muodostamaan suojaisaan paikkaan, jossa oli lähde. Sen vesi oli kylmää ja raikasta, ja se kimalsi jäänsinisenä. Oli virkistävää uida siinä ja toivoin, ettei minun koskaan tarvitsisi lähteä pois planeetalta.