Tiehensä livistävä tuhkakuppi

 

1.

Tiehensä livistävä tuhkakuppi

Tuhkakuppi nökötti pöydällä. Päivällä se oli ihan tavallinen tuhkakuppi, mutta yön tullen se alkoi elää lumottua elämää. Se kasvatti natsoista itselleen piikit ja lyllersi tiehensä. Pudottautui pöydältä tuolille ja sitten alas lattialle. Näin sen seikkailut aina alkoivat. Perheen isännän, (jonka tuhkakuppi oli) koira alkoi haukkua ja murista aivan vimmatusti nähdessään mitä tapahtui, mutta perhe luuli koiran haukkuvan naapurin mulkosilmäiselle katille. Katti kökötti päivät ja yöt läpeensä, kuin pöllö, suuren kelon oksalla. Sillä oli lättänaama ja suuret pyöreät kiilusilmät hehkuivat kuin kekäleet auringon paisteessa ja kuutamossa. Vain välillä se poistui vartiopaikaltaan, kun sen emäntä laittoi sille kippoon sapuskat. Sapuskoihin kuului tuore lohi, maukas silli ja herkullinen jänis. Perheessä on isä, äiti, kaksostytöt, poika ja tyttövauva.

Katti ärsytti kovasti isännän koiraa, mutta sen oli siedettävä sitä, koska naapuri oli tosi kiltti sillekin. Emäntä antoi usein herkullisia luita kaluttavaksi. Mutta oikeasti tuhkakuppi, joka otti joka yö jalat alleen, oli jännittävämpi räksytyksen kohde. Mutta minne tuhkakuppi lähti yölliselle retkelleen? koira mietti.

Eräänä hopeanhohtoisena yönä se päätti ottaa selvää. Se seurasi pörröinen huiskahäntä

liehuen tuhkakupin tassujen jälkiä lattialta, jotka johtivat mökin ovelle. Mutta kuinka ollakaan. Ovessa oli kolo, josta tuhkakuppi oli mennyt. Sepä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi iso koiran mentäväksi. Tyssäsikö tämä jännitys nyt tähän?

Mutta kuinka ollakaan, ikkuna oli avoinna olohuoneessa ja koira kiipesi sohvalle ja hyppäsi ikkunasta ulos. Kuistilla ja pihatiellä koira sai vainun tuhkakupin tassutuksesta uudelleen. Sitten se näki tuhkakupin kipittävän kohti metsää. Se murahti innostuneena ja lähti seuraamaan tuhkakuppia, mutta kadotti kuitenkin vikkelän lyllerön nopeasti. Koira juoksi turhautuneena ympyrää ja lopulta siltä hävisi vainukin kokonaan.

Tuhkakuppi lyllersi metsässä eräälle puiden juurakolle, jossa kasvoi paljon sammalta. Siellä oli eräs kolo, jossa asusti siili pesueensa kanssa. Kun ne tapasivat, ne tervehtivät ja nuuhkivat toisiaan kuin vanhat tutut, kuin kumppanit.

Tuhkakuppi oli näet muuttunut taas siiliksi, mutta aamun tullen sen olisi taas lähdettävä perheen pöydälle isännän käyttöön.

Aina kun tulee ilta ja perhe menee maate, siilin lumous olla tuhkakuppina haihtuu. Silloin urossiili ryntää ikävissään omalle pesälleen ja kumppaninsa ja pesueensa, viiden poikasensa, luo.

Tapahtuipa niin, että lumotun siilin kumppani sai Luonnottarelta kovasti toivomansa albiino-värityksen, mutta Kade tuli ottamaan sen pois. Metsän ilkeät Ajattarat vaivuttivat siilin uneen ja Peikot ja Hittavainen ovat myös mukana sopassa. Yhdessä he saavat aikaan siilin lumouksen, jossa se näyttää tuhkakupilta, mutta saa vain tietyn ajan olla oma itsensä. Jos aamun ensi säteet lankeavat siilin ylle, se muuttuu pysyvästi tuhkakupiksi.

Tämä tapahtui siksi, että siili halusi korjata vääryyden. Kateen täytyisi maksaa varkaudestaan. Siilin kumppani on ollut todella onneton siitä, että ei ole enää harvinainen albiino. Se oli ollut niin onnellinen ja kiitollinen Luonnottarelle tämän lahjasta.

Lumoukseen joutunut siili oli myös yrittänyt mennä Luonnottaren puheille uudelleen, mutta oli eksynyt metsässä, jonka nimi on Peikkometsä, ja saapunut pahamaineiselle rämesuolle. Siellä olivat Ajattarat saaneet siiliparan satimeensa.

Näin urossiilistä tuli lumottu ja tiehensä livistävä tuhkakuppi.

2.

Isä, Jussi, kertoo kaksostytöilleen, 8 vuotiaille Mimmille ja Mimosalle satuja ja tarinoita ja ulkoiluttaa perheen koiraa. Eeva- äidillä puolestaan on tyttövauvassa hoitamista, eikä hän tällä hetkellä kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Sami on perheen neljäs lapsi ja mielestään jo iso poika, 13 vuotta. Hän ei usko enää satuihin ja pitää pikkusiskojaan Mimmiä ja Mimosaa pöhköinä, mutta tytötpä ovatkin kekseliäitä ja neuvokkaita.

Tänään he pyytävät isää kertomaan Luonnottaresta. Jussi kertookin mielellään.

”Luonnotar tai Luonnottaret ovat monitaitoinen haltja”, isä aloittaa kertomuksensa, ”jonka puoleen käännyttiin monenlaisissa asioissa kuten pellavanviljelyssä ja nuotan teossa. Luonnottarelta pyydettiin hänen kutomaansa kultakangasta tai taottua vaskista vaippaa.

Runoissa Luonnotarta kuvataan koreaksi, mutta toisaalta myös suorasanaisesti lihavaksi eukoksi.

Mutta tietenkin lihavan voidaan ajatella kuulostavan sanalta ihana. Luonnottaresta puhutaan paljon, mutta hänen ulkonäöstään on hyvin vähän tietoa. Kuin häntä ei olisi kukaan koskaan nähnytkään.

Itseasiassa siis Luonnottaria on monta ja heistä puhutaan yhteisesti Luonnotar. Kolme ja neljäkin Luonnotarta ovat aikojen alussa saaneet yhteistuumin aikaiseksi raudan ja sen eri lajien syntymisen. Oli iso juttu, jos ihminen kehui olevansa Luonnottaren tekemä, sillä se tarkoitti sitä, että silloin hänellä oli merkillisiä kykyjä ja suuret voimat.* (Lisää tietoa tarinan lopussa)

”Ja nyt hampaiden pesun jälkeen nukkumaan”, Jussi-isä kehotti tyttäriään.

- Isi, milloin mennään taas Peikkometsään? Mimosa kysyi vaihtaen puheenaihetta.

- Iskä, milloin sä kerrot Kade-olennosta? Mimmi kyseli puolestaan.

- Tytöt, tytöt, taas tämä viivytysleikki, isä naureskeli

- Ylihuomenna ja huomenna, isä vastasi ja sitten sanoi tomerasti

- Nyt hampaat ja sitten Höyhensaarille.

Yön hämärissä tuhkakuppi livisti taas tiehensä. Tälläkin kertaa koira lähti sen perään ja onnistui jäljittämään siiliperheen pesän. Se haukahti ja kysyi siileiltä, että mikä oikein on vialla. Siilit kertoivat. Koira kallisteli mietteliäänä päätään ja liikutteli korviaan.

- Minä olen Albert ja voin yrittää auttaa teitä, se sanoi.

Kun urossiilin aika oli taas palata perheen taloon, Albert piti sille seuraa kotimatkan.

Seuraavana iltana Jussi-isä kertoi lupauksensa mukaan tytöille Kade-olennosta.

”Olipa kerran olento nimeltä Kade, isä aloitti. Se on Kateen hommia, kun jokin tai joku joutuu kateisiin. Kade sen oli vienyt tai järjestänyt niin, että asia tai esine tai jokin olento katosi silmistä.

Meidän ihmisten elämässä tämä on jokapäiväinen ongelma. Esineet ja asiat joutuvat kadoksiin.

Kade tarkoittaa myös sitä, että on kadehtimista. Kateus on vaikuttava tekijä elämässä. Kun toinen ihminen kadehtii toiselta jotakin, niin näin saattoi todella käydäkin, että tuo toinen ihminen kadotti elämässään jotakin. Tällä tavalla asian tietysti Kade-olento järjesti. *

3.

” Rakkaat Mimmi ja Mimosa”, isä jatkoi loppuun vakavasti, ”Kateus on huono asia. Omaa elämää tulee kehittää niin, että on itse siihen tyytyväinen. Se on itseltä vain pois, jos kadehtii, eikä se johda kuin myrkyllisyyteen ihmissuhteissa. Kun on tyytyväinen omaan elämäänsä, ei tarvitse käyttää turhaan aikaa pohtimalla mitä tuolla toisella on, vaan että keskittyisi oman elämänsä asioihin.”

Tytöt pohtivat isän hyvänyön toivotusten jälkeen hartaasti asiaa. Ja ottivat siitä myöhemmissä elämänvaiheissaan vaarin. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Yöllä lumottu siili lähti taas pesälleen. Albert lähti sen matkaan, mutta sitä ennen se käv herättämässä Mimmin ja Mimosan. Kaksostytöt eivät ällistyneet. Heille oli luontevaa, että Albert puhui, sillä öisin on ilmassa salaperäistä taikaa. He katsoivat ilkikurisesti toisiaan ja ja nostivat sormet huulilleen. Yhteinen salaisuus. He ymmärsivät nyt, miksi Albert oli viime päivien aikana käyttäytynyt niin kummallisesti. Albert ei kertonut siilin tarinaa, kertokoot he itse mitä oli tapahtunut, koira tuumi.

Tytöt pukeutuivat ja hiipivät ulos Albertin ja siilin perässä.

Tultuaan Juurakolle tytöt asettuivat sinne koloihinsa kuin myös pesään. Käpertyivät kerälle.

Kuultuaan siilien tarinan, he ymmärsivät nyt mikä merkitys isän tarinalla, Kade-olennosta oli.

- Ja nyt meidän pitäisi saada palautettua Kateen varastama albiinoväritys naarassiilille ja rikkoa uroksen lumous, lopetti Mimmi siilien kertomuksen Luonnottaresta, Kateesta, Hitosta, Hittavaisesta, Ajattarista ja Hiisistä.

- Isi osaa kertoa hyviä tarinoita näistä olennoista, Mimosa sanoi ja hän lupasi viedä meidät taas retkelle Peikkometsään, huomenna.

- Mutta uskooko iskä meitä? pohti Mimmi.

- Meidän veli, Sami, on olevinaan niin isoa poikaa, että hän nauraa muutenkin meille, sanoi Mimosa.

- Entäs äiti? kysyi Mimmi. Tytöt katsoivat toisiaan ja pudistivat yhdessä päätään.

- Hei! Isä on kertonut sellaisesta olennosta kuin Madderakka ja muut sellaiset seidat. Olisi kiva kuulla se uudelleen, jotta voisi auttaa. Madderakka on jumalatar ja se on erityisesti naispuolisten suojelija. Ja niin, Luonnottarelta pitäisi myös pyytää uutta apua… Mimosa sai idean.

Aamuun oli enää hetkiä aikaa ja siilit hyvästelivät jälleen toisensa epätoivon alkaessa väistyä helpotuksen ja toiveikkuuden tieltä.

Mimmi ja Mimosa kantoivat vuorotellen siiliressun kotiin ja laitoivat sen hellävaroen pöydälle.

Albert seurasi touhukkaana ja häntä huiskusi ja vispasi puolelta toiselle. Se haukahteli innoissaan hieman.

Isän ja äidin ja tyttövauvan huoneesta kuului kuorsauksen ääni. Hyvä! Vanhemmat nukkuivat vielä.

Tytöt hiippailivat sänkyihinsä ja nukahtivat hekin. Seuraavaa päivää ennen Peikkometsän reissua ja maagista yötä odotellessa. Missäköhän Madderakka asuu? Koko Luonto puolestaan on Luonnottarien valtakuntaa.

4.

Kotimetsän lähellä on karu mäntymetsä, jota kautta pääsee Peikkometsään. Polku sinne alkaa järven rantaan ja rantasaunalle menevältä hiekkatieltä. Isälle, Jussille, metsä on tavallinen, mutta Mimosa ja mimmi tietävätkin toisin. Heillä on yhteinen salaisuus, mutta miten harhauttaa isää ja etsiä siiliperheelle apua? Isän mielestä tytöt ovat vielä liian pieniä mennäkseen yksin kovin syvälle metsään ja etteivät eksyisi. Ehkä Luonnotar voisi tehdä taikojaan…

Tytöille Peikkometsä on Peikkojen asuttama kuusikkoinen, sammaleen peittämä Satumetsä. Se on synkeä ja tiheä ja siellä risteilee umpeenkasvaneita polkuja, jotka kuitenkin kutsuvat seikkailemaan. Syvällä alueen sydämessä on kallioita, juurakoita, sammaleisia jääkauden aikaisia kivenlohkareita, suolampia, hiidenkirnuja ja kaukaisten aikojen ihmisten asumuksista jäljelle jääneitä raunioita. Muuten metsä on hylätty ja ihmisten jäljet ovat suurimmaksi osaksi kadonneet.

Täällä on jännittävä tunnelma, mutta Mimmi ja Mimosa ovat rohkeita. Ja onhan heillä tärkeä tehtäväkin…

Albert huolehtisi urossiilistä ja auttaisi sitä livistämään Juurakolle pesäänsä ja takaisin pöydälle.

Isä ja tytöt saapuvat kiviseen paikkaan. Siellä sammaleet ovat muodostaneet hienoja vihreitä saarekkeita kalliossa. Isä selittää paikan olevan Seita; kivinen pyhä paikka. ”Seita on kivinen uhrauspaikka tai kivi, joka on arvokkain ja tehokkain Seita. Puisia, pylvään mallisiakin Seitojakin oli, etenkin kalastuspaikkojen läheisyydessä. ”

Mutta nyt Mimmi ja Mimosa näkevät jotain hyvin kummaa ja ihmeellistä. Heidän silmiensä eteen kallion toiselle laidalle metsikköön muodostuu upea Portti. Isä ei huomaa mitään, mutta ikivanha maaginen Portti kuiskailee tytöille. Sen takana hohtaa peilimaailma. Siskokset kulkevat Portin läpi vastaten Luonnottaren kuiskailuun ja vienoon kutsuun, mutta isä luulee edelleen tyttöjen olevan hänen kanssaan. Portti peilaa tytöt tallustamaan isän vierellä. Luonnotar aistii tytöillä olevan tärkeää asiaa.

Mimmi ja Mimosa tupsahtavat kristallin kauniiseen paikkaan, jossa solisee lähde ja jota ympäröi paratiisimainen metsä, jossa kasvaa sateenkaarenvärisiä kukkia. Siellä he tapaavat Luonnottaret. Tytöt kertovat ongelman ja niin Luonnottaret päättävät auttaa. Olivathan he antaneet Siilirouvalle lahjan ja kuullessaan Kateen tempusta, he suuttuivat. Salamat iskivät kipinää heidän katseessaan heidän kutsuessaan Madderakka jumalattaren, joka on erityisesti naisten suojelija, paikalle auttamaan urheita tyttöjä ja Lumottua siiliä, ja että pesue saisi isän takaisin sekä Siilirouva Kateen varastaman albiinovärityksen takaisin.

Tässä vaiheessa tilannetta seuranneet Kade, Hittavainen, Ajattaret ja Peikot nostavat kuitenkin hurjan äläkän ja mekkalan.

Madderakkaa pidetään koko ihmissuvun kantaäitinä ja useimmiten ihmiset kääntyivät hänen tyttäriensä puoleen, mutta Mimmin ja Mimosan asia oli niin vakava, että Luonnotar pyysi suoraan Madderakkaa apuun. *

Madderakka saapui tyttärineen paikalle ja Luonnotar piti neuvonpidon heidän kanssaan. Kaikki päättävät yksissä tuumin auttaa.

Mutta nytpä Kade ja Ajattarat kaappaavat Mimmin ja Mimosan isän ja käkättävät hurjasti mennessään.

5.

Isä oli nyt saapunut pahamaineiselle rämesuolle, jolle siiliparka oli myös eksynyt.

Ajattarat ovat metsässä asuvia ilkeitä naispuolisia olentoja, jotka johdattavat metsässä kulkijoita harhaan tai aiheuttavat painajaisia metsään nukahtaneille. Peikot saattavat myös siepata ihmisiä ja viedä vangikseen pesäänsä eksyneitä ihmisiä. Kallion uumenissa on aivan toisenlainen aika ja maailma.

Peikot ovat sukua menninkäisille ja maahisille, mutta ihmisille he ovat muuten tuntemattomia. Vain lapsilla on Avaimet Toisiin Maailmoihin. Nykyaikuiset ovat unhottaneet kokemuksensa ja elävät tylsässä ja harmaassa arkimaailmassa. Käyvät töissä ja sensellaista. Uskovat kaiken olevan vain mielikuvituksen tuotetta ja lasten tarinoita. Sadut olivat kuitenkin ennen vanhaan aikuisten takkatulitarinoita, jotka olivat liian raakoja ja eroottisia sellaisenaan kerrottavaksi lapsille. Meidän aikamme kirjasto kuitenkin pursuaa, näitä muokattuja tarinoita, joiden Seikkailuissa mukana on tämänkin tarinan Kertoja taivaltanut matkaa.

Luonnotar, eräs niistä, näyttää taikapeilistä, miten isä on vaivutettu uneen taian avulla ja jonka Peikko on sulkenut luolaansa.

Tyttöjen pitäisi lähteä hakemaan Hiidestä, pyhästä Lehdosta taikaesine, maaginen taikasauva, jolla pelastaa isänsä ja käyttää sitä Lumouksiin sekä tehdä osansa Luonnottarien, Madderakkan ja tämän tyttärien Sarakan, Uks-Akan ja Juks-Akan suunnitelmassa.

Matka olisi vaaroja täynnä, mutta pelottomat siskokset lähtevät matkaan.

Olihan heillä niin mahtavat Suojelijat.

Polun alun, joka vie Hiidenkirnujen luokse, tietämillä raakkuu Korppi, joka kököttää puunlatvassa.

Ensin tulee vastaan Sumujen Suo, joka on eri paikka kuin rämesuo Ajattarineen. Usvakeijut kohoavat joka yö tanssimaan viereisen Keijuniityn keijujen kanssa. Sen jälkeen tytöt tulevat Virvalammelle, jossa liekehtivät virvakeijut leijailevat ja Lumpeet ovat heidän kotinsa. Joka Lumpeella on oma Virvakeijunsa. Mutta ellei ihmiset pidä varaansa, nämä olennot myös houkuttelevat suloisilla lauluillaan ja soitoillaan heitä Tummien ja Syvien Vesien kartanoihin, joista ei ole pääsyä pois. Moni onkin hukkunut juuri soille halutessaan kuulla ja nähdä Laulujen lähteen.

Lopulta on vuorossa Hiidenkallio, jonka keskellä törröttää monia kivipaasia. Paikka muistuttaa Seitaa. Hiidenkirnut ovat matalalla ja tasaisella kalliopaljastumalla. Osa kirnuista ovat yllättävän syviä. Sen takana on Hiisi, Pyhä Lehto, joissa entisaikojen ihmiset kokoontuivat ja tekivät päätöksiä. Tänne on myös haudattu vainajat. Siellä olisi myös se taikasauva.

Myöhemmin ihmiset karkottivat epäuskollaan hiidet ja ne pakenivat entistä syvemmälle perimmäisiin ja synkkiin, asumattomiin metsiin ja heistä tuli Metsähiisiä, tai lähtivät vesien kautta pois paikkakunnilta, näin syntyi Vesihiidet, tai matkustivat Porteista kauas Toisiin Ulottuvuuksiin. Vähitellen ihmiset menettivät kyvyn nähdä mitään olentoja ja kuvittelevat tänäkin päivänä niiden olevan kuvitelmia. Vain lapsilla on tämä kyky jäljellä, mutta nähtäväksi jää tuhoutuu tämäkin. Ja kun lapsi kasvaa, kuten perheen Sami-poikakin, hän alkaa naureskella saduille… *

Metsähiisi vartioi taikasauvaa ja se pitäisi houkutella muualle. Mikä nyt neuvoksi? Pyhään lehtoon täytyy päästä.

6.

Mimosa harhauttaa hiittä, ja juksaa. Sillä aikaa Mimmi käy kähveltämässä taikasauvan. Ensin pitää etsi se ja se onkin hyvin piilotettu, mutta ei tarpeeksi hyvin Mimmin kekseliäille silmille. Sauva löytyy kannon onkalosta.

Hiisi huomaa kuitenkin asian ja raivostuu. Tytöt lähtevät karkumatkalle.

Tällä välin Hittavainen pöllähtää mukaan soppaan.

Madderakka opastaa Peilitodellisuudesta käsin sauvan käytössä.

Loitsu menee näin:

Tulipa Hiidenpadasta maaginen helmen valkea Taikasauva,

Hiisi sitä vartioitsemahan,

Mutta oikea käsi sen kannosta nostamahan

Niin murtaa lumoukset se ja kaiken palauttamahan

se pystyy mikä väärin mennyt on,

Auttaa sut pakenemahan pahansisuisia otuksia

ja viemähän tuulen lailla Turvaan.

Tytöt lausuivat loitsusanat yhdessä ja kiisivät ilmojen halki Metsälammelle, suojaisaan paikkaan. Mutta Hittavainen juoksi heidän perässään…

Isä on lumouksessa mutta Peikkoluolasta käsin hän näkee Peilistä tyttöjen seikkailun. Sitten tytöt tulevatkin paikalle ja pelastavat hänet Peikon kynsistä ja isä kiidätetään tyttöjen mukana Juurakolle Siiliperhettä pelastamaan.

Siellä isä tapaa ihmetyksekseen koiransa Albertin, mutta tämä koira onkin puhuva. Se kertoo isännälleen miten se räksytti tuhkakupille, joka ei ollut tavallinen ja niin kovin kummallinen ja ihmeellinen. Perhe luuli sen haukkuvan naapurin muorin mulkosilmäiselle katille, vaikka se olikin niin ärsyttävä. Ja monen muuta Jussin käytöstavoista erityisesti heidä käydessään lenkillä…

Jussin ilme on näkemisen arvoinen ja tytöt nauravat katketakseen.

Isän ilme oli jo silloin ällistynyt, kun hän näki hänet vanginneen Peikon.

Siiliperhe on koolla Juurakolla, mutta Kade ja Hittavainen ja Ajattarat ovat tulossa ja rääkyvät vihan vimmassa siitä, että heidän ilkeitä ja juonikkaita suunnitelmia ollaan tuhoamassa.

Viimeinen taistelu käydään Juurakolla, kun mukaan tulevat Luonnottaret ja Madderakka tyttärineen. Kade otetaan kiinni ja hänet pakotetaan luovuttamaan varastettu Albiinoturkkipiikkeineen takaisin Siilirouvalle. Ajattarat viskataan Sumujen suolle ja Virvalammelle. Ja Hittavainen lähti luikkimaan tämän nähdessään käpälämäkeen. Se oli vain Kateen ja Ajattarien juoksutettavana ja muisti yhtäkkiä oman paikkansa Metsässä ja Hiidensuolla.

7.

Lumottu siili vapautetaan tällä Maagisella sauvalla ja niin Siilit saavat taas olla yhdessä.

Ja mitä Metsälle tapahtuu? Siitä tulee kaunis vehreä Luonto ilman ihmisten saasteita ja roskia. Siellä kasvaa naavaa puissa, jäkälää, sammalta sekä kaikki puut ja kasvit ja Vihreä Elämä on tervettä.

Luonnotar, Madderakka, Uks-Akka ja Juks-Akka, Siilit, Mimmi ja Mimosa sekä läpsäyttävät käsiään sekä Albert tassuaan yhteen. Homma on hoidettu! Kiitos kaikille!

Kun kaikki palaavat kotiin, isä Jussi, kertoo perheessä ruokapöydässä nähneensä kummallista unta (koettuaan elämänsä seikkailun tyttöjen ja koko konkkaronkan kanssa).

Ja ihmettelee vielä tänäkin päivänä mihin hänen tuhkakuppinsa on hävinnyt. Hän ei muista, tai siis kertoo että unessa se oli lumottu Siili, mutta…

Aikuiset tässä maailmassa eivät voi ymmärtää todellisuutta, niin kuin lapset, taiteilijat ja kirjailijat sen näkevät. Arkityössään he eivät kykene siihen.

Uuden tuhkakupin hän sai, kun tytöt tekivät sellaisen hänelle savesta, ja joka poltettiin keramiikaksi ja lasitettiin.

Mutta yhä Jussi palaa edelliseen yhä uudestaan.

Ehkä Luonnotar ja Madderakka ilmestyvät hänelle unessa…

Mutta tässäpä aikuisella Jussilla onkin pähkäiltävää.

Tytöt Mimmi ja Mimosa pyrskähtelevät ja hihittelevät asialle, aina kun isä ottaa tuhkakupin puheeksi. Heillä on yhteinen salaisuus…

Mitä yhteisiä seikkailuja he kokevatkaan sitten myöhemmin, mutta se onkin jo toinen tarina…

8.

*

Luonnotar

Luonto tarkoitti ennen vanhaan enemmänkin ihmisen sisintä, ihmisen perusvoimaa, kuin tuota vihreää metsää; niin kuin on tuo meidän seikkailujen Peikkometsäkin, isä sanoi. ” Luonto ei anna periksi” tulee tästä kertomuksesta. Luontoa ajatellaan niin, että se olisi naispuolinen, Äiti Maa ja niinpä Luonnottaret siis olisivat erilaisia naispuolisia luonnon perusvoimia. Luonnottaria kuvaillaan toisinaan utuisiksi ja sadunomaisiksi olennoiksi. Ihminen ja luonto ovat yhtä eikä luontoa pitäisikään selittää järkevästi, vaan siinä ja Luonnottarissa kuuluukin olla jotain salaperäistä. ”

*

Kade

Jonkin olennon ja jonkin ominaisuuden tai pelkän asian rajan uskottiin olleen häilyvä. Tästä Kade on hyvä esimerkki. Itsenäisiä olentoja olivat tavallaan ennen vanhaan myös sairaudet. Ne ilmaantuivat jostain ja olivat jonkin aiheuttamia. Tämä kateus ja sen vaikutus on hyvin negatiivinen asia. Jonkin asian kateisiin joutuminen on sen asian menettämistä, ilman että mitään tuli sen tilalle. Se tiedettiin hyvin, että kateus vie kalatkin vedestä, joten kateen vaikutus voi koitua myös yhteiseksi vahingoksi.

*

Seita

Seitapaikkaa alettiin myöhemmin pitää yhä enemmän henkilönä, jonka puoleen käännyttiin erilaisin pyynnöin. Se on ilmeisesti hyvin vanha olento ja seitoja on tunnettu Lapissa meidän aikaamme saakka. Ne ovat kuitenkin aikojen kuluessa muuttuneet juuri näiksi tärkeiksi suojelusolennoiksi. Seita on mahtava voima ja ihmisen ja Seidan suhde on monimuotoinen. Siltä pyydettiin monenlaisia asioita ja odotettiin kunnollista vastinetta. Seidalla ei ollut voimaa, jos se ei pyynnöistä huolimatta auttanut ja niin se saatettiin hylätä ja vaihtaa toiseen. Se saattoi kuitenkin kostaa, jos sitä ei kohdeltu asianmukaisella tavalla.

*

Madderakka

Jumalatar Madderakka on erityisesti saamelaisille tärkeä. Hänellä on kolme tytärtä, nimeltään Sarakka, Uks-Akka ja Juks-Akka. Madderakka on erityisesti naisten suojelija ja saa aikaan myös hedelmöittymisen ja raskauden. Kaikki kolme tytärtä auttavat sitten lasten saamiseen liittyvissä tehtävissä. Vain naiset osallistuivat moniin Sarakan uhreihin ja menoihin. Sarakka asuu tulisijassa ja saa raskaudesta ja synnytyksestä onnellisen tapahtuman. Toki apua pyydeltiin häneltä muissakin asioissa, onhan hän yksi tärkeimmistä Jumalattarista. Uks-Akan tehtävä on ottaa syntyvä lapsi vastaan eli toimia kätilönä. Juks-Akka huolehtii erityisesti poikalapsista ja häntä on pyydetty järjestämään asia, jos tulevasta lapsesta toivotaan poikaa ja hyvää metsämiestä. Uhrieläinten tuli kuitenkin olla naaraspuolisia.

*

Hiisi

Hiisi on sekä paikka että olento. Ennen ei ollut selvää rajaa paikan ja olennon välillä ja osittain ne olivat sama asia sekä olento saattoi muuttua paikaksi ja päinvastoin. Olento ei asunut tietyssä paikassa, vaan oli tavallaan tuo paikka itse. Tämä tarkoitti sitä, että olento oli paikan henki tai sinä paikassa asuva henki. Ajateltiin myös, että jokin erikoinen paikka itsessään on elollinen olento, esim. vuoret tai ihmisen kasvojen mallinen kallio. Elollisen ja elottoman luonnon raja on mieltä askarruttava ja kiehtova asia. Hiisi, niin kuin Seitakin, on aina liittynyt kiviin ja kivisiin paikkoihin ja ne usein myös sijaitsevat kaukana syrjässä sekä ovat ikivanhoja rajapaikkoja. Erilaisia Hiidensaaria, Hiidenmäkiä, Hiidenniemiä ja Hiidenkiviä on vaikka kuinka paljon. Hiidenvesi Lohjalla on näistä paikoista tunnetuimpia. Hiidenkiukaat

ja Hiidenkirnut ovat hiisien töitä nekin. Hiidet ovat vahvoja jättiläisiä. Usein niistä puhutaan monikossa ja niitä saattoi siis olla suurikin joukko.

*

Hittavainen

Hittavainen on sukua hiukan tunnetummalle hahmolle eli Hitolle, ja kun toivotetaan Hitto vieköön, ilmaisu on ilkeä, mutta ei pahimmasta päästä. Hitto saattoi olla hyvin pehmeä ja rauhallinen olento ja sitä saattoi myös kutsua avuksi sellainenkin, joka ei uskaltanut kovaotteisempaa paholaista kutsua.

Paholainen Hittokin oli mutta kevyempi. Ja jos jokin asia meni hitoille, asiahan epäonnistui. Siispä Hitto ja Hittavainen ovat samaa kuin epäonni. Yleisen käsityksen mukaan Hitto on samaa porukkaa kuin Hiisi ja hänen taustahahmonaan on nähty myös pyhä Hubertus, joka keskiajalla Euroopassa on tunnettu metsästyksen jumala. Hittavainen näet antaa jänispaistin metsästäjille.