8. Zone8: Cecjia, I miss you, Zone8, I miss

On lohduton ja surullinen olo, ikävä Zone8, Cecjiaa ja muita. On yksinäistä ja oloni on huono. Halusin aikanaan lähteä tälle Etsintäreissulle; kauas Tuntemattomille seuduille, selvittääkseni veljeni tilanteen ja paetakseni elämässäni olevia tunteita ja siksi on tuntunut helpoimmalta olla yksin. Silti olen viime aikoina ikävöinyt seuraa, niin paljon. Olin ollut toisen kerran myös kauan poissa Zonesta, silloin Telluksen vuotta 2008, sinä vuonna kun Xi menehtyi.

Olen saanut miehistä tarpeekseni, vaikka olenkin poikatyttö.

Sitten sain Cecjialta kirjeen tässä eräänä, jälleen kerran tuskallisena, päivänä. Olin ollut kuitenkin kauan poissa Zone8:sta. Työskentelen etätehtävissä Zonessa ja Crystal Anchorissa. Mutta olen tavallaan samaan aikaan lomalla. Ja Etsintäreissuni jatkuu, koska en keksi keinoa päästä Maahan ja koska tapasin salaperäisen miehen Altair Selectan huoltoasemalla...

Aika tikittää tyhjää ja lopulta olisi aivan pakko palata Zoneen. Ehkä saan tämän arvoituksen joskus selville... olisi vain osattava luovuttaa tältä erää...

"Tule takaisin, me ikävöimme sinua. Sinua tarvitaan täällä" Cecjia kirjoitti.
" Voisimme tavata siellä tutussa baarissa ja yökerhossa, missä aina kaikki olemme, FireFoxissa. Mutta haluaisin ja toivoisin näkeväni sinut sitä ennen kahden kesken Solacenilla, sillä kauniilla aurinkoplaneetalla. Miss you, tulethan siihen risteykseen 9 aleneen kuuta, 4 elegaa, 11 solenea, tulethan".


Istuin alukseni Alician pöydän ääressä lukemassa kirjettä ja kyyneleet valuivat poskillani. Kaipaukseni oli suunnaton, mutta samalla pelkäsin. En ollut vahva. Väsymys ja surullinen olo valtasivat taas mieleni. Pelkäsin tunteitani, jotka ajoivat minut jyrkänteen reunalle, jotka polttivat niin kuin aina ennen. Entä jos kävisi samoin kuin miesten suhteen...
En ollut enää valmis luopumaan. Kuumat tunteet riehuivat sydämessäni. Sydämeni liekehti tuskasta, ikävästä, kaipauksesta ja intohimosta. Samalla olin niin suunnattoman väsynyt. Oleminen sattui. Jouduin taistelemaan jatkuvasti. Aina olin kamppailemassa itseni kanssa, itseinhoni kanssa. Muistin ne kaikki kerrat miesten kanssa. Aina tein muka kaiken väärin...
Kyyneleet valuivat pitkin kasvojani kun kirvelevin sydämin katsoin ikkunasta ulos. Niin mielettömän kaunis, äärettömän kaunis avaruus.
Sielussani oli kuitenkin syvä pimeys, syvä hiljaisuus, mutta samalla tuskani kirkaisut kaikuivat kaikkialla sielussani. En saanut rauhaa.

Tähtikirkkaat galaksit ympäröivät minut hohtaen ja tuikkien usvan lävitse kutsuen kotiin. Koti, ei minulla ole tällä hetkellä sellaista. Olin kulkuri, tiellä tuntemattoman.

Alukseni IDE Alicia lohdutti minua ja keinutti. Lapsena isäni oli pitänyt minua sylissään ja hyssyttänyt uneen. Sarrahin lohduttaminen tuntui pahasta olostani huolimatta hyvältä.



Solacen:

Kävelimme Cecjian kanssa Solacenin rantaa kohden ja kultainen auringonvalo säihkyi ympärillämme. Miljoonat sädekiteet kimmelsivät kaikkialla. Olimme halanneet tavatessamme.

Rannalla istuimme kaatuneelle puunrungolle. Vesi säihkyi ja kimalsi. Aurinko hehkui ja se hohde oli satumainen ja taianomainen. Se kultasi meidät.

Hetki oli todella kaunis, mutta syvä uupumus ja henkinen stressi olivat kuluttaneet minut loppuun. Aloin itkeä. Painoin pääni polviani vasten ja kyyneleet tipahtelivat sormieni lävitse.

Cecjia istui hiljaa vierelläni. Tunsin hengessäni, että hän todella ymmärsi. Sanoja ei tarvittu. Olihan hän ollut työparini kauan aikaa. Luottamus oli todella syvä. Cecjia kääntyi minuun päin ja kosketti hellästi hiuksiani ja sipaisi hiuskiehkuran pois kasvoiltani, korvan taakse. Hän silitti.
- Katso minua silmiin, hän pyysi. Katsoin kyynelten sumentamin silmin. Erotin Cecjian silmistä ääretöntä myötätuntoa, hellyyttä ja kaipausta. Tunsin, että tässä oli "ihminen", joka todella välitti minusta ja halusi parastani.
- Cecjia, minä...
- Shh... älä sano mitään. Minä tiedän. Minä ymmärrän, koska näen katseestasi, että tunnet samoin kuin minä...
Ja Cecjian huulet koskettivat omiani niin hellästi, mutta silti niin intohimoisesti.

Taivaat, avaruudet ja maailmat räjähtivät ja tulikuuma hyökyaalto hukutti minua. Melodia, ajaton laulu ja sykkivät sydämenlyönnit värähtelivät kaikkialla kehossani ja ympärilläni. Kaikki sulautui kauniiksi kuvakudokseksi. Hohtava vesi, sateenkaaret pisaroissa, polttava aurinko, kimmeltävä ilma ja läpinäkyvyys, kuultavuus.

- Älä pelkää, Cecjia sanoi hiljaa, sinä alat elämään taas uudelleen ja sinä tiedät, että minuun voit todella luottaa. Ajattele aikaa, jonka olemme viettäneet yhdessä. Muista. Sinä opit ymmärtämään, että olet liian kaunis ja rohkea häpeämään. Sinua on satutettu niin paljon, mutta sinä voit tulla vahvaksi jälleen. Heikkous on vahvuutta. Sinulla on myötätunto, vaikka sinulta on viety luottamus.
Cecjia kietoi kätensä ympärilleni ja hän silitti hellästi selkääni.
- Sinä toivot, että olisit rakastettu, ilman vaatimuksia, että voisit olla oma itsesi, hän jatkoi äänellä, joka hyväili minua. Tunsin väreilevät aallot selässäni ja kehossani. Stressi liukeni jonnekin pois ja tunsin yhteyden. En ollut enää yksin. Ymmärsin, että ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin vaan yhteydessä toisten kanssa. Tiesin, että tässä oli "ihminen", joka rakasti minua ja ensimmäisiä johon olen viimeinkin voinut luottaa.
- Miria, haluan sinun tietävän, että olet niin rakastettu ja kuitenkin me tiesimme Zonessa, että sinun oli mentävä. Kuitenkin olimme pahoillamme sinun lähdöstäsi ja joka päivä ja yö olemme ikävöineet sinua...
- Se oli kuitenkin sinulle se oikea ratkaisu, vaikka veljesi kohtalo jäikin varjoihin. Mutta jo pitkään mietin sitä kirjettä sinulle...
- Miria, et ole koskaan yksin, sinulla on minut ja toiset Zonessa. Miria, halusin tehdä näin jo alusta asti...
- Olet niin rakastettu... hän kuiskasi minulle ja hänen huulensa painuivat omiani vasten uudelleen. Kosketus poltti. Huuleni olivat tulessa. Silti se tuntui niin hyvältä.

Horisontti ja ilma liekehtivät. Liekki syttyi sydämessäni. Cecjia tiesi ja ymmärsi mitä oli tehtävä. Häneen voi luottaa. Hän ymmärsi, koska oli myös  nainen, mutta samanlainen villi kissanainen, poikatyttö, niin kuin minäkin. Tuuli sekoitti Cecjian pitkät tulipunaiset hiukset omieni yötaivaan mustien hiusteni kanssa. Hänen hiuksensa ympäröivät minut, kuin silkkiverho, jonka sisälle voin piiloutua pahalta maailmalta.

Nousimme seisomaan ja vastasin Cecjian suudelmaan. Olin jo rauhallinen ja tiesin mitä tehdä. En aikonut luovuttaa, miesten ilkeilystä huolimatta. Enää ei tarvinnut välittää. Minä ja Cecjia. Me.

Katsoin Cecjiaa hymyillen. Muistot virtasivat mielessäni. Muistin jokaisen. Kuvat viipyivät hetken yksi kerrallaan ajatuksissani. Cecjian ja minun ensikohtaaminen. Se kun työskentelimme yhdessä agentteina. Lukemattomat hetket. Tietty ymmärrys toisiamme kohtaan jo alusta alkaen; syvä luottamusja ihana ystävyys. Aavistus jostain syvemmästä, aidosta rakkaudesta...

Kosketin Cecjian poskea. Hän kosketti minua.

Musiikki ja rytmi sykkivät kehoissamme ja kaikkialla. Aloitimme villin tanssin. Aloin tuntea, niin kuin Cecjia oli sanonut. Tunsin elämän virtaavan takaisin. Heräsin eloon. Sydämessäni valo, lämpö ja polttavuus häivyttivät sen pimeyden, epätoivon, lamauttavan tuskan ja surun pois. Hengitin syvään.

Hengitin syvään oxygeniä, raikasta ja puhdasta happea. Oloni oli realistinen, mutta leijuin tai oikeammin lensin. Olin elossa. Nauroin ääneen ja villin riemun helähtelevä kaiku purkautui myös Cecjian huulilta. Elinvoimani oli palaamassa. Syvä ystävyys Cecjian kanssa, johon tiesin todella voivani luottaa ja hän luotti minuun. Olemme todella hyvä työpari. Ja nyt...

- Olet myös niin rakastettu... kuiskasin Cecjialle.

Tanssimme villisti. Olin aina rakastanut tanssimista, sitä liikettä, niin kuin taistelussa. Olin lukenut Cecjian ajatukset  ja hän minun, siellä kentällä. Olimme täydentäneet toistemme liikkeet, kaiken. Yhdessä. Turvasimme toistemme selustan täysin. Adrenaliini virtasi ja endorfiini valtasi mielen ja kehon. Silti ymmärryksemme ei sumentunut. Tiesimme todella tarkkaan mitä olemme tekemässä ja mitä on tapahtumassa. Ja loputon matka voi alkaa... Elämä on tässä ja nyt - hetki täytti ajatukset. Mielen oma ekstaasi.

Ikuisuus, muistot, hetki, mieletön voima ja kauneus.

Hiekkarannalla kultaisen taivaan hohteessa ja horisontissa kimaltaa auringon valo. Näemme miljoonat sateenkaaret vesipisaroissa, joihin valo taittuu ja heijastuu. Ilma on puhdasta ja kirkasta. Hengityksemme on syvää ja rauhallista, mutta silti siinä on mieletön elinvoima ja kiihkeys.

Kuiskaukset toisillemme ja jonkin korkeamman voiman sanat kaikuvat melodiana tuulessa ja säkenöivässä ilmassa.

"Olet niin rakastettu"

Ja muistin taas ne vahvat onnen hetket kauniilla planeetoilla, Deep Forestilla ja Blue Mistylla.

Ja taas koin ne ihanat tunnekokemukset uudelleen. Muistin taas hurjan jännityksen taisteluissa. Sen miltä tuntuu kun adrenaliini hyökyy aaltoina yli ja kun kiitää avaruusaluksella valoa nopeammin. Tai kun katsoo rakastettuaan silmiin ja tuntuu kuin putoaisi vuoristoradalla...









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. Ovi Zone8:n

36. Zone8: Helpottava vapaus oikeutetun suuttumuksen jälkeen/Matkalla Alicialla

33. Zone8: He make me so grazy; Cecjia rakkaani